Japanissa hamstrataan pullovettä ja bensiiniä

Pullovesi on loppunut kaupoista ja bensa-asemille on pitkät jonot, kertoo Tokiossa asuva suomalaispastori Atso Eerikäinen. Myös lämmitykseen käytettävä polttoöljy on hänen mukaansa useimmista paikoista lopussa.

Fukushiman ydinvoimalassa on uusi vuotouhka. Kahden reaktorisydämen epäillään osittain sulaneen. Säteilytasot ovat olleet voimalan läheisyydessä laskussa, mutta alueelta on evakuoitu noin 300 000 ihmistä. Suomen suurlähetystö on varautunut toimittamaan suomalaisille joditabletteja, mikäli voimalassa sattuisi suurempi säteilyvuoto.

Voimalaongelmat ovat jättäneet miljoonat japanilaiset ilman sähköjä. Sähköä säästetään myös Tokiossa.

– Täällä on sähkökatkoja säästösyistä. Ongelma on, ettei lämmityslaitteita voi käyttää, jos ei ole sähköä. Yöt ovat täällä kylmiä. Sisälämpötila on nyt 17 astetta. Alhaisimmillaan se on käynyt kahdeksassa asteessa. Olen sisällä takki päällä, Eerikäinen sanoo.

 Vaikka tilanne maassa on hyvin hankala, Eerikäinen uskoo japanilaisten ryhtyvän nopeasti jälleenrakennustyöhön.

– Japani on aina noussut katastrofien jälkeen nopeasti jaloilleen. Tämmöinen vain kohottaa tämän kansan sisua. Kobessa oli vuonna 1995 iso järistys. Nyt se on jo kokonaan uudelleen rakennettu. Talot rakennetaan taas samoille paikoille uudestaan, Eerikäinen sanoo.

Edellinen artikkeliKristus, Guru vai Avatara?
Seuraava artikkeliPoromiehen uskosta kertova monologi kiertää kirkkoja

Ei näytettäviä viestejä