Ruotsalaiset sotivat keskenään aavikolla
Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon arvion mukaan sadat Ruotsin kansalaiset osallistuvat Syyriassa ja Irakissa käytäviin taisteluihin. Pelkästään sunni-islamilaisen äärijärjestön Isiksen riveissä arvioidaan olevan noin 300 Ruotsin...
Jipusta musiikkievakelista Turun Mikaelinseurakuntaan
Turun Mikaelinseurakunta on palkannut Jipun (oikealta nimeltään Meri-Tuuli Elorinne) seurakunnan musiikkievankelistaksi. Kirkkoherra Jouni Lehikonen kertoo, että musiikkievankelista tehtävänä on luoda musiikin avulla uusia polkuja...
Mikä kristinuskossa on New Agen kannalta pielessä?
Uuden henkisyyden, esimerkiksi New Agen näkökulmasta kirkko mielletään laitokseksi, jossa korostuvat Raamatun ohjeellisuus sekä tarkasti määritellyt ja uskottavaksi annettavat opit.
– Nämä sulkevat New Age...
Kristillisten koulujen lakko päättyi Israelissa
Kristillisten koulujen lakko on päättynyt Israelissa, kertoo
Jerusalem Post
....
Eroakirkosta.fi:n kautta eronnut jo puoli miljoonaa suomalaista
Eroakirkosta.fi tiedottaa, että sivuston kautta kirkosta on erottu 500 000 kertaa. Sivusto perustettiin vuonna 2003, jolloin uskontokuntiin kuulumattomia oli Suomessa noin 700 000. Määrä...
”Martti Luther kehotti tutustumaan Koraaniin”
Uskonpuhdistaja Martti Lutherilla oli pessimistinen käsitys ihmisen uskonnollisuudesta, mutta hän myönsi, että ihmisellä on joitakin kykyjä saada tietoa Jumalasta. Tämä liittyi hänen käsityksiinsä ei-kristityistä...
Yliopistopastori: Opiskelijat eivät tunne diakonia-avun mahdollisuuksia
Oulussa opiskelijoille pyritään tiedottamaan diakoniatyön avustusmahdollisuuksista jakamalla ilmaista soppaa. Tempaus järjestetään tänään keskiviikkona Pyhän Luukkaan kappelilla kello 12–14, ja siinä ovat mukana Tuiran seurakunnan...
”Meillä evakoiden lapsilla on kodin menettämisen perintö”
Tarinat auttavat eläytymään toisen asemaan ja eläytyminen synnyttää empatiaa, uskoo eläkkeellä oleva sairaalateologi ja kirjailija Pirkko Arola.
Arola on kirjoittanut yli 20 kirkkodraamaa. Mediassa vellova...
Vantaan kirkkovaltuustossa keskusteltiin lähetysrahojen jakamisesta
Vantaan yhteisessä kirkkovaltuustossa keskusteltiin eilen tiistaina lähetysmäärärahojen jakamisesta. Äänestyksen jälkeen yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että tukea jaetaan yhteisen kirkkoneuvoston esityksen mukaan kirkon seitsemälle viralliselle lähetysjärjestölle...
Syntisten veisuilla tuetaan Taysin Lastenklinikkaa
Tampereen tuomiokirkossa veisataan tulevana sunnuntaina 4. lokakuuta Syntisten veisuja. Hyväntekeväisyystapahtuman kolehti ohjataan kokonaisuudessaan Taysin Lastenklinikalle, joka saa uudet tilat vuonna 2018.
Tampereen seurakuntien ja Johnny...










