Jalovaaran rukousillat puhuttavat seurakunnissa

Luterilaiset seurakunnat eri puolilla maata ovat vakavasti harkitsemassa tai suoraan perumassa Pirkko Jalovaaran ennalta sovittujen rukoustapahtumien järjestämistä. Tampereella tilanteeseen kuitenkin suhtaudutaan levollisesti.Vantaalaisen Rekolan seurakunnan kirkkoherra Mikko Matikainen on päättänyt perua rukousillan nähtyään televisiossa maanantaina esitetyn MOT-ohjelman.

– Olen ollut aiemmin tekemisissä Jalovaaran kanssa ja katselin ohjelmaa ihmetyksen vallassa. Mitä oikein on tapahtunut? Olen sairaslomalla, mutta olen puhunut sijaiseni Marja-Liisa Malmin kanssa. Pidämme ohjelmassa esitettyä opetusta omituisena ja arveluttavana. Opetus ei vastaa luterilaisen kirkon opetusta. Perumme illan, kirkkoherra Matikainen linjaa Vantaan Laurille.

Ylen tietojen mukaan ainakin Porissa ja Liedossa Jalovaaran rukousillat peruuntuvat todennäköisesti. Tampereella tilanteeseen suhtaudutaan kuitenkin levollisemmin. Tuomiorovasti Olli Hallikaisen mukaan Tampereen tuomiokirkossa aiemmin pidetyissä rukousilloissa ei ole ollut ylilyöntejä. Iltojen ohjelma on käyty läpi järjestäjien kanssa etukäteen.

– Ennen helmikuun alussa ollutta Jalovaaran rukousiltaa Tuomiokirkossa kävin järjestäjien kanssa läpi illan ohjelman, Hallikainen kertoo.

– Edellytin, että rukousillassa ei ajeta ihmisistä riivaajia, vaan rukoillaan ihmisten puolesta. Näin rukousilloissa on toimittu jo parinkymmenen vuoden ajan. Ylilyöntejä ei ole tapahtunut.

Tuomiorovasti kertoo Tampereen seurakuntayhtymän verkkosivuilla, että hän aikoo kuitenkin keskustella Jalovaaran ja rukousiltojen järjestäjien kanssa ja samalla varmistaa, että myös jatkossa iltojen ohjelma on sopusoinnussa kirkkomme järjestyksen ja toimintatapojen kanssa.

Lue myös:

Hallikaisen haastattelu kokonaan

Vantaan Laurin uutinen

Ylen uutinen

Parantamiskokouksissa käyneet hakevat apua sielunhoidosta

Piispa Askola: Jumala toimii terveydenhuollon ja lääkkeiden avulla

Jolkkonen: ”En ole antanut lupaa mihinkään Kuopion tilaisuuteen”

Pirkko Jalovaaran tulo Kallaveden kirkkoon evätty

Kansliapäällikkö: ”Jalovaaran opetukset radikalisoituneet” 

”Epäterve hengellisyys otettava vakavasti”

Mielenterveyspooli huolissaan Jalovaaran toiminnasta

Edellinen artikkeliPaavi muutti lakia – konklaavi aikaistui
Seuraava artikkeliParantamiskokouksissa käyneet hakevat apua sielunhoidosta

Ei näytettäviä viestejä