Islam-asiantuntija pelkää terroria Osaman kuoleman jälkeen

Islamiin perehtyneen teologian tohtori Ari Hukarin mukaan Osama bin Laden muistetaan omiensa keskuudessa sankarina ja uskon marttyyrinä. Hukari sanoo ymmärtävänsä hyvin miksi edesmenneen terroristijohtajan ruumis haudattiin pikaisesti mereen, sillä muuten haudasta olisi todennäköisesti tullut pyhiinvaelluskohde.

– Bin Laden tullaan muistamaan poliittisen islamin käytännöllistäjänä joka ammensi perustelut toiminnalleen jihadista sekä sunnasta.
Jihadilla tarkoitetaan kamppailua uskon puolesta ja sunnalla puolestaan traditiota joka on muodostunut profeetta Muhammadin tavoista.
Väitöskirjassaan sunnalaisen islamiin kahden eri ajattelijan näkemyksien perusteella perehtynyt Hukari katsoo bin Ladenin olleen syvästi uskonnollinen ihminen, joka ei joidenkin muiden arabijohtajien tavoin vain ratsastanut islamilla. Bin Ladenin johtajuuden kulmakiviksi Hukari laskee karismaattisen persoonan, varakkaan sukutaustan sekä sen että bin Ladenin voidaan katsoa toteuttaneen sitä, mitä hän saarnasi.
Väitöskirjansa perustalta Islam kuvastimessa -kirjan (Wsoy 2006) kirjoittanut Hukari näkee kaksi keskeistä syytä bin Ladenin radikalisoitumiselle. Ensimmäinen oli opiskeluaikojen radikaali-islamistiopettajien synnyttämä kiihko, joka vei miehen Afganistaniin sotimaan silloisen Neuvostoliiton joukkoja vastaan. Toinen merkittävä tapahtuma oli, kun Saudi-Arabia ensimmäisen Persianlahden sodan aikana luovutti lentokenttänsä Yhdysvaltain joukkojen käyttöön. ”Suuren saatanan” joukot islamin pyhällä maalla olivat bin Ladenille karvas pala.
Hukari suhtautuu varauksella bin Ladenin kuoleman erityisesti Yhdysvalloissa herättämään iloon.
– Viha herättää vihaa ja kosto herättää kostoa. Pelkään, että parin viikon sisällä on luvassa terrori-iskuja. Miten tässä lopulta käy riippuu paljon maltillisten muslimien reaktiosta, itse toivon maltillisia reaktioita.

Edellinen artikkeliRuohonen-Lerner: Teen parhaani köyhyysryhmän tavoitteiden eteen
Seuraava artikkeliVatikaani: Kristitty ei iloitse ihmisen kuolemasta

Ei näytettäviä viestejä