Kaksi ystävystä kiersi kaikki Suomen sankarihautausmaat — hautojen kunto herätti ihastusta ja kritiikkiä 

Tampereen Kalevankankaan hautausmaan sankarihaudat saivat kaksikolta hyvän arvosanan. Kuva: Niilo Rantala

Kun Saarijärvellä asuvat kaverukset Tapani Kankaanpää, 72, ja Tapio Vilkkilä, 74, saivat tiekirkkokierroksensa valmiiksi, keksivät he uuden projektin. Miehet päättivät kiertää kaikki Suomen sankarihaudat. Kilometrejä kertyi yli 30 000. Sankarihautausmaita nähtiin peräti 561. Kolme vuotta kestänyt projekti on nyt herättänyt huomiota Maaseudun Tulevaisuudessa asti. 

Kotimaa tavoitti Tapani Kankaanpään, ja tämä kertoi päällimmäiseksi tunteekseen hämmästyksen siitä, miten toiset sankarihaudat olivat todella hienossa kunnossa, ja toiset ”ihan ala-arvoisessa”. 

— Kyllä se niiden kunto vaihteli suuresti. 

Kankaanpään ja Vilkkilän projekti sai matkakustannuksiinsa avustusta Kaatuneiden muistosäätiöltä. Kankaanpää kertoo, että sankarihautausmaat olivat ympäri Suomen, ”sikin sokin siellä täällä”.

— Kiersimme kaikki hautausmaat, missä oli yli kymmenen sankarivainajaa.

MIEHET LUONNOLLISESTI myös arvostelivat käyntikohteensa.

— Tärkeimpänä kriteerinämme oli se, kuinka hyvin vainajan nimi, syntymäaika ja kuolinaika näkyvät, Kankaanpää toteaa. 

Arvosteluasteikko oli yhdestä viiteen, aina erittäin huonosta loistavaan. Loistavan arvosanan sai 22 hautausmaata, 66 erittäin huonon. Kankaanpää kertoo, että usein seurakunnat vastaavat sankarihaudoista, mutta joskus hautojen hoidosta vastaavat myös järjestöt. 

— Näistä loistavan arvosanan saaneista sankarihautausmaista 14 oli yksin seurakunnan hoitamia, 8 järjestöjen avustuksella hoidettuja, Kankaanpää mainitsee.

Joillakin haudoilla kivien nimistä ei saanut juurikaan selvää, ja esimerkiksi kivet olivat saattaneet painua maahan. 

Yksi yllätys kaksikolle oli se, että he joutuivat antamaan Helsingin Hietaniemen hautausmaan maineikkaalle sankarihautarivistölle huonon arvion. Arvio tehtiin vuonna 2024. Tämä arvio oli Kankaanpään mukaan kiinnittänyt jopa Kaatuneiden muistosäätiön huomion. 

— Mutta ei huonosti hoidettua voi sanoa hyväksi. 

MIELEENPAINUNEEKSI SANKARIHAUTAUSMAAKSI Kankaanpää mainitsee Kesälahden. Paikka kerää Kankaanpäältä kiitoksia.

— Se on niin erikoinen, että sitä ei oikein voi edes kuvailla. Muistomerkit ja koko tunnelma siellä on jotain ihan erityistä. 

Lue myös:

Ehdotus Suomesta: Sankarihautausmaat pitäisi valita Unescon maailmanperintökohteeksi

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTV-vinkki: Apokalypsi tropiikissa kertoo uskonnon ja politiikan räikeästä suhteesta Brasiliassa
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Usko kuoleman jälkeiseen elämään horjuu länsimaissa — mutta Yhdysvallat on erilainen

Ei näytettäviä viestejä