Koti Jutut Sivu 1637

Jutut

Saamelainen muistisairas voi jäädä yksin kielensä takia

Muistisairaus on saamelaisten keskuudessa yhä tabu. Näin sanoo saamelaisten valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan järjestön SámiSoster ry:n puheenjohtaja Ristenrauna Magga. Aivan viime aikoina ilmassa on...

Ortodoksit suuttuivat piispojen toiminnasta

Viime sunnuntain pappisvihkimys suututtaa ortodokseja, kertoo Ortodoksi.net. Sivuston mukaan...

Ensitreffit alttarilla ensi kesänä? – Sinkkuhaku käynnissä

Ensitreffit alttarilla saa jatkoa. Toiselle kaudelle haetaan tänään käynnistyvässä haussa uusia sinkkuja, jotka ovat valmiita avioitumaan asiantuntijoiden heille...

12 askelta – näin tehdään hyvä messu

Hyvän messun rakennuspuita koottiin yhteen Jaetut eväät – jumalanpalveluspäivillä helmikuussa Jyväskylässä. Nämä 12 vinkkiä jäivät takataskuun. 1. Anna valtaa ...

Piispa ei yllättynyt Ylen kyselystä

Lapuan piispa Simo Peura ei yllättynyt Ylen kyselystä, jonka mukaan 58 prosenttia kirkolliskokousedustajista on sitä meiltä, että kirkon tulee siunata vain miehen ja naisen...

Jihad sopii kukkakorttiin, Jeesus ei

Kristus ja Jeesus Kristus joutuivat Suomessakin toimivan brittiläisen kauppaketjun Marks & Spencerin kiellettyjen sanojen listalle, kertovat brittilehdet. Asiakkaat, jotka yrittivät käyttää sanoja esimerkiksi kukkalähetyksiin...

Järki johti professorin kannattamaan avioliittolakia

Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen kertoi maanantaina Kulttuurikeskus Sofiassa ortodoksipapeille, miten hänestä tuli tasa-arvoisen avioliittolain kannattaja. Saarinen luennoi Helsingin ortodoksisen ja luterilaisen hiippakunnan yhteisessä...

Yle: Vihkioikeus jakaa kirkolliskokousedustajat

Kirkolliskokousedustajista 46 prosenttia katsoo, että kirkon ei tule luopua vihkioikeudestaan ja nykyinen avioliittokäsitys tulee säilyttää, selviää Ylen kyselystä kirkolliskokousedustajille. Samaa sukupuolta olevien avioliiton hyväksymistä...

Aseistakieltäytyjien uskonnollinen vakaumus kiinnostaa

Aseistakieltäytyjäliitto ja Työväen muistitietotoimikunta keräävät aseistakieltäytyjien kokemuksia eri vuosikymmeniltä. Uskonnollisista syistä kieltäytyneiden tavoittaminen on tärkeää, sillä vielä 60-luvulle asti lähes jokainen aseistakieltäytyjä ilmoitti kieltäytymisensä...

Emännän työssä on luovaa vapautta

Emäntä Eine Kyllönen on kokannut ruokaa Orimattilan seurakunnan leiriläisille Mallusjoen leirikodissa jo 28 vuotta. Pienessä keittiössä kaikki tehdään alusta saakka omin käsin eikä eineksiä...