Koti Jutut Sivu 1101

Jutut

Väitös: Kirkko hoiti sisäistä kriisiään vainoamalla harhaoppisia

Uskonnollinen vaino on aina monisyinen yhdistelmä hengellisiä, poliittisia ja taloudellisia motiiveja, osoittaa tuore väitös. Reima Välimäen kulttuurihistorian väitöskirja selittää...

Sana soi Stadissa keväällä: Messias-oratoriossa ainakin 750 laulajaa

Viiden vuoden välein järjestettävät Kirkon musiikkijuhlat järjestetään ensi keväänä Helsingissä 19.–21.5. Niitä vietetään samaan aikaan, kun Turussa juhlitaan reformaation juhlavuotta ja kokoonnutaan Kirkkopäiville. Musiikkijuhlien päätapahtumapaikkana...

Sisäministeri Risikko: ”Tarvitsemme maahanmuuttotoiminnassa yhteistyötä, muuten emme selviä”

Maahanmuuttajat saadaan kotoutumaan vain viranomaisten, kirkon ja järjestöjen yhteistyöllä, sanoo sisäministeri Paula Risikko. Ministeri ja piispat kokoontuvat marraskuussa samaan pöytään keskustelemaan maahanmuuttokysymyksistä. ...

Paavi Franciscus ja Canterburyn arkkipiispa Welby rukoilevat ensi kertaa yhdessä

Paavi Franciscus ja Canterburyn arkkipiispa Justin Welby rukoilevat tänään yhdessä julkisesti, kertoo ruotsalaislehti Kyrkans Tidning. Vuonna 1966 oli ensimmäinen kerta, kun katolisen kirkon ja...

Lautakunta: Kauppakeskus syyllistyi häätapahtumassa syrjintään uskonnon perusteella

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan kauppakeskus syyllistyi syrjintään uskonnon perusteella, kun se järjesti viime kesäkuussa yhteistyössä seurakunnan kanssa häätapahtuman eikä vihkinytkään yleisöäänestyksen voittanutta pariskuntaa. Syynä...

Uusi esikoislestadiolainen järjestö aloitti työn – järjestänyt useita seuroja

Uusi loppukesällä perustettu esikoislestadiolaisen herätysliikkeen järjestö on aloittanut toimintansa. Esikoiset ry kokoaa niitä esikoislestadiolaisia, jotka eivät hyväksy vanhassa järjestössä Esikoislestadiolaiset ry:ssä viime talvena tosiasiaksi...

Kuopion ja Mikkelin piispat vastaavat Kirkko ja kaupungin esittämiin tylytyssyytöksiin

(Päivitetty 6.10. klo 9:05) Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja Mikkelin piispa Seppo Häkkinen vastaavat nyt Kotimaa24:lle Kirkko ja kaupunki...

Paavalin seurakuntaneuvosto vetoaa kirkolliskokoukseen ja piispoihin samaa sukupuolta olevien parien

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti eilen tiistaina järjestetyssä kokouksessaan lähettää piispainkokoukselle ja kirkolliskokoukselle vetoomuksen aloittaa valmistelut, jotka mahdollistavat myös samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen. Paavalin...

Väitös: Ruoka-apuun liittyvä uskonnollinen toiminta koetaan sekä hyväksi että pahaksi

Ruoka-avun vastaanottajat eivät avoimesti kritisoineet ruoka-apuun usein liittyvää uskonnollista toimintaa, vaan korostivat sekä osallistumisensa omaehtoisuutta, että ruoka-avun tarjoajien vapautta järjestää avustustoiminta haluamallaan tavalla, selviää...

Kirkko ja kaupunki: Kuopiossa ja Mikkelissä piispat tylyttivät pappejaan huolella

Kuopion ja Mikkelin piispat tylyttivät pappejaan samaa sukupuolta olevien vihkimisasiassa oikein huolella, kirjoittaa päätoimittaja Seppo Simola Kirkko ja kaupungissa. Simolan...