Koti Jutut Sivu 1672

Jutut

Lähetysseuran museon kokoelmat luovutettiin Museovirastolle

Suomen Lähetysseuran museon Kumbukumbun kokoelmat on luovutettu Museovirastolle. Noin 9 000 esineen kokoelma liitetään osaksi Suomen kansallismuseoon kuuluvan Kulttuurien museon kokoelmia. Mittava 160 000...

Jämsän seurakunta kurssitti vapaaehtoisia arkunkantajia

Elämme yhä vanhemmiksi ja sosiaaliset verkostot hupenevat. Niinpä lähdön hetkellä voi tulla eteen tilanne, ettei arkun ympärille löydy riittävää määrää kantajia. Isoissa seurakunnissa kantajapula...

Työsuhdeasunnoissa suuria vuokrankorotuksia

Joidenkin seurakuntien työntekijöiden työsuhdeasuntojen vuokrat ovat nousseet vuoden alusta jopa 20 prosenttia. Kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta selvitä uusista korkeammista vuokrista, vaan he ovat...

Iisalmessa rippikoululaiset kutsutaan teatteriesitykseen

Sunnuntaina vietetään maan laajuista rippikoulusunnuntaita. Pohjoissavolaisessa Iisalmen seurakunnassa seuraavan kesän rippikoululaisia ei kutsutakaan perinteiseen tapaan messuun vaan teatteriesitykseen. – Seurakunta on tilannut kahdellesadalle rippikoululaiselle...

Koulua käymättömistä lapsista puolet on konfliktimaissa

Noin 121 miljoonaa lasta ja nuorta maailmassa jää koulutuksen ulkopuolelle. Lasten koulunkäyntiä uhkaavat köyhyys ja konfliktit. Puolet koulun ulkopuolelle jäävistä peruskouluikäisistä lapsista on kotoisin...

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen on ujo seuramies

Jäyhä, suomalainen perusmies, kuvaillaan vuodesta 2009 Mikkelin piispana toiminutta Seppo Häkkistä (s. 1958). Häntä pidetään mukavana miehenä, joka on toisinaan seurassa hiljainen. ...

Uusi yhdistys puolustaa ”aitoa avioliittoa”

Hiljattain perustettu Aito avioliitto -yhdistys pyrkii kumoamaan eduskunnan viime marraskuussa hyväksymän avioliittolain muutoksen. Yhdistyksen taustalla vaikuttaa kaksi sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavaa Facebook-ryhmää ”Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia” sekä...

Kirkkoon esitetään uutta vihkimysvirkaa

Kirkkohallitus esittää, että kirkkoon perustetaan uusi diakonivirka hengelliseksi viraksi papinviran rinnalle. Vihityt eivät olisi enää maallikkoja, vaan he kuuluisivat piispalliseen kaitsentaan. Uusi diakonivirka korvaisi nykyisen...

Räsänen: Jumalan pilkkaaminen ei edistäisi perusoikeuksien toteutumista

Sisäministeri Päivi Räsänen ottaa kantaa keskusteluun jumalanpilkkalaista KD-lehden kolumnissaan. Räsäsen mielestä laki uskonrauhan rikkomisesta tulisi säilyttää nykyisellään. ”En näe suomalaisessa yhteiskunnassa tarvetta uskonrauhaa koskevan, varsin maltillisen...

”Radion sekuntiaikataulu vaatii vastapainoksi purjehdusta”

Kirkon kulttuuripalkinto 2014 on myönnetty Yle Radio Yhden klassisen musiikin toimittajalle, musiikin maisteri Risto Nordellille. Arkkipiispa Kari Mäkinen jakoi palkinnon tänään Helsingissä. Palkinnon saajan valinnut...