Koti Jutut Sivu 1727

Jutut

Seurakuntien yhteistyö päättyi näkemyseroon samaa sukupuolta olevien parisuhteista

Toivakan evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta ja Toivakan helluntaiseurakunta ovat lopettaneet pitkään jatkuneen yhteistyönsä. Helluntaiseurakunnan puolelta tehdyn päätöksen taustalla oli kärjistyneet mielipide-erot suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien...

Ekorovasti vastustaa turkiksia Animalian kampanjassa

Kirkkohallituksen ympäristöasioista vastaava asiantuntija Ilkka Sipiläinen on mukana eläinsuojelujärjestö Animalian Turkistarhaton Suomi 2025 -kampanjassa, jonka tavoitteena on lopettaa turkistarhaus Suomessa siirtymäajan jälkeen. Vuonna 2010...

Heratin ampujalle kuolemantuomio

Suomalaisten avustustyöntekijöiden murhista syytetty afganistanilainen mies sai viikonloppuna kuolemantuomion paikallisessa tuomioistuimessa. Kaksi avunannosta syytettyä miestä tuomittiin 5 ja 2,5 vuoden vankeusrangaistuksiin. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat,...

Ajatushautomo Libera: Hautaustoimi avattava kilpailulle

Ajatushautomo Liberan analyysissa elämänkatsomusten tasa-arvosta ehdotetaan toimenpiteitä kirkon ja valtion erottamiseksi. Yksi toimenpide on hautaustoimen avaaminen kilpailulle. Joona Räsäsen...

Oulun piispa Samuel Salmi on etäiseksi jäävä sovittelija

Vuodesta 2001 Oulun hiippakuntaa kaitsenutta Samuel Salmea (s. 1951) pidetään sovittelevana ja diplomaattisena piispana, joka on onnistunut edistämään ykseyttä niin maantieteellisesti kuin hengellisesti laajan...

Espoo starttaa Yhteisvastuukeräyksen jääkiekko-ottelussa

Yhteisvastuukeräyksen 2015 esimies piispa Tapio Luoma tiputtaa kiekon jäähän Blues vastaan Ilves -ottelussa Barona-hallissa 29.1. Sen jälkeen areena värjäytyy Yhteisvastuu-väreillä. Ottelun aikana jättinäytöillä pyörii...

Kirkkotanssin uranuurtaja Riitta Vainio kuollut

Modernin tanssin ja myös kirkkotanssin uranuurtaja Riitta Vainio on kuollut. Hän kuoli Espoossa 78-vuoden ikäisenä. Riitta Vainio oli keskeinen nimi modernin tanssin läpimurossa Suomessa 1960-luvulla....

Kirkon keskusrahasto mukana Carbon Actionissa

Kirkon keskusrahasto osallistuu Carbon Action -aloitteeseen, jonka tarkoitus on kasvihuonekaasupäästöjen raportoimisen lisäksi saada yritykset vähentämään hiilijalanjälkeään kannattavasti. Carbon Action -kannustuskirje lähetetään yritysten hallitusten puheenjohtajille helmikuun...

Sanoisitko ”tahdon” maailmanpyörässä? – Kouvolan kirkkopäivillä vietetään huvipuistohäitä

Kouvolan Kirkkopäivillä järjestetään toukokuussa huvipuistohäät. Yhdellä pariskunnalla on mahdollisuus sanoa ”tahdon” läheistensä ja huvipuistoyleisön edessä Tykkimäellä sunnuntaina 24.5. Vihkiminen voidaan järjestää perinteiseen tyyliin maan...

Ekumeeninen rukousviikko alkaa tänään

Tänään alkaa kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko. Sitä vietetään vuosittain ympäri maailmaa samaan aikaan 18.–25. tammikuuta. Tänä vuonna viikkoa vietetään saman veden äärellä. Brasilialainen ekumeeninen...