Jalovaara vain jäävuoren huippu

PahoinvointiMarita Ruohonen pelkää, että nyt Yle MOT-ohjelman kautta paljastunut saarnaaja Pirkko Jalovaaran toiminta on vain jäävuoren huippu vaikeasti jäsentyvällä vaihtoehto- ja uskomushoitojen kentällä.

– Kuvaavaa on, että hän toimi avoimesti seurakunnissa ja piispatkin olivat hänen puheitaan kuulleet, mutta silti tämä asia tuli täysin yllätyksenä, Ruohonen sanoo.

– Voimme vain arvailla, mitä kaikkea löytyy sellaisista toimista, jotka eivät ole näin avoimesti esillä.

Vaihtoehtohoitojen piirissä on tietyiltä osin Jalovaaran toimintaan verrattavissa olevia ilmiöitä.

– Ihan suoraan verrattavissa olevista en osaa sanoa, mutta siellä voi olla samalla tavalla hengenvaarallisia ilmiöitä, että ihmiset keskeyttävät lääketieteelliset hoidot tai joutuvat rahastuksen uhreiksi.

Juuri rahastus ja vaara jättää lääketieteelliset hoidot väliin ovat Mielenterveyspoolin näkökulmasta vaihtoehtohoitojen kentällä ne asiat, joihin on puututtava. Yksittäisistä vaarallisista ilmiöistä Ruohonen ei halua mainita kuin eheytyshoidot.

– Vaihtoehto- tai uskomushoidot ovat hankala alue, sillä se sisältää ihan kaikkea harmittomista ilmiöistä vakaviin vaaroihin. Eheytyshoitoihin haluamme kuitenkin puuttua.

– Ehkä toimenpiteissä pitäisi hoitojen harmittomaksi tai vaaralliseksi luokittelun sijaan lähteä siltä kannalta, että ainakin jotkut ryhmät pitäisi suojata tällaiselta toiminnalta, Ruohonen sanoo.

Riskialttiita ryhmiä ovat esimerkiksi kehitysvammaiset tai mielenterveyskuntoutujat.

Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittänyt työryhmä luovutti esityksensä ministeri Risikolle huhtikuussa 2009. Lakialoite ei Ruohosen tiedon mukaan ole edennyt mihinkään.

– Olen kuullut että lakialoite olisi jäänyt muiden meneillään olevien asioiden varjoon, mutta luulen että syynä on myös asian hankaluus. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä, vaikka alue onkin vaikea.

Edellinen artikkeliSaksassa kampanjoidaan ”vapaan sunnuntain” puolesta
Seuraava artikkeliGraffitimaalarit ottivat kirkon haltuun

Ei näytettäviä viestejä