Hallitus leikkaa koulutuksesta – ”Tällaista osasimme odottaa”

Opetus- ja kulttuuriministeriö menettää tulevalla hallituskaudella budjetistaan lähes 600 miljoonaa euroa. Seurakuntaopiston rehtori Helena Ahonen ei ole yllättynyt.

– Tällaista osasimme odottaa. Tiesimme ennakkoon, että Smolnassa puhutaan noin 600 miljoonasta eurosta. Totta kai koulutuksenjärjestäjät, kuten mekin, ovat jo miettineet pidempään ratkaisuja ja keinoja, joilla tämäkin haaste taklataan, Ahonen sanoo.

Toisen asteen koulutukseen on tulossa 248 miljoonan euron supistukset, joista 190 miljoonaa kohdistuu rakenteelliseen kehittämiseen, 19 miljoonaa oppisopimuskoulutukseen ja 39 miljoonaa investointien takuukorotukseen. Myös toisen asteen koulutuksen uudistus sisältyy hallitusohjelmaan.

– Iso kysymys on toiminnan tuloksellisuus eli opiskelijoiden valmistuminen ja opintoaikojen lyhentäminen, Ahonen sanoo.

Hän painottaa, että koulutuksen järjestäjän on oltava riittävän suuri. Esimerkiksi pienten kristillisten opistojen tilanne voi käydä tukalaksi.

– Seurakuntaopistolla on samat mahdollisuudet selvitä kuin muillakin koulutuksen järjestäjällä. En koe tilannettamme erityisen uhatuksi, mutta koko suomalaisen koulutusjärjestelmän kannalta tilanne voi olla uhkaava, sillä jo pitkään koulutuspoliittinen suuntamme on ollut ihmisten koulutustason nostaminen. Nyt suunta uhkaa kääntyä.

Seurakuntaopisto toimii Järvenpäässä ja Pieksämäellä. Seurakuntaopistossa opiskelee vajaat 2 000 ammatillisen koulutuksen opiskelijaa.

Edellinen artikkeli”Kirkolla ei ole liikesalaisuuksia”
Seuraava artikkeli”Kohtuuteen vetoaminen on paikallaan” – Piispat vastaavat Sipilälle

Ei näytettäviä viestejä