Haastattelu alkaa toimittajan kannalta hieman nolosti, sillä digitaalisen nauhurin paristot ovat päässeet loppumaan. Toinen haastateltavista, HelsinkiMission keväällä eläkkeelle jäävä toiminnanjohtaja Olli Valtonen ei siitä häkelly, vaan kaivaa varastoistaan toimittajalle uudet voimanlähteet.
– Olin parikymmentä vuotta sitten haastattelemassa emeritusarkkipiispa Martti Simojokea. Silloin minulle kävi samalla tavalla, hän muistelee.
Niinpä niin. Olli Valtonen ja hänen puolisonsa Leila Valtonen voivat jo muistella monia asioita, myös yhdessä koettuja. Julkisuudessa monella tavalla näkyneellä ja monien tuntemalla pariskunnalla on takanaan yli neljän vuosikymmenen mittainen avioliitto.
Ennen kaikkea heillä molemmillaan on takana myös pitkä ura journalismin sekä kirkon, tai kristillisen järjestökentän palveluksessa.
Olli Valtonen teki 1970-luvulla ensin papin töitä Malmin seurakunnassa ja johti sen jälkeen viisi vuotta Jaakkiman opistoa Ruokolahdella. Sen jälkeen perhe palasi Helsinkiin, missä Olli Valtonen aloitti 1979 Sana-lehden päätoimittajana.
Hän oli perustamassa uutta Askel-lehteä ja oli sen ensimmäinen päätoimittaja vuosina 1983–1987. Televisiotyökin tuli tutuksi. Iltalehden erikoistoimittajana hän työskenteli vuosina 1989–1994, minkä jälkeen hänet vei Tuomasmessun City-papin työ ja lopulta vuodesta 1999 alkaen Helsingin Kaupunkilähetyksen, sittemmin HelsinkiMission toiminnanjohtajuus. Tästä tehtävästä hän jää eläkkeelle ensi vuoden maaliskuussa.
Myös Leila Valtonen teki seurakuntatyötä lehtorina Malmin seurakunnassa ja sittemmin opettajana Jaakkiman opistossa. Pääkaupunkiseudulla hän on työskennellyt pisimpään Kannelmäen seurakunnan lehtorina 1980–1988 sekä Vantaan seurakuntayhtymän aikuiskasvatuksen pappina vuosina 1988–1999.
Kouluttauduttuaan organisaatiokonsultiksi ja ryhmäpsykoterapeutiksi hänellä oli vuosien ajan myös oma terapiapalveluita tarjoava yritys. Sen hän ajoi alas ja jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten. Ikäkin oli sopiva, mutta asiaa vauhdittivat sairastuminen rintasyöpään ja siihen liittyneet hoidot. Nyt ne ovat jo onnellisesti takanapäin.
Mutta kuinka heistä tuli herra ja rouva Valtonen?
Oma ensimmäinen muistikuvani Leilasta on se, että kylläpäs tuolla tytöllä on kauniit kädet.
Eletään 1970-luvun alkua. Kansan Raamattuseuran opiskelijoiden tilaisuudessa Helsingissä kotikaupungistaan Hämeenlinnasta teologiaa opiskelemaan lähtenyt Leila Rytkönen kiinnittää yleisen hälinän keskellä huomiota salissa kulman takaa kuuluvaan nuoren miehen puheeseen.
– Vaikka en tiennyt kuka tuo ääni oli, muistan ajatelleeni, että juuri noin. Se, mitä hän puhui, tuntui hyvältä, Leila Valtonen tunnustaa.
Sillä kertaa Olli Valtonen ei vielä pannut merkille tulevaa puolisoaan. Mutta sekin kerta tuli.
– Oma ensimmäinen muistikuvani Leilasta on se, että kylläpäs tuolla tytöllä on kauniit kädet.
Kansan Raamattuseuran entinen opiskelijapappi ja kansainvälisessä Campus Crusade for Christ -evankelioimisjärjestössä työskennellyt Kalevi Lehtinen vihki Leila Rytkösen ja Olli Valtosen Hämeenlinnan kirkossa maaliskuun 3. päivänä vuonna 1973.
– On ehkä erikoista, että olen itse paljon myöhemmin vihkinyt Kalevi Lehtisen avioliittoon, kun hän leskeksi jäätyään avioitui uudelleen 1990-luvun lopussa, Olli Valtonen toteaa.
