Jos kuoleman jälkeen ihmistä todella odottaa kaksi vaihtoehtoa: pelastus tai kadotus, niin eikö kannattaisi ”pelata varman päälle” ja yrittää päästä pelastettujen joukkoon? Jos siis yrittää uskoa ja tietoisesti valitsee Jumalaan uskomisen, palkinto on äärettömän suuri. Jos puolestaan koko kysymyksenasettelu osoittautuu virheelliseksi, tappiotakaan ei varsinaisesti ole luvassa.

Tällä vedonlyöntiteorialla uskon kannattavuutta perusteli ranskalainen monilahjakkuus Blaise Pascal (1623–1662), joka tahtoi olla kolmea: ”matemaatikko, skeptikko ja uskovainen kristitty”. Vaikka Pascalia, ja erityisesti hänen vedonlyöntiteoriaansa on kritisoitu, näkyvät hänen ajattelunsa jäljet moniaalla aina ranskalaisista uuden aallon elokuvista moderniin teologiaan.

Itävaltalaisen kulttuurifilosofin Egon Friedellin mukaan Pascal oli ”aikakautensa uudenaikaisin ja kristillisin henki”, jonka rinnalla ”René Descartes näyttää pelkältä laskutaiturilta”.

Jo Friedell hahmottaa Pascalin hahmossa nykynäkökulmasta käsin yllättävän ristiriidan. Hän oli sekä uuden ajan tiedemies ja tinkimätön luonnontieteilijä että ”puhtaamman, korkeamman ja epätodellisemman maailman airut”. Mutta miten nuoresta nerosta tuli keskiaikaista pyhimystarinaa todeksi elävä, Friedelliä lainaten ”hysteerinen uskonnollinen henkilö”?

PASCAL KASVOI älyllisesti ja hengellisesti ravinteikkaalla maaperällä. Perhepiiriin mahtui niin sanan, luonnontieteen kuin teologiankin taitajia. Jo 12-vuotiaana hän syventyi Eukleideen Alkeisiin, 16-vuotiaana julkaisi tutkielman kartioleikkauksista ja 18-vuotiaana kehitti mekaanisen laskukoneen, jota jotkut pitävät tiennäyttäjänä tietokoneille. Hänen löytönsä ilmanpaineen tutkimisen saralla kaikuvat yhä hänen jälkeensä nimetyssä ilmanpaineen yksikössä pascal.

Vielä enemmän kuin teki, Pascal suunnitteli tekevänsä. Mietteitä-teoksen suomentanut Martti Anhava kirjoittaa esipuheessaan, että ennen kaikkea Pascal ”oivalsi ja kehitteli viemättä loppuun”.

Matematiikka sai kuitenkin väistyä. Pascalien perhekunta otti askeleen hengellisempää elämänmuotoa kohti ja sisar Jacqueline siirtyi jopa nunnaksi Port-Royalin luostariin. Pian Pascal koki itsekin jotain mystistä, niin kutsutun ”tuliyön elämyksen”.

HISTORIAN SUURTEN romantisoitujen ”kääntymyskuvausten” rinnalle nousevasta hetkestä tiedetään vähän, mutta kokemuksen väkevyys ei jää epäselväksi. Mietteissään hän kuvaa yön aiheuttamia muutoksia uhmakkaasti – jo joutaa ”unohduksin maailma ja kaikki paitsi Jumala”. Edessä on ”kieltäymys, täysi ja ihana”. Tuliyöstä kirjoittamaansa tekstiä hän kantoi talismaanin tavoin mukanaan kuolemaansa asti.

Sama kunnianhimo, jonka nuorukainen oli kohdistanut luonnontieteisiin, suuntautui nyt erityisesti uskonnonfilosofisiin pohdintoihin. Pascal halusi antautua Jumalalle totuutta etsien.

Mietteissä toistuu syvällinen käsitys ihmisen osasta: totuuden etsiminen vailla lopullista varmuutta ja löytämisen iloa. Paljon tiivistyy Pascalin lauseeseen ”ihminen on vain heikko ruoko, mutta ajatteleva ruoko”.

Toisenlaista ihmiskuvaa edustanut Voltaire ei Pascalin nöyränahdistunutta eetosta kestänyt ja kirjoitti kuuluisan reunahuomion: ”Oikeata sairaan laverrusta”. Friedrich Nietzsche näki Pascalin varoittavana esimerkkinä kristinuskon haitallisesta vaikutuksesta, minkä johdosta ”väkevät tuhoutuvat liialliseen itsensä halveksimiseen”. Bertrand Russell ei puolestaan kelpuuttanut Pascalia lainkaan Länsimaisen filosofian historiaansa. Mikä Mietteissä ärsyttää?

PASCALIN AJATTELUA summatessa jansenistit ansaitsevat tulla mainituiksi. Ranskassa 1600-luvulla vaikuttanut ”herätysliike” halusi ”puhdistaa teologian” syyttäen sumentumisesta skolastikkoja ja jesuiittojen vaikutusvaltaa. Tavoitteena oli Augustinuksen lopullinen voitto Pelagiuksesta, erityisesti piilopelagiolaisuudesta, jota valtavirtateologian nähtiin edustavan. Pascal kasvoi jansenistien vaikutuspiirissä, joskin viimeisinä vuosinaan erkani liikkeestä.

Kirkkaan ajattelun vaatimuksesta ponnistaa Pascalinkin teologia. Kristuksen puheissa häntä puhuttelee ”selkeyden ja luonnollisuuden yhdistelmä”, mitä kohti kirjoittajan on kasvettava.

Rehellisyys rakentuu kuitenkin jännitteelle: on olemassa sekä sydämen että järjen uskoa. Uskosta on todistettava niin, että saadaan ”hyvät toivomaan sen olevan totta” ja ”sen jälkeen näytettävä että on”. Samalla todellinen usko on kuitenkin aina jotain muuta kuin todistuksen ja varmuuden varaan rakentuvaa. Todistus on aina ihmisestä ja usko puolestaan ”Jumalan lahja”.

Silti Pascal jahtaa uskoa järjellään. Todistuksia Jumalasta ”voi olla, mutta se ei ole varmaa”. Toisaalta kaikki käy järkeen ja on perusteltavissa eikä ole ”mahdollista uskoa järkiperäisesti että ihmeitä ei tapahdu”. Ajattelussa on kaksi tapaa olla kohtuuton – ”suljetaan pois järki, suvaitaan vain järkeä”. Suhde kristinuskon älylliseen puolustamiseen on viehättävän kompleksinen.

Summaksi jää jännite: Jumala ei anna varmuutta itsestään, sillä silloin ”häneen uskominen ei olisi millään tavoin arvokasta”, mutta kuitenkin ”on kyllin valoisaa niille, jotka vain toivovat näkevänsä”.

HEIKOSTA TERVEYDESTÄ kärsinyt Pascal näki kurjuuden kokemisen ehtona Kristuksen tuntemiselle ja Friedellin mukaan ”kiitti Jumalaa sairauksistaan”. Kerrotaanpa hänen auttaneen köyhiäkin yli varojensa ja voimiensa.

Ehkä kylmän järjen ja sydämen uskon jännite tiivistyy Mietteiden toteamuksessa: ”Niin pitkä matka Jumalan tuntemisesta Jumalan rakastamiseen”. Tälle matkalle Pascalin mietteet yhä kulkijaa kutsuvat.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!