Kari Latvus Alppilan kirkon toiminnanjohtajaksi
Alppilan kirkon toiminnanjohtajaksi Helsingin Kallion seurakuntaan on valittu 1.1.2015 alkaen merimiespastori, teologian tohtori Kari Latvus. Hän sanoo olevansa innoissaan uudesta pestistään, joka on ”kuivanmaan...
Seurakuntia on ensi vuonna 412
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien määrä vähenee kymmenellä vuoden 2015 alussa. Ensi vuoden alusta seurakuntia on kaikkiaan 412.
Raaseporin seurakuntayhtymän kaikki kahdeksan seurakuntaa lakkautetaan, ja tilalle...
Irja Askola saarnaa itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksessa
Helsingin tuomiokirkossa järjestetään huomenna itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus.
Jumalanpalveluksessa saarnaa Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola. Liturgeina toimivat pastorit Hanna Vettenniemi ja Mikael Busck-Nielsen.
Avustamassa jumalanpalveluksessa ovat ortodoksisen...
Seurakuntarakenteen yhtymämalli etenee
Piispainkokous näytti 4.12. pitämässään istunnossa vihreää valoa seurakuntien uudelle rakennemallille. Siinä kaikki seurakunnat kuuluisivat seurakuntayhtymiin.
Piispainkokous antoi lausunnon kirkkohallituksen esityksestä, joka pohjautuu Uusi seurakuntayhtymä 2015...
Pappisasessoriksi kelpoisten määrää halutaan lisätä
Piispainkokous esittää (4.12. pitämässään kokouksessa) kirkolliskokoukselle, että pappisasessorin kelpoisuusvaatimuksia muutetaan niin, että pappisasessoriksi kelpoinen on hiippakuntaan kuuluvan seurakunnan tai seurakuntayhtymän toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa...
Kirkon Ulkomaanavun työntekijä menehtynyt ebolaan
Kirkon Ulkomaanavun Länsi-Afrikan aluetoimisto sai perjantaina 28. marraskuuta vahvistuksen, että toimiston pitkäaikainen, liberialainen työntekijä Marthaline Sirleaf oli sairastunut ebolaan. Maanantaina illalla hän menehtyi tautiin.
Ulkomaanapu...
Piispat yhtymämallista: Seurakuntia vahvistettava jumalanpalvelusyksikköinä
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous käsitteli seurakuntien rakenneuudistusta istunnossaan 4. joulukuuta Helsingissä. Käsittelyn pohjana oli kirkkohallituksen esitys, joka pohjautuu Uusi seurakuntayhtymä 2015 -malliin, jossa kaikki...
Uusi Suomi: Kaksi herätysliikettä aikoo estää homoparien vihkimisen kirkossa
Uusi Suomi haastatteli kirkon herätysliikkeiden johtajia liikkeiden näkemyksistä sukupuolineutraaliin avioliittoon liittyen. Viidestä herätysliikkeestä ainakin kaksi pyrkii estämään samaa...
Vuoden vapaaehtoinen on velkaantuneiden tukihenkilö
Vuoden vapaaehtoiseksi on valittu Omille jaloille -tukihenkilö Matti Itkonen. Takuu-Säätiön koordinoimassa Omille jaloille -toiminnassa autetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä heidän talous- ja velkaongelmissaan.
–...
Suomen Terveysjärjestö sai Huuhaa-palkinnon
Skepsis ry on myöntänyt vuoden 2014 Huuhaa-palkinnon Suomen Terveysjärjestölle.
Suomen Terveysjärjestö ry, entiseltä nimeltään Suomen luontaisterveyden liitto, on Skepsiksen mukaan pyrkinyt tuomaan edustajiaan julkisuuteen...