Ruotsissa ehdotettiin äskettäin, että myös diakoneja pitäisi valita piispaksi, eikä vain pappeja. Ehdotuksen teki Kyrkans Tidningen -lehdessä 21.8. kuusi diakonia, joilla kaikilla on myös teologian tai sosiaalityön tutkinto. Mitä ajatuksia ehdotus herättää Suomessa?
Keskusteluavaus liittyy Ruotsissa 14 vuotta voimassa olleeseen kirkkojärjestykseen, diakonaattiin, joka sitoo piispan, papin ja diakonin tehtävät yhden viran eri asteiksi eri tavoin kuin Suomessa. Tästä on Suomessa käytetty ilmausta ”kolmisäikeinen virka”.
Keskustelun avaajat toteavat lisäksi, että Ruotsin kirkon kirkkokäsikirja jo vuodelta 1987 yhdistää nämä virat toteamalla, että ne ovat samanarvoisia ilmauksia evankeliumin täyteydestä.
Kirjoittajat korostavat, että nyt voitaisiin tehdä kirkkohistoriaa palaamalla alkuseurakunnan malliin. Diakoniatyöntekijän vihkiminen piispaksi yhdistäisi heistä nykykirkon ja alkuseurakunnan virkakäsityksen.
He viittaavat siihen, että alkukirkossa diakoniatyöntekijät jopa johtivat seurakunnan toimintaa, suorittivat ruokapalvelusta eli jakoivat ehtoollista, toimittivat liturgiaa ja suorittivat kirkollisia toimituksia piispan kanssa. Heidät luettiin pappisryhmään.
Apostolit puolestaan olivat evankelistoja, eivätkä nykyisen kaltaisia pappeja, kunnes virkojen hierarkia muuntui nykyiseen suuntaan 300-luvun jälkeen. Diakoniasta tuli vähitellen pappisviran esiaste ja oma virkansa, jota diakonit ja diakonissat hoitavat.
Puskan takaa
Ehdotus tulee Suomen oloissa puskan takaa, mutta voi ravistaa kirkollista virkakeskustelua. Suomessa diakonian virka on osaksi solmussa, kun siihen liittyvä diakonaattikeskustelu on vellonut tuloksetta jo 40 vuotta. Diakoniatyöntekijän liturgista ulkoasua on kyllä hilattu varmuuden vuoksi papilliseen suuntaan. Tehtävien sisällön lähentyminen on vielä jäissä.
Suomen pappisliiton apulaistoiminnanjohtaja, pastori Merja Laaksamo pitää ehdotusta Suomen oloihin siirrettynä yllättävänä ajatuksena. Hän toteaa, että diakonian tehtävien laajentamista papilliseen suuntaan on käyty kyllä keskusteluja kirkolliskokousta myöten, mutta tuloksetta. Hän arvelee, että yleinen näkemys Suomen kirkossa on, että virat ovat erillisiä ja kummallakin on omat tehtävänsä.
Piispainkokouksen sihteeri Jyri Komulainen ja arkkipiispan teologinen erityisavustaja Mika Pajunen eivät myöskään osaa äkkipäätä ottaa kantaa ehdotukseen. Molemmista teologian tohtorista ehdotus kuulostaa melkoiselta uutuudelta.
Suomen diakoniatyöntekijöiden liiton asiamies Tiina Laine toteaa hänkin, että ehdotus on niin uusi, että Suomessa sellaista ei ole kukaan osannut tai uskaltanut edes ajatella.
Hän toivoo, että idean synnyttämä keskustelu huomioidaan diakonian virka-uudistuksessa.
– Nyt on hyvä aika nostaa esiin se tosiasia, että diakoniatyöntekijät eivät pysty kirkon ratkaisuissa vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin.
Tämä on Laineen mukaan epäoikeudenmukaista ja epätasa-arvoista kirkon työntekijäryhmien välillä ja työyhteisöjen sisällä. Hän toteaa, että myöskään missään esillä olleissa kirkon rakenneuudistusta koskevissa esityksissä ei ole annettu diakoniatyöntekijöille väylää ja ääntä päästä ratkomaan omaa virkaansa ja diakoniatyötä koskevia kysymyksiä.
