Sleyn lähetyskannatus laski, Kansanlähetyksen ei
Julkisuudessa esiintyvät väitteet konservatiivisten järjestöjen sorsimisesta seurakuntien lähetysrahoja jaettaessa eivät pidä yksiselitteisesti paikkaansa, osoittavat Kirkon lähetystyön keskuksen lähetyskannatustilastot.
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen seurakunnilta saama talousmäärärahatuki laski...
”Toivon, että kirkko kehottaisi seuraamaan Jeesusta”
Ensi vuonna eläkkeelle jäävä kanttori Tapio Rekola Varkaudesta toivoo, että kirkko ei olisi niin kaavamainen, vaan antaisi Jumalan toimille tilaa. Hän kehottaa kaikkia rukoilemaan...
Repo: Lähetystyö ei pelkkää julistusta Martti Rautasen aikanakaan
Lähetys kuuluu teologisesti kirkon olemukseen, mutta lähetystyön asema voi tulevaisuudessa horjua, sanoo Tampereen piispa Matti Repo. Hän on myös Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtaja.
– Kun...
Uskonnollisten tilojen upeimmat lasimaalaukset – katso kuvat!
Verkkolehti The Huffington Post on listannut sivuilleen maailman upeimpia sakraalitilojen lasimaalauksia. Listalla on niin kirkkoja, synagogia kuin moskeijoitakin. Amerikkalaislehden listan kärjessä on espanjalaisen Antoni...
Hallintojohtaja: Seurakuntayhtymä ei joudu palauttamaan Turun kulttuurivuoden rahoja
Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta vastannut Turku 2011 -säätiö saattaa joutua maksamaan takaisin valtiolta saamiaan avustuksia jopa 2,5 miljoonaa euroa, Turun Sanomat kertoi aiemmin tällä viikolla.
Turun ja...
Särkiö: Paraatihartauksien uutta toteutusta mietitään
Puolustusministeriö asettaa lähiaikoina työryhmän, joka selvittää sodan ja rauhan eettisiä kysymyksiä koskevaa opetusta sekä sitä, mistä aiheista sotilaspapit opettavat. Kenttäpiispa Pekka Särkiön mukaan keskustelussa...
Jehovan todistajien erokäytäntö herättää kysymyksiä
Alkuviikosta Ilta-Sanomat uutisoi entisestä Jehovan todistajasta, jonka yhdyskunnasta eroaminen 2012 liittyi verensiirrosta kieltäytymiseen. Nettisivustolla henkilö kertoo nyt, että hänet ”erotettiin uudestaan” Turengin Jehovan todistajien...
Uskontojen uhrien tuelta tulossa lisäselvitys oikeuskomiteoista
Uskontojen uhrien tuki UUT ry selvittää lisää Jehovan todistajien oikeuskomiteoiden asioita. UUT ry:n toiminnanjohtajan Joni Valkilan mukaan he ovat saaneet uusia kertomuksia, joissa on...
Pappisasessorit pois piispainkokouksesta – kenttäpiispan valtaa kavennettiin
Kirkolliskokous hyväksyi perjantaina Turussa joukon kirkon keskushallinnon uudistuksia. Päätökset koskivat muun muassa piispainkokouksen kokoonpanoa ja kenttäpiispan asemaa piispainkokouksessa.
Perustelujen mukaan hyväksytyt uudistukset selkeyttävät kirkon toimielinten...
Kirkkojärjestys muuttuu: Lapsivaikutukset arvioitava 2015 alkaen
Kirkollisten viranomaisten on jatkossa päätöstensä valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon päätöksen vaikutukset lapsiin. Kirkolliskokous teki päätöksen kirkkojärjestyksen muutoksesta yksimielisesti perjantaina. Muutos tulee voimaan tammikuun...