Kuuluisassa vuorisaarnassaan Jeesus kehotti kuulijoitaan etsimään. Hän sanoi:
– Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Mitä meidän siis pitäisi etsiä? Tiedämmekö, mitä meidän tulisi anoa ja mille ovelle kolkuttaa?
Ei pidä olla sinisilmäinen ja uskoa mitä tahansa. On hyvä olla kriittinen ja ajatella omilla aivoillaan. On uskallettava epäillä, ettei kaikki, mitä totuutena julistetaan, välttämättä pidä paikkaansa tai ole ainakaan koko totuus.
On paljon ristiriitaisia aatteita ja uskomuksia. Mistä voimme tietää, mihin voi luottaa?
Jeesus rohkaisee meitä pyytämään. Ennen kuin osaamme pyytää, meidän pitää huomata, että meiltä puuttuu jotakin. Mitä se voisi olla?
Perimmältään kyse on totuuden tuntemisesta, oikean erottamisesta väärästä, aidon tunnistamisesta kaiken valheellisen ja puolitotuuksien keskellä.
Usein tuntuu, että olemme eksyksissä. Emme tiedä, ketä pitäisi uskoa, mitä pitäisi ajatella ja keitä seurata. Jeesus kehottaa meitä etsimään oikeaa tietä ja suuntaa elämällemme. Hän pyytää meitä kolkuttamaan. On vain ensin löydettävä ovi, jolle kolkuttaa.
Jos pitäisi esittää yksi kysymys, se voisi olla: Kuka Jeesus on? Tähän kysymykseen Jeesus itse antoi monia vastauksia. Yksi niistä kuuluu:
– Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Hän sanoi myös olevansa Hyvä paimen ja lammasten ovi.
Jeesus lupasi: Jokainen pyytävä saa, jokainen etsijä löytää ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Hän on se totuus, jonka voi oppia tuntemaan, ovi, jota voi kolkuttaa. Siksi saamme pyytää:
Rukous
Jeesus, johdata meitä oikealle tielle. Avaa meidän sydämemme ymmärtämään, mikä on totta, ja varjele meitä eksymästä. Amen
Virsi
511 Tie valmis on
Ilmoita asiavirheestä