Suomi äänestää – kansa puhuu
Tänään on eduskuntavaalien äänestyspäivä. Vaalihuoneistot ovat avoinna klo 9–20. Helsingissä Kauppakorkeakoululla ensimmäiset äänestäjät olivat (kuvassa) Ella Müller ja Elka Lupunen.
Mikäli äänestyspaikalla on jonoa kello...
Viikon saarna: ”Tarvitsemme lampaankorvia hyvien paimenten lisäksi”
Huittisissa asuva maallikkosaarnaaja, marjanviljelijä Antti Koivuniemi arvelee monen sysmäläisen kirkkovieraan vielä muistavan, miten lampaat, lehmät ja hevoset ihastuivat kuullessaan hoitajansa äänen.
Hyvän Paimenen sunnuntaina hän...
RT: Kiimingin seurakunta joutuu luopumaan kukistaan
Kiimingin seurakunta luopuu kaikista viherkasveistaan. Ne myydään sopuhintaan ensiksi ehtiville.
Diakoniatyöntekijä Erja Haho kertoo Rauhan Tervehdykselle että seurakunnalla oli ennen oma siivooja, joka huolehti kukkien...
”Kymmentä käskyä ei edes yritetty noudattaa kirjaimellisesti”
Helsingin yliopiston globaalin teologian, maailmankuvien ja
aatevirtausten apulaisprofessori Ville Päivänsalo kirjoittaa Kotimaa-lehden artikkelissaan kristillisistä arvoista ja niiden lähtökohdista, muun muassa kymmenestä käskystä..
”Suuri osa kristillistä...
Rauhan puolesta, terrorismia vastaan
Suomen irakilainen kulttuurifoorumi järjestää yhteistyössä Helsingin seurakuntayhtymän kanssa Helsingin senaatintorilla terrorisminvastaisen tapahtuman.
Tilaisuuden aluksi eri uskontokuntien edustajat rukoilevat rauhan puolesta. Mukana on islamin, bahai-uskon, kristinuskon,...
”Media on konflikteissa keskeinen toimija”
Mediatutkija Johanna Sumiala, luennoit ensi viikolla Tampereen seurakuntien järjestämässä Uskon Akatemia -luentosarjassa mediasta uskonnollisten konfliktien synnyttäjänä. Synnyttääkö media...
Kuusi tapaa olla ikävästi raamatullinen
Raamattu on kristittyjen pyhä kirja, mutta sen merkityksestä on olemassa erilaisia käsityksiä. Ikävästi raamatullinen voi olla ainakin kuudella tapaa.
...
Henriksson vastaa: Vankilasielunhoitoa ei aiota vähentää
Kristillisdemokraattien kansanedustajat Jouko Jääskeläinen ja Leena Rauhala kysyivät kirjallisessa kysymyksessään, miten hallitus aikoo turvata vankien perusoikeuksiin kuuluvan oikeuden uskonnonharjoitukseen, jos vankilapastoreiden määrä vähenisi.
Oikeusministeri Anna-Maja...
Tsipras ortodoksisen kirkon kirstulle
Velkaongelmansa kanssa painiskeleva Kreikka on kääntynyt ortodoksisen kirkon puoleen kassansa paikkaamiseksi, kertoo
EurActiv
...
MAF Suomi: Puolueilla eri kannat Malmin lentokentän käyttöön
Kristillinen järjestö MAF Suomi kysyi kahdeksan eduskuntapuolueen johtajalta heidän kantojaan valtion päätökseen vetäytyä Helsingin Malmin lentoasemalta ja muuttaa alue asuntorakentamisen käyttöön.
MAF Suomen mukaan kyseessä...






