Homoliitot kuohuttavat Britanniassa

Saint_Pauls205

Suomen anglikaanikirkon pappi, luterilainen Tuomas Mäkipää toteaa Englannin kirkon kannanoton kuvastavan voimassaolevia päätöksiä, eikä sen tarkoitus ole määrätä keskustelun lopputulosta. Mäkipään mukaan olisi ollut outoa, jos kirkko olisi valtion pyytämässä lausunnossa muodostanut yllättäen uudenlaisen kannan.

Mäkipää kertoo, että homokiistassa kysymys on ennen kaikkea kirkon ja valtion suhteesta. Britannian lainsäädännössä kirkon rooli vihkimisten järjestäjänä on erilainen kuin Suomessa. Seurakunnat ovat sitoutuneet vihkimään kaikki alueen asukkaat riippumatta siitä, kuuluvatko he seurakuntaan tai tunnustavatko he kristinuskoa. Lisäksi vihkipaikkojen on oltava auki kaikille.

Kirkolle ollaan tulevassa lainsäädännössä tarjoamassa erioikeutta päättää, kenet se vihkii avioliittoon. Monimutkaisen lainsäädännön johdosta kirkon edustajat kuitenkin pitävät rajanvetoa hankalana ja pelkäävät mahdollisia oikeusjuttuja.

– Tietenkään kirkko ei voi hyväksyä tilannetta, jossa päätöksen kirkon teologiasta tekee joku muu, Mäkipää toteaa.

Tilannetta hankaloittaa entisestään anglikaanisen kirkkoyhteisön laajempi keskustelu homoseksuaalisuudesta, jota käydään kirkon valtiosuhteen määrittelyn rinnalla. Esimerkiksi Englannin kirkon homoseksuaalien pappien selibaattipakko herättää mielipiteitä. Kiivas keskustelu on saanut myös Canterburyn arkkipiispa Rowan Williamsin kehottamaan kristittyjä kohtaamaan oman homokammonsa. Mäkipään mukaan keskustelu junnaa paikoillaan ja on välillä kaikkea muuta kuin asiallista.

– Puheenvuorot ovat värikkäitä ja loukkaaviakin. Joidenkin mielestä arkkipiispa Williamsin kommentit tulivat liian myöhään, mutta ainakin nyt aletaan oppia, ettei virallisten kantojen taakse piiloutuminen enää onnistu.

Suomen anglikaanikirkko kuuluu Englannin kirkon Euroopan hiippakuntaan. Sillä ei ole vihkioikeutta. Seurakuntaelämään homokeskustelu heijastuu Mäkipään mukaan tunnetasolla. Suomen anglikaanit tulevat ympäri maailmaa, konservatiivisesta Nigerian anglikaanikirkosta liberaaliin Australian kirkkoon. Noin kolmannes seurakuntalaisista tulee Britanniasta.

Mäkipää kuvailee Suomen anglikaanikirkkoa inklusiiviseksi yhteisöksi. Toissa vuoden homokeskustelun jälkeen kirkko teki selväksi, että se toivottaa tervetulleeksi myös seksuaalivähemmistöt.

– Yritetään majoittaa kaikki näkemykset samaan kirkkoon, ja nähdä näiden kysymysten yli rukoillen kirkon yhteisen tehtävän puolesta, Mäkipää toteaa. Hän kertoo henkilökohtaisesti kannattavansa avioliittolain muuttamista tasa-arvoiseksi, mutta olevansa pappina sidottu Englannin kirkon päätöksiin.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliUusi painos Tosi rakkaus odottaa -vihoista
Seuraava artikkeliSRK:n vuosikokouksessa keskusteltiin terapian maksamisesta hyväksikäytön uhreille

Ei näytettäviä viestejä