Kannatuspuheenvuoro: He tukevat Jukka Hautalaa Oulun piispaksi – katso kaikki nimet

Kannattajat perustelevat, miksi he tukevat Oulun hiippakunnan piispanvaalissa Jukka Hautalaa. Puheenvuoron allekirjoittaneissa on sekä äänioikeutettuja valitsijoita että muita tukijoita.

***

Valintamme Oulun piispanvaalissa on rehtori, TL Jukka Hautala Ylivieskasta. Tunnemme Jukan pitkältä ajalta persoonana, jolla on sekä voimaa että viisautta hakea ratkaisuja siihen, miten kristinusko ja kirkko voivat olla kaikelle pohjoisen hiippakunnan väelle yhä keskeinen merkityksen antaja.

Vaaliprosessin aikana Jukka on kyennyt tuomaan keskusteluun juuri niitä teemoja, joita tämä aika tarvitsee: kristinuskon globaali luonne, kristityn vastuu ympäristöstä, tasa-arvokysymykset. Jukka on omalla lämpimällä olemuksellaan todistanut, että kristinuskosta on paitsi mahdollista, myös välttämätöntä, käydä myös älyllistä keskustelua ilman että yksinkertaista uskoa kadotetaan.

Jukka on aina valmis kuuntelemaan keskustelukumppaninsa näkemyksiä kunnioittavasti.

Jukka Hautala on julkaissut vaalisivullaan sarjaa, jossa hän on juurevasti ja teologisesti kiinnostavasti käsitellyt Raamatun keskeisiä alkukielisiä termejä ja pohtinut, mitä ne antavat tähän päivään.

Jukka Hautala on tottunut työskentelemään ristipaineessa ja muutoksissa. Suntioiden ja nuorisotyönohjaajien kouluttajana hän tuntee seurakunnan työhön hakeutuvien maailmaa. Jukka on tottunut ajattelemaan asioita pitkälle eteenpäin. Jukka Hautalan aikana opistosta ovat löytäneet paikkansa myös kehitysvammaiset ja turvapaikanhakijat.

Jukka Hautalan erityinen vahvuus on se, että hän tuntee myös kirkon ulkopuolista kenttää ja on vahvana järjestövaikuttajana tottunut eri ympyröissä luontevasti toimimaan. Kirkolliskokousedustajana Jukka Hautala on ollut aloitteentekijänä siinä muutoksessa, jonka toivotaan johtavan homoseksuaalien mahdollisuuteen tulla kirkossa siunatuksi tai vihityksi.

Jukka Hautalan teologiassa sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen on keskeinen lähtökohta. Hän tuntee ja tiedostaa ne esteet, jotka ovat sen tiellä ja on sitoutunut työskentelemään niiden poistamiseksi.

Jukka Hautala tunnetaan valtakunnallisesti pappina ja hengellisenä johtajana, joka haluaa ja osaa viedä asioita eteenpäin. Oulu saa Hautalasta tarmokkaan piispan.

***

Erja Oikarinen, 
vt. kirkkoherra

Vilho Vähäsarja, 
rovasti

Joonas Vapaavuori, 
pastori

Ulla Mitrunen, 
kappalainen

Katariina Pitkänen, 
oppilaitospappi

Tuula Okkonen, 
kirkolliskokousedustaja

Heikki Hurskainen, 
rovasti

Satu Kreivi-Palosaari, 
kappalainen

Seppo Viljamaa, 
sielunhoidon asiantuntija, 
Kirkkohallitus

Hanna Vapaavuori, seurakuntapastori

Markku Palosaari, rovasti, vanhustyön pastori

Minna Salmi, psykoterapeutti, pastori

Ulla Säilä, rovasti

Anita Leppälä, kirkkoherra

Sirpa Hannula, puheterapeutti

Tuomo Kälviä, rovasti, kappalainen

Kimmo Kieksi, kappalainen

Päivi Repo, lähetystyöntekijä

Antti Rintala, opiskelijasihteeri, Heränneiden ylioppilaskodin johtaja

Jan Ahonen, tuottaja, pastori

Merja Järvinen, yhteisöpedagogi, neuropsykiatrinen valmentaja

Merja Jyrkkä, rovasti, kirkkoherra

Katariina Airas, musiikki- ja aluesihteeri

Aila Kemppainen, kirkolliskokousedustaja, psykoterapeutti

Olli Seikkula, seurakuntapastori

Urpu Sarlin, viestintäpäällikkö

Virpi Sillanpää-Posio, pastori

Antti Elenius, pastori

Kristiina Elenius, varainhankintapäällikkö

Helena Paalanne, lehtori, pastori

Kerttu Venäläinen, rovasti

Marika Huttu, seurakuntapastori

Aila Harvala, rovasti

Tiina Kristoffersson, toiminnanjohtaja

Miia Seppänen, kappalainen

Heikki Hiilamo, professori

Kirsi Hiilamo, psykoterapeutti, perheneuvoja, kirkolliskokousedustaja

Mika Nuorva, muusikko, nuorisosihteeri

Sanna Jukkola, kirkkoherra, Nivala

***

Oulun piispanvaalin ensimmäinen kierros käydään 15.8. Kotimaa tarjoaa kaikille kolmelle ehdokkaalle tilaa yhdelle kannatuskirjoitukselle. Jukka Hautalan kannatuskirjoitus on julkaistu 12.7. ilmestyneessä Kotimaassa.

Kuva: Sanna Krook / Kirkon kuvapankki

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNäin tuhannet polvistuivat ja kantoivat sitten penkit pois – katso video herättäjäjuhlien päätöspäivästä
Seuraava artikkeliUusia tiloja, uudenlaista toimintaa – Englannin kirkko tavoittelee ihmisiä yli sadalla uudella kirkkoprojektilla

Ei näytettäviä viestejä