Jumalapalvelusten striimaus sai sunnuntaina aikaan suuren virtuaaliseurakunnan

Striimausten eli suorien verkkolähetysten ansiosta Suomeen syntyi sunnuntaina ennennäkemätön virtuaaliseurakunta. Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia evankelis-luterilaisten seurakuntien jumalanpalvelukset toimitettiin ilman seurakuntaa ja lähetettiin piispojen suosituksen mukaisesti verkossa.

Seurakunnat lähettivät jumalapalveluksiaan teknisesti ja sisällöllisesti eri tavoin toteutettuna. Osa seurakunnista striimasi jumalanpalveluksensa Facebook-sivulleen, osa YouTube-kanavallaan. Joidenkin jumalanpalvelukset oli nähtävissä YouTubessa pienellä viiveellä.

Muutama seurakunta oli myös nauhoittanut etukäteen sunnuntaina lähetyn hartausmuotoisen palveluksen. Esimerkiksi Helsingin Malmin seurakunnan tallenne kesti 17 minuuttia ja Oulunkylän seurakunnan 25 minuuttia, ja ne oli tehty ulkopuolisin ammattilaisvoimin.

Yksityisen palveluntarjoajan Virtuaalikirkossa oli saman verkko-osoitteen kautta nähtävissä noin kymmenen eri seurakunnan jumalanpalvelukset – joukossa Turun, Oulun ja Kuopion tuomiokirkkoseurakunnat.

Virtuaalikirkko toteuttaa lähetykset nelikameratekniikalla paikallisten freelancereiden avulla. Esimerkiksi Oulun tuomiokirkon jumalanpalvelusta katsoi 4 900 ihmistä, Virtuaalikirkosta kerrotaan.

Helsingin Vuosaaren seurakunnan ratkaisu on poikkeuksellinen, sillä sen jumalanpalvelukset nähdään televisiossa TV7-kanavalla.

Tampereen tuomiokirkon jumalanpalvelus lähetettiin Aamulehden sivuilla. Jumalanpalvelus oli suorana kaikkien katsottavissa vapaasti, tallenteena sen katsominen vaatii Aamulehden tilauksen. Aamulehti ja Tampereen seurakunnat ovat aiemminkin tehneet yhteistyötä jumalanpalvelusten striimauksessa.

Yleisesti Marianpäivän lähetykset onnistuivat hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Seurakuntien kokemukset striimauksesta olivat etukäteen hyvin erilaisia. Poikkeustilanne pakotti myös kiirehtimään suunnitelmia.

Myös teknisiä ongelmia esiintyi. Esimerkiksi Porvoon suomalainen seurakunta pahoittelee verkkosivuillaan, että suora lähetys kirkosta ei toiminut 22.3. toivotulla tavalla – syynä oli verkon kuormittuminen liian monen samanaikaisen käyttäjän vuoksi.

Kuva: Olli Seppälä. Tampereen tuomiokirkon jumalanpalvelus 22.3. striimattuna Aamulehden verkkosivulle. Saarnaamassa piispa Matti Repo.

Lue myös:

Piispat: Jumalanpalvelukset toimitetaan ja striimataan kirkkotilassa ilman läsnä olevaa seurakuntaa

Kommentti: Piispat tekivät luovan päätöksen, ja poikkeusajan striimattavat jumalanpalvelukset voivat olla uuden alku

Kirkkohallitus: Striimattavissa jumalanpalveluksissa voi kerätä rahaa kirkon yhteistyöjärjestöille

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliYhteisvastuukeräys välttää sosiaalisia kontakteja – kolmasosa tuotosta vaarassa
Seuraava artikkeli”Me sairaalapapit emme lähteneet etätöihin” – Sairaaloissa valmistaudutaan sielunhoidon tarpeeseen

Ei näytettäviä viestejä