Helluntaikolehti tukee nuoria kirkkoja Kaakkois-Aasiassa

helluntaiSLS

Seurakunnat kasvavat nopeasti Kambodzhan maaseudulla ja thaimaalaisissa vuoristokylissä. Lähetysseuran Minä uskon -kampanja tukee tänä vuonna luterilaisten kirkkojen työtä näillä alueilla.

Nuoret, kasvavat seurakunnat tarvitsevat koulutettuja työntekijöitä. Thaimaan evankelisluterilaisella kirkolla on Bangkokissa koulutuskeskus, Luther-seminaari, jossa koulutetaan kirkon työntekijöitä ja maallikoita.

Seminaarin johtajan, Lilja Kinnunen-Riipisen, mielestä koulutus on ratkaisevassa asemassa kirkon tulevaisuutta ajatellen.

– Merkittävä osa opiskelijoista edustaa jotakin Thaimaan etnistä vähemmistöä. Monet tulevat esimerkiksi lahun- tai akhankielisestä vähemmistöryhmästä. Usein he tulevat köyhistä perheistä maaseudulta. Tämä on köyhien kirkko, Kinnunen-Riipinen sanoo.

Kambodzhan pääkaupungissa, Phnom Penhissä, vihittiin viime maaliskuussa käyttöön luterilaisen kirkon oppilaskoti, Rainbow Hostel.City Church -seurakunnan yhteydessä toimivan oppilaskodin ansiosta varattomista perheistä tulevat nuoret voivat opiskella pääkaupungissa.

Tällä hetkellä oppilaskodissa asuu 57 nuorta. Yksi heistä on 22-vuotias lääketieteen opiskelija, Pich Chantrea. Hän matkustaa joka toinen viikko kotikyläänsä maaseudulle ja auttaa kirkon kylänkehityshankkeessa. 

Nuoret kasvavat kirkot tarvitsevat työntekijöitä. Teerisara WuiMae ja Kanya Ackher opiskelevat ahkerasti Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon koulutuskeskuksessa Bangkokissa. Kanya on Suomen Lähetysseuran stipendiaatti. Kuva Joanna Lindén-Montes/Suomen Lähetysseura

Edellinen artikkeliGlobaali rukouksen päivä lähestyy
Seuraava artikkeliNämä neljä syytä tekevät messusta merkityksellisen

Ei näytettäviä viestejä