Huono päivä

Laura sammutti kännykässä piippaavan herätyksen, käänsi kylkeä ja nukahti uudelleen. Hän heräsi vasta, kun isä koputti oveen ja kertoi lähtevänsä äidin kanssa töihin.

Laura pomppasi ylös sängystä ja huusi kiukkuisena, miksi häntä ei herätetty aiemmin. Vanhemmat luulivat tyttärensä tehneen jo aamutoimet huoneessaan.

Laura puki vaatteet ylleen ennätysvauhdilla. Hän ryntäsi keittiöön ja veti lenkkareita jalkaansa samalla, kun hotki jugurttia. Minuutit tuntuivat kulkevan tavallista nopeammin.

Laura juoksi pysäkille ja näki vain bussin takavalot. Hän myöhästyi koulusta ja luokkaan tullessaan pyysi nolona anteeksi myöhästymistään.

Opettaja katsoi tyttöä tuimasti ojentaen paperin, jossa oli pistokokeen kysymykset. Voi ei! Juuri eilen oli ollut se vuoden ainoa koulupäivä, jolloin Laura jätti läksyt lukematta.

Hän oli pelannut tuntikausia uudella pelikoneellaan yömyöhälle asti vanhempien kielloista huolimatta. Tästä pistokokeesta tulisi huono numero.

Lauraa harmitti kovasti aamun sähläily, ja hän oli koko loppupäivän äkäinen kuin ampiainen jopa parhaalle ystävälleen.

Joskus jokaisen kohdalle osuu huono päivä, jolloin mikään ei tunnu sujuvan normaalisti. Kaikki ärsyttää ja toiset tuntuvat tyhmiltä, niin että tekee mieli puhua heille ilkeästi.

Omassatunnossa tuntuu pahalta. Myöhemmin kaduttaa, ja silloin on aika pyytää anteeksi. Niin teki Laurakin. Hän kertoi ystävälleen, että tämä ei ollut syypää ilkeisiin sanoihin, vaan oma harmitus ja paha olo.

Eräässä psalmissa sanotaan, että valoisa mieli tekee arjesta juhlan. Huonosti alkanut päivä voi muuttua ainakin vähän paremmaksi, kun valitsee harmittelun sijasta myönteiset ajatukset.

Rukous

Siunaa, Jumala, tämäkin päiväni. Auta minua luottamaan sinuun ja pysymään rauhallisena kaikissa tilanteissa. Amen

Virsi

491 Oi Jumala et hylkää

Edellinen artikkeliUusheräykseltä kriittinen julkilausuma Lähetysseuralle
Seuraava artikkeliTwitter-suosio ei yllä kirkossa Facebookin tasolle

Ei näytettäviä viestejä