Koti Jutut Sivu 1641

Jutut

Lestadiolaispastori sai varoituksen rippisalaisuuden rikkomisesta

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on antanut kirjallisen varoituksen rovasti Erkki Pirille sielunhoidollista keskustelua koskevan rippisalaisuuden rikkomisesta. Kapitulin mukaan Piri on kertonut luottamuksellisesta keskustelusta eteenpäin kolmannelle...

Kirkolliskokoukseen halutaan kansalaisten aloiteoikeus

Missiologian dosentti, teologian tohtori Timo Vasko ehdottaa Kotimaan mielipidekirjoituksessaan (11.12.2014), että seurakuntalaisten pitäisi saada suora aloiteoikeus kirkolliskokoukselle. Tällaista yhteisen jäsenaloitteen mahdollisuutta ei nyt ole. Vaskon...

Kyyhkynen: Kirkon virassa toimiva myy seksiä

Iltaisin Maria on domina tai prostituoitu, päivisin hän tekee hengellistä työtä eteläsuomalaisessa seurakunnassa, virkaansa vihittynä, kirjoittaa Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan ainejärjestölehti Kyyhkynen. Käytännössä lehden tapaama...

Kirkon Mediasäätiön tuissa muistettiin lapsia ja lastensuojelua

Kirkon Mediasäätiö on jakanut tuotantotukea 15 hankkeelle yhteensä 124 000 euroa. Suurimman tuen, 18 000 euroa sai Lastensuojelusossut eli dokumenttisarja lastensuojelutyöntekijöiden arjesta. Ohjaaja Leena Häkkisen ja tuottaja...

Lapset ja lastensuojelu pääosassa Kirkon Mediasäätiön tuotantotuissa

Kirkon Mediasäätiö on jakanut tukea 15 hankkeelle yhteensä 124 000 euroa. Suurimman tuotantotuen, 18 000 euroa sai Lastensuojelusossut eli dokumenttisarja lastensuojelutyöntekijöiden arjesta. Ohjaaja Leena Häkkisen ja tuottaja...

Radio RovaDein toimittaja Ulla Miettunen uskoo sanan voimaan

Ulla Miettunen, 59, on työskennellyt seitsemän vuotta Rovaniemen seurakunnassa radiotoimittajana. Hän tekee hengellisiä ohjelmia, jotka lähetetään suorana lähetyksenä...

Radio antaa äänen hiljaisille

Tällä viikolla on julkistettu Hiljaiset-kansanliike, jossa mukana kampanjoi kaupallinen radioala. Tavoitteena on haastaa kaikki yhdessä etsimään keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi ja saamaan suomalaiset kuuntelemaan, mitä...

Uusi ja vanha kohtaavat Tähdenkantajissa

Tuiran kirkossa saa ensiesityksensä Tiernaperinteestä ammentava musiikkidraama Tähdenkantajat perjantaina 12. joulukuuta. Esitys pohjautuu suomalaiseen ja pohjoismaiseen Tierna-aineistoon sekä aihepiiristä kirjoittaneiden suomalaisten klassikkorunoilijoiden teksteihin. Runot...

Lähetysseuralta enemmän varoja Aasiaan kuin Afrikkaan

Kulunut vuosi oli Suomen Lähetysseuran historiassa ensimmäinen vuosi, jolloin Aasiaan kohdistettiin enemmän varoja kuin Afrikkaan. Ensi vuonna Lähetysseura käyttää Aasiassa 8,2 miljoonaa euroa ja...

Heikki Huttunen: Suomelta puuttuu realistinen maahanmuuttostrategia

Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen valottaa Kotimaa24:lle SEN:n hallituksen kannanoton taustoja. Hallitus katsoi perhekäsitteen ahtaan tulkinnan johtavan Suomessa isovanhempien heitteillejättöihin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös pitää...