”Haluan tehdä asioita ilon kautta” – Salla Autere valittiin Haukiputaan kirkkoherraksi

Salla Autere on valittu 19.5. Haukiputaan kirkkoherraksi suoralla kansanvaalilla. Vastaehdokkaana oli Lauri Kujala, joka sai 739 ääntä. Valituksi tullut Autere sai ääniä peräti 1065. Äänestysprosentti Haukiputaalla oli 18,3 prosenttia. Kotimaalle Salla Autere kertoi, että valituksi tulemisen jälkeen kiirettä on pitänyt niin tiiviisti, että hän ei ole vielä ennättänyt kunnolla edes sisäistää asiaa.

– Vähitellen olen kuitenkin hoksaamassa, että olen aivan valtavan onnellinen. Olen myös kovin kiitollinen kanssailoitsijoista, joita tuntuu riittävän. 

Autere siirtyy tehtävään Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalaisen tehtävästä, jossa hän on ollut vuodesta 2016 alkaen. 

– Minut vihittiin papiksi kymmenen vuotta sitten 2014. Tuomiokirkkoseurakunnan lisäksi minulla on kokemusta kahdesta kirkkoherran viransijaisuudesta, Lumijoelta ja Pyhäjärveltä. 

AUTEREESTA TUNTUU kuin Haukiputaan kirkkoherran tehtävä olisi tehty hänelle. 

– Haukipudas on puoliksi hyvinkin kaupunkilainen seurakunta, ja toisaalta kahden kilometrin päässä keskustataajamasta tienoo muuttuu maalaismaisemaksi. 

Autere kertoo, että haukiputaalaisilla on todella vahva oma identiteetti.

– Kaikki eivät ole täällä innoissaan siitä, että Haukipudas on nykyisin osa Oulua. Monet ovat vahvasti nimenomaan haukiputaalaisia. Tahdon löytää tavan ruokkia sekä sitä identiteettiä, että toisaalta myös sitä että olemme tärkeä osa Oulun seurakuntayhtymää. 

AUTEREEN MUKAAN kirkon tärkein tehtävä näinä aikoina on välittää toivoa ja lohtua.

– Meidän tärkein tehtävämme on vahvistaa Kristuksen valtakuntaa keskellämme.

Siitä Autere on kuitenkin teologisesti tarkka, ettei jumalakuva muutu liian synkäksi.

– Ei pidä lähteä sieltä, että meillä on tuomitseva ja ankara Jumala, vaan rakastava ja armollinen Jumala, joka haluaa meille hyvää. Haluan tehdä asioita ilon kautta. 

Hevimessujakin järjestänyt Autere pitää tärkeänä sitä, että kirkko on siellä missä ihmisetkin, vaikka festareilla tai muussa vilinässä.

– Minua ei yhtään huvita pyörittää uskovaisten omaa piiriä suljettujen ovien takana. Haluan, että ovet ovat todella avoimet kahteen suuntaan. Tänne saa tulla, mutta myös kirkon on uskaltauduttava ulos. 

AUTEREEN OPINTOHISTORIAAN mahtuu muutakin kuin papiksi lukeminen. 

– Opiskelin viittä vaille valmiiksi sähkötekniikan diplomi-insinööriksi ja ryhdyin opiskelemaan papiksi vasta aikuisiällä. 

Autere kertoo, että hänellä on myös vahva insinööri-identiteetti.

– Pyörittelen lukuja mielelläni ja teen exceleitä. Uskon sen olevan hyvä kombinaatio hallinnolliseen työhön. 

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkon mediasäätiö jakoi 104 000 euroa tukea: mukana tarinaa Jeesuksesta, dokumentti Jaakko Löytystä ja podcast Mitä helvettiä
Seuraava artikkeliKolumni: Osa nuorista on uskonnollisia tavalla, jota tutkijat eivät tunnista

Ei näytettäviä viestejä