Leila ja Olli Valtonen ovat kahden lapsen vanhempia ja nyt neljän lapsenlapsen isovanhempia. Joulunvietto on vuosikymmenien aikana muuttunut aina sen mukaan, missä on asuttu ja minkälainen perhe- ja elämäntilanne on ollut.
– Monet mielikuvat jouluista, siitä, minkälainen on hyvä joulu, tulevat meilläkin omista lapsuudenperheistämme. Meillä ei aikuisina yhteisissä jouluissamme oikeastaan ole ollut mitään jäykkiä tai kiinteitä traditioita, vaikka joitakin perinteitä on muodostunutkin, Leila Valtonen kertoo.
Mitään valtavaa jouluun panostamista ei perheessä hänen mukaansa yleensä ole ollut. Joulusta ei ole tehty suurta ”urakkaa”.
Molemmilla Valtosilla joulunviettoon ovat yleensä liittyneet työnteko ja pieni kiire. Seurakunnassa työskennellessä joulutöitä oli vuorovuosina. Työteliäs joulu on Leila Valtosen mukaan jo lapsuudenkodin perua.
– Isäni oli kirjakauppias, samoin isoisäni. Aatto oli siihen maailmanaikaan vielä täysin kauppapäivä. Isä selvisi kaupasta kotiin vasta viiden tai kuuden maissa illansuussa. Vasta sen jälkeen ruvettiin vähän rauhoittumaan. Minulla ei ole muistossa mitään sellaista suurta joulurauhaa, Leila Valtonen sanoo.
Hautausmailla Valtoset ovat kuitenkin aina käyneet joulun aikaan, oli joulu muuten millainen tahansa.
Olli Valtonen asui pikkupoikana kolme vuotta kaakkoisrajan Vaalimaalla, missä hänen vanhempansa olivat kyläkoulun opettajia.
– Silloin muistan jouluihin liittyneen suuren odotuksen, koska sukulaisia Helsingin suunnasta tuli usein meille joulunviettoon. Meillä oli aika suuret tilat ja tulijoita oli helppo majoittaa.
Joulu on Suomessa ja muuallakin länsimaissa tärkeä perhejuhla. Olli Valtonen on mietiskellyt asian kääntöpuolta.
– Suomessa arvioidaan olevan 400 000 yksinäistä ihmistä. Pitäisikö täällä käynnistää sellainen kansanliike, jossa mahdollisimman moni kutsuisi jouluna luokseen yksinäisen ihmisen? Kaikki pitäisi saada jouluun mukaan! Olli Valtonen innostuu.
Hän kertoo joitakin kertoja jo kokeilleensakin asiaa puolisonsa kanssa.
– Joulun aikaan voi hyvin kutsua joulupuuroa syömään sellaisen yksinäisen, jonka tuntee.
Leila Valtonenkin toteaa tällaisten kutsujen olleen heidän perheessään hyvä ja sisällökäs lisä joulunviettoon.
{kuva_c6edda51-d9d4-4298-a8bb-d90d1c180360}
Jouluun kuuluu usein musiikki. Niin Valtosillakin. He ovat usein käyneet Helsingin ortodoksisessa Uspenskin katedraalissa Lumen Valo -lauluyhtyeen joulukonserteissa.
Samoin omiin joulutraditioihin kuuluvat Olli Valtosen työn puolesta HelsinkiMission jo perinteeksi muodostuneet joulunalusajan Kynttiläkonsertit. Usein ne on televisioitu.
– Se on lähtenyt liikkeelle verkostosta, joka on ollut HelsinkiMissiota rakentamassa. Noihin hetkiin liittyy mielessäni syvä kiitollisuus, monesta asiasta. Jumalaa voi kiittää erityisesti laulamalla, Olli Valtonen mietiskelee.
Kristillisen joulun spiritualiteetin lähtökohta Jumalan tuleminen ihmiseksi. Olli Valtonen muistelee asiassa hänet papiksi vuonna 1974 vihkinyttä Helsingin piispaa Aimo T. Nikolaista.
– Minulle on jo kauan sitten ollut merkittävä löytö se, mitä Nikolainen sanoi Uuden testamentin suurimmista ihmeistä. Niitä on hänen mukaansa loppujen lopuksi kaksi: ensimmäinen on Jumalan syntyminen ihmiseksi ja toinen on Jeesuksen ylösnouseminen.
Leila Valtonen muistuttaa, että joulukertomus on paitsi ihmeellinen, myös hyvin inhimillinen kertomus.
