Johanna Hurtig: Rippiin liittyvää käsitteistöä pitäisi selventää

Lasten hyväksikäyttöä tutkinut Johanna Hurtig pitää rippiä koskevien ohjeiden laatimista hyvänä asiana. Hän kommentoi kirkon ja valtion neuvotteluista keskiviikkona julkisuuteen annettuja tietoja.

– On positiivista, että asiaan on tartuttu ja on pohdittu huolellisesti lapsen etua ja myös sitä mitä ripissä pidetään hengellisesti tärkeänä.

Toisaalta maallikoiden välisissä keskusteluissa voi olla rippiin liittyvää käsitteellistä epäselvyyttä. Kun papit keskustelevat, he tietävät mistä puhuvat. Maallikot eivät välttämättä erota rippiä sielunhoidollisesta keskustelusta, Hurtig sanoo.

Erityisesti rippisalaisuudesta on esiintynyt julkisuudessa ristiriitaisia tulkintoja ja myös sen lastensuojelullista merkitystä on voitu liioitella. Kirkon ja valtion neuvottelujen on osassa uutisoinnista katsottu johtaneen kirkon puolelta rippisalaisuutta heikentäviin myönnytyksiin. Piispa Seppo Häkkinen kuitenkin totesi
Kotimaa24:n haastattelussa
, että rippisalaisuus säilyy. Lopullisesti asia selvinnee ensi keväänä, kun piispainkokous julkaisee rippiä koskevan ohjeistuksensa seurakuntien työntekijöille.

Johanna Hurtigin mukaan rippi on harvoin tilanne, jossa lapseen kohdistunut väkivalta tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tulee esiin tai jossa se jää piiloon. Useimmiten hyväksikäyttö havaitaan, kun joku tekijän tai uhrin läheinen tai ulkopuolinen henkilö saa kuulla asiasta. Rippiä koskevan ohjeistuksen rinnalle tarvittaisiinkin Hurtigin mukaan pohdintaa siitä, mitä muita tapoja on vaikuttaa lasten oikeuksien vahvistamiseen.

– Ripittäytymistilanteet ovat lastensuojelua ainoastaan siinä mielessä, että sen kautta voidaan vaikuttaa siihen, ettei teko toistu eikä jatku. Lasten suojelemiseen tarvitaan myös muuta toimintaa, jonka avulla voidaan estää hyväksikäytön tapahtuminen, tunnistaa se mahdollisimman pian sekä käynnistää tarvittavat ammatilliset prosessit, hän sanoo.

Johanna Hurtig on tutkinut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä erityisesti uskonnollisessa kontekstissa.

Edellinen artikkeliOnko sukupuoli tärkeää kirkolle ja teologialle?
Seuraava artikkeliKirkkoneuvosto seisoo Kirkko ja kaupungin linjan takana

Ei näytettäviä viestejä