Koti Jutut Sivu 1549

Jutut

Lähetysseura suunnittelee Lähetystalon myymistä

Suomen Lähetysseura aikoo myydä Helsingin Tähtitorninmäellä sijaitsevan Lähetystalon toimitilat. Samassa yhteydessä toimivasta Lähetyskirkosta ei kuitenkaan luovuta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Radio Dei. Myynnin valmistelu sisältyy Suomen...

IS: Jeesus oli muslimi -lakana ilmestyi Roihuvuoren moskeijan seinälle

Helsingin Roihuvuoren moskeijan yläpuolelle on ilmestynyt valtava lakana, jossa lukee suurin kirjaimin ”JEESUS OLI MUSLIMI”. Asiasta kertoi ...

Palveleva puhelin palvelee myös juhannuksena

Kirkon keskusteluavun kysyntä kasvaa vuosittain heinäkuussa, kun monet muut auttajatahot sulkevat ovensa lomien ajaksi. Kirkon Palveleva puhelin, netti, chat ja kirje auttavat läpi kesän...

Kehitysyhteistyöjärjestöt vetoavat seurakuntiin määrärahojen säilyttämiseksi

Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu vetoavat yhdessä seurakuntiin kansainvälisen työn määrärahojen säilyttämiseksi. Lisäksi järjestöt kehottavat seurakuntien päättäjiä käymään omalta osaltaan yhteiskunnallista dialogia erityisesti valtiollisten...

Kotimaa Pro on kesätauolla 17.6.- 19.7.

Kotimaa24 palvelee teitä...

30-vuotiaat espoolaiset ilmaiseksi urkuyön konserttiin

Urkuyö ja Aaria järjestetään tänä kesänä 30. kerran. Juhlavuoden kunniaksi festivaali tarjoaa kaikille tänä vuonna 30 vuotta täyttäville espoolaisille konserttilipun ilmaiseksi. Festivaalia vietetään 4.6.–27.8. Espoon...

Lähetysseuran vuosikokous: Haittaako valtion raha hengellistä työtä?

Hallituksen päätös leikata kehitysyhteistyön rahoista noin kolmannes ensi vuoden alusta herätti tunteita viikonloppuna Rovaniemellä vietetyillä Lähetysjuhlilla. Ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahat muodostavat merkittävän osan Lähetysjuhlia järjestävän Suomen Lähetysseuran...

Tiekirkosta myös sielunhoitoa

Tiekirkosta voi taivaallisen taukopaikan lisäksi löytää myös sielunhoitajan, ainakin Alajärvellä Gabrielin kirkossa. Viikko sitten avautuneessa tiekirkossa päivystää kymmenen vapaaehtoista ja koulutettua sielunhoitajaa, joiden kanssa...

BBC taltioi Turun Metallimessun

Parrakkaat motoristit eli televisiosarja Hairy Bikers saapuu kesäkuun lopulla Turkuun kuvaamaan Metallimessua. BBC otti messun järjestäjiin yhteyttä, ja tuotantoryhmä kävi kuukausi sitten tutustumassa kuvauspaikkaan. –...

Ylidiakoni: Naispiispa alttarissa oli helppo provokaatio

Ekumeenisen patriarkaatin eilen Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla julkaistussa päätöksessä todettiin, että heterodoksisen kirkon naispiispan vieminen alttariin ja hänen puolestaan rukoilu rikkoivat kanonista perinnettä. Perusteluna päätöksessä...