”Yrittäjyys ja työttömyysturva on sovitettava yhteen”
Demari otsikoi eilen, että Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen olisi väittänyt pelkoa työttömien parhaaksi työllistäjäksi. Vartiainen sanoo nyt Kotimaa24:lle, ettei ole sanonut mitään...
Mobiiliapua mesuun: Suomalainen Jubilii-sovellus kiinnostaa Afrikassakin
Itä-Suomen yliopiston Seurakunnalliset mobiiliteknologiat -hankkeessa on valmistunut ensimmäinen mobiilisovellus jumalanpalveluksia varten. Jubiili-sovellus helpottaa messun seuraamista sekä mahdollistaa seurakuntalaisten ja työntekijöiden uudenlaisen vuorovaikutuksen. Sovellus on...
Satuolennon nimitykseksi käy haltia tai haltija
Suomen kielen lautakunta suosittaa, että uskomusolentoa merkitsevän sanan voi vastedes kirjoittaa yhtä hyvin ilman j:tä tai j:llisenä: hyvä haltia tai hyvä haltija, ilmojen haltia...
Tampereen tuomiokapitulista kanneltu oikeusasiamiehelle
Yhdeksän luottamushenkilöä Tampereen yhdeksästä seurakunnasta on tehnyt kantelun oikeusasiamiehelle Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin toimista. Kantelussa pyydetään laillisuustutkintaa toimista, joiden katsotaan olevan lain ja hyvän hallintotavan...
SRK: Olemme pahoillamme että uhreja on laiminlyöty
Vanhoillislestadiolainen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys piti tänään Oulussa tiedotustilaisuuden. Siinä kommentoitiin tutkija Johanna Hurtigin tuoretta tutkimusta Taivaan Taivaan taimet – uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta (Vastapaino...
Tuleva arkkipiispa kiistää kiistäneensä neitseestäsyntymisen
Ruotsin tuleva arkkipiispa Antje Jackelén kirjoittaa Svenska Dagbladetissa, ettei hän ole kiistänyt Jeesuksen neitseestäsyntymistä.
Hän toteaa lehdessä, että hänen sanomisiaan on tulkittu monin tavoin. ”On...
Tuhlaajapiispa sivuun toistaiseksi
Vatikaani on pidättänyt virasta tuhlaajapiispana tunnetun Limburgin piispa Franz-Peter Tebartz-van Elstin. Vatikaanin tiedotteen mukaan Limburgin hiippakunnan ”tilanne on sellainen, ettei Tebartz-van Elst voi tällä...
Luterilaiseen kirkkoon neuvottelutulos
Luterilaisen kirkon työmarkkinaosapuolet ovat saavuttaneet 22.10. neuvottelutuloksen Kirkon virka- ja työehtosopimuksesta 2014 – 2016. Ratkaisu on Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen. Kyseessä on ensimmäinen julkisen...
Tarja Halonen saarnaa kirkossa
Tarja Halonen.
Työn messu järjestetään nyt seitsemättä kertaa. Messussa saarnaa yleensä yhteiskunnallinen vaikuttaja, työelämän asiantuntija tai ammattiyhdistysliikkeen johtaja. Aiempina...
Tarja Halonen saarnaa kirkossa
Tämän vuoden Työn messussa Helsingin Kallion kirkossa saarnaa presidentti Tarja Halonen.
Työn messu järjestetään nyt seitsemättä kertaa. Messussa saarnaa yleensä yhteiskunnallinen vaikuttaja, työelämän asiantuntija tai...