– Siinä on keskiössä vastasyntynyt vauva. Siinä on nuori perhe ja sen kohtalot. Joulun maanläheisyys ja inhimillisyys merkitsee minulle elämän perusjuttuja ja -teemoja.
Lastenlapset ovat antaneet juuri hiljattain Valtosille raportin joulukirkossa käymisestä.
– Kuusivuotias kertoi sen, mitä olivat kirkossa kuulleet. Lapsi ymmärtää tarinan heti ja kertoo sitä eteenpäin. Heillä ei ole mitään ongelmaa joulun viestin kanssa. Senkin me isovanhemmat saimme kuulla, että siellä laulettiin ”Joulupuu on rakennettu” -laulusta viisi säkeistöä, Leila Valtonen hymyilee.
– Tulivat siis lauletuiksi nekin hyvin hengelliset säkeistöt. Niissä on se joulun varsinainen sanoma, Olli Valtonen lisää.
Jouluun kuuluvat Leila Valtosen mielestä myös ilo ja yllätys.
– Kaikki se ilahtuminen, jota lapsissa ja joskus aikuisissakin näkee, siinä tulee myös se kaikkein suurin yllätys: Jumala oikeasti välittää meistä.
Olli Valtonen kertoo Kannelmäen entisen kirkkoherran Pentti Simojoen käyttäneen joskus ilmaisua ”missio-joulu”.
– Jos ajattelee isoja kansanliikkeitä, niin onhan sillä, että koko Suomi laulaa Jeesuksesta ja enkeleistä, valtava merkitys. Sitä ei aina varmaan edes tajuta. Joulussa on toki paljon kaupallista, mutta emme me kyllä ole tässä maassa päässeet Jeesus-lapsesta eroon. Ja tuntuu siltä, ettei kukaan haluakaan, Olli Valtonen arvioi.
Kaikki se ilahtuminen, jota lapsissa ja joskus aikuisissakin näkee, siinä tulee myös se kaikkein suurin yllätys: Jumala oikeasti välittää meistä.
Valtoset ovat olleet naimisissa 44 vuotta. Liitto on kestänyt.
– Vastoin asiantuntijoiden veikkauksia, Olli Valtonen vitsailee.
Mikä voisi vakavasti puhuen olla pitkän avioliiton salaisuus? Miten pitkää parisuhdetta hoidetaan hyvin?
– Itse olen alusta alkaen ajatellut, että avioliittoa eletään päivä kerrallaan. Se on tässä ja nyt, Leila Valtonen sanoo.
– Osin tämä tällainen kumpuaa enneagrammin 7-persoonallisuuden kammosta sitoutua, Olli Valtonen lisää.
Molemmat Valtoset ovat olleet tuomassa Suomeen itsetunto-välinettä, jolla on kreikan kielestä tuleva nimi enneagrammi, ”yhdeksänkuvio”. Siinä luonnehditaan yhdeksän perustapaa suunnata huomio. Niihin saatamme urautua niin hyvässä kuin pahassa.
Enneagrammi-mallia käytetään Valtosten mukaan eri puolilla maailmaa monissa eri kulttuureissa. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset katoliset sääntökuntalaiset ovat kirjoittaneet aiheesta paljon kirjallisuutta.
Olli Valtonen kertoo kunnioittavansa vihkimiään pareja, jotka pitävät ihanteenaan elämänmittaista avioliittoa.
– Minulle itselleni sitoutuminen lähtee siitä, että ”tänään rakastan sinua”. Tämä estää sen, että avioliitosta ei tule itsestään selvää instituutiota. Sitä se ei missään nimessä ole meille ollut.
Kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimisen kaavassa on pitkään ollut kaksi lupauksen vaihtoehtoa. Se on kauan antanut Olli Valtoselle miettimisen aihetta.
– Toisessa niistä on lupauksen vaihtoehtona ”kunnes kuolema meidät erottaa”. Toisessa sitä ei ole. Ihmiset ottavat mielellään sen kuolema erottaa -vaihtoehdon. Minusta se komeaa.
– Mutta toisaalta vaihtoehto ilman kuolemaa korostaa mielestäni sitä, mikä on tässä ja nyt, eikä se tarkoita, että vihittävä suunnittelisi eroavansa saman tien.
Leila Valtosen mielestä avioliitossa on tärkeää, että ei ota puolisoaan ja yhteyttä häneen itsestäänselvyytenä. Aviopuolisoon on myös muistettava tutustua ja kysyä, mitä tälle kuuluu.
– Muuten urautuu helposti olettamaan, että tietää kysymättäkin, mitä lähimmille ihmisille kuuluu ja miltä heistä tuntuu. Mutta ei sitä oikeasti voi tietää.
