Kaivot kuivuivat – SLS:ltä hätäapua Senegaliin

KuivuusSenegalissa

Suomen Lähetysseura on myöntänyt 100 000 euroa hätäapua Keski-Senegalin alueelle, joka kärsii ruokapulasta.

Vuoden 2011 niukat sateet ja kylvökauden epäonnistuminen ovat johtamassa mittavaan nälkäkatastrofiin Länsi-Afrikassa. Senegalissa nälkä uhkaa FAO:n mukaan noin 850 000 asukasta eli kuutta prosenttia väestöstä. Joillakin alueilla sato menetettiin lähes kokonaan.

Lähetysseuran apu toimitetaan perille Luterilaisen maailmanliiton Mauritanian-maaohjelman kautta.  Avun jakelun hoitaa Senegalin luterilainen kirkko Fatickin  alueella maan keskiosassa.  Alueella on tällä hetkellä runsaat 10 000 avuntarvitsijaa.

Apua annetaan ensisijaisesti haavoittuville väestöryhmille kuten lapsille, raskaana oleville ja imettäville naisille sekä vanhuksille. Ruokaturvaa parannetaan välittömästi jakamalla ravinnerikasta ruokaa.

Pitempiaikaiseen apuun kuuluu työkalujen ja siemenviljan jakaminen. Esimerkiksi hirssin kylvökausi alkaa alueella toukokuussa.

Lähetysseura myönsi 150 000 euroa nälkäapua tammikuussa Luterilaisen maailmanliiton Mauritanian-maaohjelmalle. Koko ohjelman tavoitteena on tukea noin 60 600 avunsaajaa Mauritaniassa ja Senegalissa. Heidän arvioidaan tarvitsevan apua 12 kuukautta.

Lähetysseuran katastrofirahaston lahjoitustiedot:

tilisiirtona IBAN: FI38 8000 1400 1611 30, BIC: DABAFIHH, viesti: AUTA

verkossa www.mission.fi/katastrofikerays

soita numeroon 0600 02020 (19,95 euroa + pvm)

lähetä tekstiviesti AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e) numeroon 16160

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkko haluaa Pietarin homolain valtakunnalliseksi
Seuraava artikkeliArs moriendi – kuolemisen taito

Ei näytettäviä viestejä