25 kirkolliskokouksen edustajaa allekirjoitti kannanoton vihkimisten puolesta
Joukko Turussa koolla olevan kirkolliskokouksen jäseniä on julkistanut kannanoton, jolla he ilmaisevat tukensa samaa sukupuolta olevien parien kirkolliselle vihkimiselle. Kannanoton on allekirjoittanut 25 edustajaa....
Uusi trendi: Yhä useammat Israelin arabit palvelevat Israelin puolustusvoimissa
Kolmen viime vuoden aikana Israelin puolustusvoimissa (Israeli Defence Forces, IDF) palvelevien Israelin arabikansalaisten määrä on BBC:n uutisen mukaan kolminkertaistunut.
Asevelvollisuus Israelissa koskee juutalaisia ja druuseja....
Radio Dein kysely: Kirkolliskokouksen enemmistö ei sallisi sateenkaarivihkimisiä
Kirkolliskokouksen enemmistö on sitä mieltä, ettei kirkon pitäisi sallia samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Tulos selviää Radio Dein sähköpostikyselystä, johon vastasi noin kaksi kolmasosaa edustajista....
Saattohoidon asiantuntija eutanasiasta: Onko kaikki muu jo tehty hyvän kuoleman eteen?
On hyvä, että eutanasiasta keskustellaan, toteaa kirkkohallituksen sielunhoidosta ja saattohoidosta vastaava asiantuntija diakonissa, TtM, sairaalapastori Virpi Sipola.
Hänen mielestään olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kysyä ensin,...
TA: Venäläisneuvottelut loppuivat homoseksuaalisuuteen
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon vuonna 1970 alkanut oppikeskusteluiden sarja päättyi vuonna 2014 siihen, ettei Venäjän ortodoksinen kirkko nähnyt enää edellytyksiä dialogin...
Heikki Sarmannon Johannes Kastaja -oratorion kantaesitys perjantaina
Säveltäjä Heikki Sarmannon ja yhdysvaltalaisen kirjailijan Kim Richin
John the Baptist -oratorio on nykyaikaan sijoitettu kaksinäytöksinen musiikkidraama. Se saa...
Donald Trump valittiin presidentiksi – kirkko tviittasi aamurukouksen, piispatkin kommentoivat
Yhdysvaltain presidentinvaalit keskiviikkoaamuna voittanut Donald Trump on herättänyt huolta ympäri maailmaa, kertovat monet kansainväliset mediat. Epävarmuutta herättävät esimerkiksi Trumpin arvaamattomuus, vaalilupaukset ja tulevat ulkopoliittiset...
Ministeri Grahn-Laasonen: ”Kirkolla rooli sote-uudistuksessa”
Sote-uudistuksessa on rooli kirkollekin, sanoi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Hän vieraili kirkolliskokouksessa tiistaina.
– Hallitus käsittelee sote-uudistusta ja sen valinnanvapausmallia näinä päivinä ja tutustuu...
Kaliforniassa asuva Jarmo Tarkki USA:n vaalituloksesta: Perusamerikkalaiset voittivat
Donald Trumpin valinta selittyy tyytymättömyydellä vallitsevaan tilanteeseen, sanoo Kaliforniassa asuva teologian tohtori ja suomalaisten siirtolaisten pappina työskentelevä Jarmo...
Kirkkovaltuutettu Jorma Hentilä: ”Tässä on kyse ihmisten elämästä”
Ensi viikolla Turkuun kokoontuva kirkolliskokous nostaa kirkon avioliittokäsityksen jälleen tapetille. Vaikka päätöksiä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ei ole luvassa, asia noussee keskusteluun niin salissa...










