Kännykän toisesta päästä kuuluu pitkästä aikaa tuttu ääni.

– Täällä on ystäväsi Matti Kiiski. Minä olen löytänyt Jumalan rakkauden, ääni sanoo ja ehdottaa, että tehtäisiin juttu.

95-vuotiaalle Matille en voi sanoa ei.

Tapasimme Matin kanssa viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Eläkkeellä jo pitkään ollut entinen luokanopettaja halusi vuosia asiaa mietittyään puhua kasvatuksesta ja kertoa, miten vitsan antaminen murtaa lapsen ja miten se mursi hänen elämänsä.

– En voinut ketään ihmistä katsoa silmiin, Matti kertoi silloin.

Vitsaa oli tullut ja lujaa tilanteessa, jonka pieni Matti koki epäoikeudenmukaisena. Siinä murtui ihmisarvo, kasvot menivät. Miten voi joku, joka rakastaa, tehdä niin minulle? Sitä Matti jäi miettimään.

Matti kuvaa kotinsa ilmapiiriä henkisesti ja fyysisesti väkivaltaiseksi. Sen vuoksi hänellä ilmeni murrosiässä sydänkipuja ja rinnassa tuntui möykky, joka ei hellittänyt vuosienkaan mittaan. Se vaikutti myös oppimiseen koulussa. Matti oppi parhaiten, kun joku opetti häntä vieressä.

”Matista ei miestä tule ikinä”, tapasi Matin isä sanoa. Äiti puolestaan kertoi iltaisin rukoilleensa, ettei pojasta vain tulisi rikollista.

OMAKOTITALOSSAAN KOTKASSA Matti on ottanut esille muistiinpanonsa. Niissä on viittauksia itsetuntemus- ja kasvatusaiheisiin kirjoihin, joita hän lukee paljon. Hän poimii Jari Sinkkoselta ajatuksen imeväisen vauvan harhailevista silmistä, jotka saavat kosketuksen äidin rakastavaan ilmeeseen.

– Vauva ajattelee, että minä sain tuon ilmeen äidissä aikaan, kyllä minä olen aikamoinen. Siitä alkaa itsetunnon rakentaminen. Se taas on aivan välttämätön jumalasuhteen rakentamiselle.

Kotoa lähtiessään Matilta sellainen tunto puuttui ja sitä hän on hakenut aina tähän asti.

– Kun ihminen lähtee kotoa ilman rakkausakkujen täyttöä, itsetunto on ihan nolla, hän sanoo.

Siitä Matin mielestä on kyse katujengeissä, joista mediassa nyt paljon puhutaan. Nuorten rakkausakut ovat tyhjiä. Siksi he ajelehtivat.

Kotona pitäisi Matin mukaan olla kaikesta roiskeesta ja ruuhkavuosista huolimatta niin positiivinen henki jatkuvasti, että lapset voisivat olla avoimia ja ongelmista voitaisiin keskustella.

Matti muistelee muuatta 1980-luvulla Suomessa vieraillutta amerikkalaista professoria. Tämä oli puhunut lämmönsäteistä, erivärisistä lämpimistä tunteista, jollaisia pitäisi olla, kun kasvatetaan lapsia tai ylipäätään ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.

– Minä tulkitsen, että kun on niin monenlaisia tilanteita, itsestä pitäisi aina löytyä siihen tilanteeseen sopiva värin lämpö.

– Opettajien raamattupiirissä oli joskus sellainen yksinäinen naisihminen, joka ymmärsi lasten rakastamisen päälle. Hän sanoi, että jokainen lapsi ja ihminen ansaitsee silloin tällöin tipan sulaa hyvyyttä.

MATIN OMAAN elämään löytyi lämpimämpää väriä, kun hän neljännellä luokalla ollessaan tuli uskoon. Se tapahtui koulusta kotiin tullessa veräjän luona. Matti otti kiinni aidanseipäästä, mietti elämistä ja kuolemista ja päätti tehdä parannuksen.

– Myöhemmin käsialaani tutkinut grafologi Leo Pennanen kirjoitti minulle, että uskoontulo oli terapoinut minua suuresti.

Jollain tavalla uskoontulo auttoi Mattia nousemaan myös kodin ilmapiirin yläpuolelle. Se ei satuttanut enää niin paljoa. Hän päätyi opiskelemaan opettajaksi Joensuun opettajankoulutuslaitoksessa. Se oli melkoisen rankkaa, sillä isän kuoltua hän palasi joka viikonloppu kotiin Tohmajärvelle maatilaa hoitamaan. Voisi sanoa, että vastoin isän luuloja Matista tuli aikamoinen mies.

