Helluntaikirkon johtaja: Seurakunnissamme on asioita, jotka täyttävät vainon tunnusmerkit

Joudumme rehellisesti tunnustamaan, että seurakunnissamme on asioita, joiden voidaan katsoa täyttävän vainon tunnusmerkkejä: hyväksikäytöt, painostukset, pelottelut ja uhkailut, Suomen Helluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä kirjoittaa liikkeensä Ristin Voitto -lehden pääkirjoituksessa.

Yrjölä aloittaa vainojen uhreja käsittelevän kirjoituksensa toteamalla, että kristittyjen vainojen ajatellaan usein tapahtuvan meistä kaukana.

”Kiitollisena toteamme, että mo­net kristilliset järjestöt toimivat uskonveljiemme ja -sisartemme hyväksi kertoen heidän tilanteestaan ja kannustaen länsimaiden kristittyjä rukoukseen ja hyviin tekoihin”, hän kirjoittaa.

Yrjölä huomauttaa, että helluntailaiset muodostavat voimakkaimmin kasvavana kristinuskon haarana yhä suuremman osan maailman vainotuista kristityistä.

Suomessa tapahtuvan helluntailaisiin kohdistuneen syrjinnän hän sanoo vähentyneen. Yrjölä kuitenkin pitää mahdollisena, että valtavirrasta poikkeavat näkemykset yhteiskunnallisissa ja sosiaalieettisissä kysymyksissä saattavat tuoda uudelleen vaikeuksia ilmaista itseään.

”Asian toinen ulottuvuus on meille kipeäm­pi – nimittäin me helluntailaiset itse vainoaji­na”, Yrjölä jatkaa.

Hän kirjoittaa, että helluntailaisten yhteisöjen liepeillä on niiden toiminnassa vammautuneita, kärsiviä uhreja.

”Hyväksikäyttötapauksia emme voi puolustella, emme hyväksyä, emmekä koskaan sallia. Ne on yksiselitteises­ti tuomittava.”

Yrjölä lisää, että ahdistuneita on myös niissä, joita on uhkailtu helvetin tulil­la tai Jeesuksen takaisintulolla. Hän kirjoittaa, että Jeesuksen takaisintulo on ”mahtava lupaus ja suuri toivo, ei uhkaus”.

”Pyydänkin, että te, joita olemme sanoillamme ja teoillam­me rikkoneet, antaisitte meille anteeksi”, Yrjölä kirjoittaa.

Hänen mukaansa Helluntaikirkko yrittää toimia avoimesti ja keskusteluyhteyttä rakentaen.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Ristin Voiton päätoimittaja pyysi anteeksi homoseksuaalien kohtelua helluntailiikkeessä

Luterilaiset ja helluntailaiset tekivät sovinnon – Arkkipiispa: ”Haluan pyytää anteeksi kaikkea sitä syntiä”

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSuomen teologinen instituutti perusti oman tutkinnon, joka voi helpottaa työnsaantia konservatiivisista järjestöistä
Seuraava artikkeliRippikoulun seksuaaliopetus puhutti paneelia – ”Tämä on kirkolle ihan skitso tilanne”

Ei näytettäviä viestejä