Helsingin seurakunnat varautuvat laihoihin vuosiin

Hki_tuomiokko_ihmisi420

Helsingin seurakuntayhtymän talous on tänä vuonna ollut vakaa. Verotulot ovat kasvaneet ennakoitua paremmin. Seurakuntien toimintamäärärahoihin on tullut yhden prosentin korotus. Mutta myös maamme suurimmassa seurakuntataloudessa varaudutaan tulevaan niukkuuteen.

– Akuutti kysymysmerkki on kirkon yhteisövero-osuus, jonka valtioneuvosto nosti vuosiksi 2009–11. Prosenttiosuus nousi 1,75:sta 2,55 prosenttiin. Jos se lasketaan vuoden 2008 tasolle, kirkon saama osuus laskisi 45 prosenttia nykyisestä, Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtaja Riitta-Sisko Tarkka sanoo Kirkko ja kaupungissa.

Helsingin seurakuntayhtymässä varaudutaan tulevaan säästämällä erityisesti toimintakuluista.

– Lisäksi selvitetään, miten seurakuntien omistamaa suurta rakennuskantaa voidaan pienentää. Rakennusten nykyisen kunnon ylläpito merkitsee noin 11 miljoonan kuluja vuodessa. Lisäksi tulevat käyttökulut, joista kertyy toiset 11 miljoonaa, Tarkka sanoo.

Lue Tommi Sarlinin tekemä juttu Kirkko ja kaupungista

Edellinen artikkeliEspoon seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö valittu
Seuraava artikkeliKirkkokäsityksen muutos täyteen laajuuteen Vikströmin aikana

Ei näytettäviä viestejä