Elämän suuri rakkaus, Terttu, löytyi opettajien hengellisiltä päiviltä Torniosta. Hänkin on jo 95-vuotias. Pariskunta on ollut naimisissa 65 vuotta.

MATIN HENGELLISTÄ elämää siivittää ajatus sirkasta, jonka Jumala on pannut sydämeen. Siis vähän niin kuin Samu Sirkka, joka kulkee Pinokkion mukana omatuntona.

– Kun sirkka sydämessä sanoo…, Matti lausahtaa tämän tästä.

Sirkka tuntuu ajaneen Matin tutkimaan ja kokeilemaan asioita. Rouvansa kanssa he ovat olleet aktiivisia Kansan Raamattuseuran toiminnassa, Tuomasmessussa ja vetäneet matkoja Israeliin.

Silti jotain Matilta on puuttunut.

– Jos lapsi on saanut paljon rakkautta, niin Jumala saa hänessä jalansijan helposti, Matti tuumii ja tunnustaa, että hänessä jalansijan saaminen on kaikesta hengellisestä aktiivisuudesta huolimatta ollut vaikeaa.

Nyt Matin rakkausakku on 95-vuotiaana yllättäen täyttynyt.

– Minä olen löytänyt Jumalan rakkauden.

JOTAIN ALKOI avautua, kun Matti luki Paavo Kettusen kirjaa Kuka minä todella olen.

– Siinä painotettiin sitä, kuinka Jumala rakastaa, mutta ihminen ei tunne sitä rakkautta. Varsinkin siinä tapauksessa, että lapsi on jäänyt ilman rakkautta ja huomiota, hän ei oikein ymmärrä sitä, miten voisi joku rakastaa.

Toinen ajatus tuli Henri Nouwenilta, joka painottaa, että ihmisen pitäisi ymmärtää olevansa rakastettu oikein Korkeimman taholta.

– Rupesin ymmärtämään, että se on sittenkin totta minunkin kohdallani, vaikka olen ihan kaltoin kasvatettu. Minussa syntyi jotain sellaista yhteyttä Jumalaan, jota ei ennen ollut. Aloin ottaa täydestä sen, että hän rakastaa myös minua.

Kun on ollut kaltoin kohdeltu, tarvitsee Matin ymmärryksen mukaan myös konkreettista rakkautta.

– Rupesin ajattelemaan, että minähän olen sitä saanutkin, Matti toteaa ja kertoo kaksi kokemustaan.

TOINEN KOKEMUS on seitsemän vuoden takaa, kun Matti kävi jalkavaivojensa takia pyytämässä esirukousta karismaattiselta Healing Rooms -rukousklinikalta.

– Tunsin pienen nipistyksen polvessani, en muuta. Mutta seuraavina päivinä minun piti ottaa seinistä tukia. Mittasin verenpaineen, joka oli aivan alhaalla.

Matti oli 40 vuotta kärsinyt korkeasta verenpaineesta. Se oli ollut yksi syy miksi hänen oli täytynyt jäädä eläkkeelle. Nyt hän saattoi jättää lääkkeet pois. Lääkäri lähetti vielä lääketarkkailijan Kiiskien kotiin seuraamaan tilannetta.

Toinen konkreettisen rakkauden kokemus on yli 50 vuoden takaa ja liittyy Kiiskien kolmesta pojasta nuorimpaan, Mikkoon. ”Olette saaneet paljon valita, mutta tätä ette saa, tämä annetaan teille”, Matti koki Jumalan sanovan hänelle.

– Se oli ilmoitus nuorimmaisemme syntymästä, Matti uskoo.

Vanhempien poikiensa kanssa Matti koki kasvattajana olleensa avuton ja liian ankarakin. Kun nuorin syntyi, Terttu ojensi vauvan Matille hoidettavaksi.

– Vein sen pesulle, eikä se valittanut yhtään, Matti muistelee.

Hän keksi laittaa vauvan sängyn omansa viereen ja ojensi öisin kätensä pinnojen välistä silittelemään itkevää vauvaa niin ettei Tertun tarvinnut herätä.

– Sillä oli aivan maaginen vaikutus. Itku loppui.

Matti oppi kasvattamaan lasta kurin sijasta rakkaudella.

Mattia kuunnellessa mietin, että elämä on yhdenlainen tutkimusretki tai opintomatka. Kun löytää olennaiset asiat ja rakkauden, voi olla elämäänsä tyytyväinen. Aikaa siihen löytämiseen voi kulua, kuten Matillakin.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!