Olli Valtonen on samaa mieltä ja lisää, että parhaimmillaan aviopuolisot voivat joka aamu päättää luvata toisilleen: tänään vielä.
– Sellainen voi tosin tuntua joistakin ihmisistä pelottavaltakin.
Olli kertoo esittelevänsä Leilan usein toisille ihmisille ”naiseksi, jonka kanssa nyt elän”, tai ”nykyiseksi vaimoksi”.
– Hän tekee sitä Facebookissakin. Viimeksi siihen tuli noin 500 erilaista kommenttia. Jotkut hermostuivat, että ei noin saa sanoa, Leila Valtonen sanoo.
– Miksi ei voisi, Olli Valtonen penää.
Kaikki ihmiset ja avioliitot ovat erilaisia, eivätkä Valtoset koe olevansa kenenkään toisen neuvojia avioliittoasioissa.
– Perusjuttu on se, että toimeen tullaan, jos tykkää toisesta ja jos toisen kanssa ylipäätään voi tulla toimeen. Itsellämme on elämän myötä lisääntynyt myös toisen arvostus ja kiitollisuus siitä, että se toinen on siinä, Leila Valtonen arvioi.
Minulle itselleni sitoutuminen lähtee siitä, että ”tänään rakastan sinua”. Tämä estää sen, että avioliitosta ei tule itsestään selvää instituutiota. Sitä se ei missään nimessä ole meille ollut.
Suomi viettää tänä vuonna joulua itsenäisenä valtiona sadatta kertaa. Paljon on muuttunut vuosisadassa ja viime vuosikymmeninäkin. Kansakunnalla on ongelmansa ja kipupisteensä. Kaikilla ei mene hyvin. Yleinen ilmapiiri on monien arvioiden mukaan suomalaisten keskuudessa jakautunut.
Minkälaista joulua satavuotias kansakunta Valtosten mielestä vuonna 2017 viettää?
– Meillä menee paremmin kuin aikaisemmin. Jokainen joulu on entistä parempi, Olli Valtonen napauttaa.
Olli Valtosen mukaan paras tapa on katsoa lainsäädäntöön ja yhteiskunnan muutoksiin.
– Koko ajan mennään parempaan suuntaan ja oikeudenmukaisuudesta huolehditaan paremmin. Vaikka se sitten toisaalta näkyy kirkossakin esimerkiksi kiistelynä avioliittokäsityksestä, Olli Valtonen sanoo.
Leila Valtonen kiinnittää huomiota siihen, miten joulun tematiikkaan kuuluva lapsien syntyminen on Suomessa muuttunut sadassa vuodessa.
– Kuinka vähän lapsia ja äitejä enää nykyisin kuolee synnytyksiin. Ja kuinka hyvin meillä hoidetaan esimerkiksi keskosia.
Monen elämänalan muutokset ovat hänen mukaansa huikeita.
– Olisi katsottava, että joillakin tyhmyyksillä emme menetä näitä hyviä asioita. Ylipäätään meidän pitäisi Suomessa malttaa kuunnella toisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Vasta sitten me paremmin tiedämme, mihin tämä maa on menossa.
Olli Valtonen luottaa kulttuurin kehittymiseen, vaikka tässä evoluutiossa otetaankin välillä taka-askeleita. Nyt on eletty hieman ahdistavaa aikaa.
– Vaikka se menee ohi ja hyvä lopulta voittaakin, niin kaikki vihapuheen ja muukalaisvihan nousu sekä kansakunnan jakaantuminen on tuskallista.
Joulun iso jännittävä asia on Olli Valtosen mukaan kansainvälisesti nyt Lähi-idän päänäyttämöllä.
– Miten siihen reagoidaan, että herätyskristittyjen Yhdysvaltojen presidentiksi masinoima Donald Trump on tunnustanut Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi?
Maailman ja Suomen yllä on toivon ja hyvien asioiden ohella tänäkin jouluna myös ahdistavan synkkiä, pimeitä värejä. Olli Valtonen muistuttaa, että joulun ihme, Jumalan Pojan syntyminen, tapahtui yöllä.
– Siihen jouluyön pimeyteen tulee kuitenkin valo. Minusta joulun tärkeimpiä Raamatun tekstejä on: ”Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.” Vaikka kaikki kääntyy paremmaksi, vielä se ei ole yötä poistanut maailmasta eikä joulusta.
Kuvat: Jukka Granström