Laineen mukaan tämä rakenne on ilman muuta tappio kirkon kannalta. Hän huomauttaa, että kaunopuheet diakoniatyön arvostuksesta karisevat tähän epädemokraattisuuteen.
– Pelkästään uusin diakoniabarometri kertoo omaa kieltään työn tärkeydestä, mutta kirkko ei suo diakoniatyöntekijöille äänioikeutta virkaansa koskevissa ratkaisuissa. Diakonia on tuloksellisinta, kun sitä johtaa diakonian koulutettu ammattilainen, Laine tiivistää.
Hän selkeyttää, että kyse on erityisesti kirkolliskokousedustuksesta, jossa kirkon työntekijöistä vain papit ovat kiintiöedustettuina.
– Tilanne on äärimmäisen outo. Diakonit voisivat vallata paikkoja maallikoiden osuudesta, mutta se olisi kyseenalaista demokratian kannalta, Laine sanoo.
Hän palaa piispakysymykseen ja toteaa, että jos yksi piispa olisikin diakonialähtöinen, ongelmat olisivat osaltaan ratkaistu.
Diakoniatyöntekijöiden liiton puheenjohtaja Riitta Hiedanpää liittää ehdotuksen myös virkakeskusteluun.
– Kiinnostavaa, että tämä esitys lähtee kirkon viran kolmisäikeisyydestä, joka meillä on haudattu. Kolmisäikeisessä virkatulkinnassa virat ovat osa kirkon yhtä virkaa omine tehtävineen, Hiedanpää kommentoi.
Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen kommentoi Kotimaa24.fi -palstalla ollutta uutista aiheesta napakasti.
”Suomessa keskustelu kirkon virasta on sukupuolittunut. Keskustelua voisi viedä Ruotsin mallin mukaisesti itse virkateologian ytimeen. Häpeällistä on, ettei neljä–viisikymmentä vuotta vellonut keskustelu diakonaatista ole edennyt johtopäätösten tasolle.”
”Voisivatko nykyiset kirkolliskokousedustajat navanalusväännön sijasta keskittyä tämän tärkeän virkateologisen kysymyksen ratkaisemiseen. Olisiko se kohtuutonta?”, Turtiainen kirjoittaa.
Kommentti
Suomen kirkossa useimmat virat ja tehtävät ovat jääneet pappiskeskeisyyden varjoon. Muiden kuin pappien ammatillinen, rakenteellinen aliarvostus näkyy suoraan kirkolliskokouksen osallistujajoukossa. Siellä on vain pappeja ja maallikoita, mutta ei diakonien, nuorisotyöntekijöiden tai kanttorien edustajia.
Teologit voivat lisäksi tulla valituksi myös maallikkoina, jos eivät ole kirkossa töissä, ja nostaa piilomaallikoina pappien osuutta. Diakoni ja nuorisotyöntekijä voisi päästä myös kirkolliskokoukseen vain maallikon mandaatilla, mutta ei oman ammattinsa edustajana. Tämä takaportti on eettisesti kyseenalainen. Maallikoiksi käyvät myös kaikki muut kirkkoon työsuhteessa olevat kuin papit.
Ruotsin piispaehdotus voisi tuulettaa paitsi Suomen kirkon virkakeskustelua, myös kirkolliskokousedustajien kriteereitä. Pappien olisi aika tehdä tilaa muille kirkon hengellisen työn tekijöille. Kirkolliskokousta pidetään kirkon edustuskuntana, mutta laitos edustaa vain pappeja. Se sisältää ajatuksen, että pappi tietää seurakunnan muiden työntekijöiden puolesta kaiken. Eikä vain tiedä, vaan myös päättää. Tällainen näennäisdemokratia ei tee hyvää kirkon kuvalle eikä toiminnalle.
Maallikon paikalle ei puolestaan tulisi hyväksyä kirkkoon työsuhteessa olevaa henkilöä eikä sellaista, jolla on kirkon tehtävään oikeuttava koulutus.
He eivät näet ole aitoja maallikoita.