Uusnatsi on usein pahempi kuin alkuperäinen, koska hän tietää varmuudella myös aatteen pimeät puolet, toisin kuin osa 1930-luvun natsiliikkeen kannattajista, sanoi TT Antti Malinen keskiviikkona 19.8. Aholansaaren teologiapäivillä Nilsiässä. Hän piti väitöstutkimukseensa pohjautuvan esitelmän siitä, miten IKL-papit aikoinaan ajattelivat.
Isänmaallinen kansanliike perustettiin 1932 Hämeenlinnassa ja se jatkoi lakkautetun lapuanliikkeen toimintaa, irtisanoutuen kuitenkin virallisesti laittomuuksista. Liikkeestä muodostui äärioikeistolainen puolue, joka toimi vuoteen 1944 asti ja jonka kannattajissa ja myös kansanedustajissa oli paljon pappeja.
Säätyvaltiopäivien aikaan Suomen papisto vaikutti politiikkaan nimenomaan pappissäädyn edustajina. Eduskuntauudistuksen myötä Suomeen kuitenkin saatiin 1906 maailman edistyksellisin parlamentti, mikä oli pappisvaikuttajien näkökulmasta hämmentävää. Syntyi vilkas keskustelu siitä, voiko pappi kantaa puoluekirjaa. Lisäksi kirkolliseen ajatteluun sopi paremmin ylhäältä asetettu suvereeni hallitsija kuin demokraattisesti valittu johtaja.
Kirkkopäivillä 1917 Suomen kirkossa pyrittiin vielä rakentamaan sopua punaisten ja valkoisten välille. Keväällä 1918 papit kuitenkin päätyivät valtaosin valkoisten puolelle. Suojeluskunnissa palveli sisällissodan aikana kaikkiaan yli 50 pappia.
”IKL-papit halusivat toimia Jumalan työkaluina bolsevismia vastaan. He puhuivat kansanliikkeestä, eivät puolueesta.”
1920-luvun lopulla radikaali vasemmisto alkoi nostaa jälleen päätään. Antti Malisen mukaan myös papiston parissa nousi pelko uudesta vallankumouksesta. Bolsevismi nähtiin taistelevana jumalattomuuden armeijana, joka uhkasi vyöryä Suomeen.
– Papeille IKL ei ollut ensisijaisesti poliittista toimintaa vaan hengellistä työtä. He halusivat toimia Jumalan työkaluina bolsevismia vastaan. He puhuivat kansanliikkeestä, eivät puolueesta, Malinen sanoo.
IKL:n TAVOITTEENA oli Malisen mukaan edistää ennen kaikkea perinteisen kristinuskon asiaa, ja tässä se erosi saksalaisesta kansallissosialismista ja italialaisesta fasismista, joissa uskontoa käytettiin puhtaasti politiikan välineenä. Esimerkiksi Saksalaiset kristityt -liike (Deutsche Christen) muokkasi radikaalisti kristinuskon peruspilareita, jotta se sopi kansallissosialistiseen yhteiskuntaan.
IKL:n ohjelmaperusteissa sanottiin, että liike pitää yhteiskuntaelämän perustana kristillistä maailmankäsitystä, ja että ”elävä kristillinen henki parhaiten edistää kansojen siveellistä ryhtiä ja tervettä kansalaiskuntoa”, mikä on myös kansakunnan menestymisen ehto.
IKL-pappien parissa kietoutui Malisen mukaan yhteen kaksi eri linjaa: kansalliskonservatismi ja fasismi. Kansalliskonservatiivit puhuivat Topeliuksen ja Runebergin hengessä yhtenäisen kansakunnan puolesta, kun taas fasistit halusivat rodullisesti puhtaan ja yhtenäisen kansakunnan. Kansalliskonservatiivit näkivät maat, kansat ja valtioiden rajat osana Jumalan luomistyötä, kun taas fasismissa painottui ajatus kansojen sosiaalidarvinistisesta taistelusta, jossa vahvin voittaa.
Kansalliskonservatismissa politiikka oli uskonnon edistämisen väline, kun taas fasismissa uskonto oli politiikanteon väline. Kansalliskonservatiivien perimäinen tavoite oli taivaallinen isänmaa, mutta fasismissa tämänpuoleisesta isänmaasta tehtiin uskonnollinen projekti, jossa tuonpuoleinen pyhyys pyyhittiin pois. Kansalliskonservatiivit olivat sitoutuneet kristillisiin hyveisiin eli uskoon, toivoon ja rakkauteen. Fasismissa taas korostuivat sankarihyveet kuten periksiantamattomuus, urheus ja uskollisuus. Aluksi yhteiset viholliset yhdistivät näitä suuntia.
– IKL:n papisto toi kansallissosialistisia ihanteita Suomeen, mutta he löivät jarrut päälle 1930-luvun puolivälissä, kun ymmärsivät Saksan uskontopolitiikan todellisen suunnan, jossa korostettiin muun muassa uuspakanallisuutta ja tämänpuoleisuutta, Malinen sanoo.
IKL:n PAPEISTA monet olivat heränneitä. Tässä vaikutti Malisen mukaan muun muassa se, että liike ei ollut sidottu sortovuosina kirkon myöntyväisyyslinjaan ja sen sisällä voitiin kritisoida Venäjän keisaria. Körttiläisille tarjoiltiin myös liikkeen ulkopuolelta roolia kansakunnan rakentajina. Lisäksi heränneet papit olivat pääosin suomenkielisiä ja monilla oli talonpoikainen tausta. Herännäisyyden piirissä oli myös pitkään ollut pappeja, kuten Wilhelmi Malmivaara ja Mauno Rosendahl, jotka olivat samalla yhteiskunnallisia vaikuttajia.
Malisen mukaan talvisodan myötä Suomessa saavutettiin lähes kaikki IKL:n tavoitteet: Syntyi talvisodan henki, työväki voitettiin isänmaalle, maanpuolustusta alettiin arvostaa ja Neuvostoliiton uhka tunnustettiin. Saatiin myös johtajiksi vahvoja maan isiä, jotka kokosivat kansan yhteen. Olkoonkin että osa heistä, kuten Kyösti Kallio, oli ollut aiemmin IKL:n ja suomalaisen oikeistoradikalismin arkkivihollinen.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä