”Franciscuksella on monesta asiasta perinteisiä ja melko konservatiivisiakin ajatuksia” – Vatikaanin pohdinta ”gender-teoriasta” herättää keskustelua

Kuva: Alvesgaspar/Wikimedia Commons

Vatikaanin uskonopin virasto julkaisi maanantaina 8.4. Dignitas Infinita -julistuksen (Ääretön ihmisarvo-julistus), jossa linjataan Vatikaanin näkökulmasta ihmisarvoa uhkaavat asiat. Ihmisarvoa tai hyvää ihmisyyttä uhkaavat Vatikaanin mukaan ”köyhyys, kuolemanrangaistus, sota, avustettu kuolema, abortti, seksuaalinen hyväksikäyttö ja naisten hyväksikäyttö”. 

Otsikoihin julistuksesta on noussut kuitenkin siinä toisaalla esitetyt sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta käsittelevät kohdat.

Reuters kertoo, että Vatikaanin opillisen toimiston johtaja, kardinaali Victor Manuel Fernandez, tiedotti Vatikaanin vastustavan LGBTQ-väestöä sortavia lakeja. Samaan aikaan Vatikaanin omassa julistuksessa ”gender-teoriaa” kutsutaan ”erittäin vaaralliseksi”. Julistuksen erityinen huoli kohdistui sukupuolenkorjaamiseen, jonka nähdään uhkaavan ihmisen ”ainutlaatuisuutta”. 

Julistuksen artikla 55. painottaa jokaisen ihmisen oikeutta syrjimättömyyteen ja tuomitsee kaiken aggression ja väkivallan. Jo artikla 56. kuitenkin päätyy korostamaan, että kirkko esittää ”gender-teorialle” myös kriittisiä kysymyksiä. Artiklat 57 ja 58 tekevät selväksi, että kahden vastakkaisen sukupuolen välisessä liitossa saavutetaan ”mitä ihmeellisin vastavuoroisuus”. Artiklassa 59 painotetaan, kuinka kaikki yritykset hämärtää miehen ja naisen eroavaisuus, on hylättävä. Kohdan mukaan ”emme voi erottaa maskuliinista ja feminiinistä Jumalan luomistyöstä”. Erityisesti sukupuolenkorjausleikkaukset nähdään ”pääsääntöisesti riskeinä”. 

KATOLISEEN KIRKKOON erikoistuneen kirkkohistorian dosentti Mikko Ketolan mukaan Vatikaanin tuore julistus ei ole mikään poikkeama paavi Franciscuksen kurssista.

– Medialle tuntuu tulevan välillä yllätyksenä se, että Franciscuksella on monesta asiasta perinteisiä ja melko konservatiivisiakin ajatuksia.

Ketolan mukaan Franciscus on puhunut itse samansuuntaisesti koko paaviutensa ajan. Ketola ei näe ristiriitaa Dignitas Infinitan ja neljä kuukautta sitten puhututtaneen samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen kannustamisen välillä.

– Siunaamisissa on kyse yksittäisistä henkilöistä ja heidän halustaan tulla siunatuksi. Vatikaani asettuu kuitenkin tässä selvästi vastustamaan kasvotonta ”gender-ideologiaa”.

Ketola kertoo Franciscuksen puhuneen toistuvasti ideologisesta kolonialismista.

– Paavi Franciscus viittaa käsitteellä siihen, että jokin ulkopuolinen ideologia tai taho yrittää pakottaa ja alistaa ihmiset omaan tapaansa ajatella. On teoretisoitu, että tällainen käsitys ja pelko on iskostunus Franciscukselle jo Argentiinan aikoina, milloin Yhdysvallat saatettiin nähdä tällaisena ideologisena kolonisoijana.

LGBTQ-KATOLISTEN etujärjestön toiminnanjohtaja Francis DeBernardo totesi lausunnossaan julistuksen teologian olevan vanhentunutta. DeBernardon mukaan ”Vatikaani tukee ja levittää jälleen ideoita, jotka johtavat todellisiin vammoihin transsukupuolisille, ei-binäärisille ja muille LGBTQ-ihmisille”. Francis DeBernardo toteaa lopuksi samaisessa New Ways Ministry -sivuston kirjoituksessaan, että ”vaikka Vatikaanin viranomaiset eivät vielä ymmärrä transsukupuolisten ja ei-binääristen ihmisten ääretöntä arvokkuutta, monet katolilaiset sen jo ymmärtävät.”

Mikko Ketolan mukaan monet ovat olettaneet Franciscuksen olevan mahdollisesti todellisuutta liberaalimpi.

– Hänen ilmaisunsa ja tyylinsä on poikennut hänen edeltäjiensä tavoista. Hän ei ole kuitenkaan konkreettisesti muuttanut kirkon oppia millään tavalla.

Ketola painottaa Franciscuksen noudattavan kuuliaisesti katolisen kirkon katekismusta.

– Monet Franciscuksen lausunnot ovat hämmentäneet liberaaleja. Täytyy kuitenkin huomioida, että Dignitas Infinita piti sisällään monta muutakin asiaa kuin kysymyksen seksuaalisuudesta ja sukupuolista.

Edellinen artikkeliKirkko ja minä: Pornaisten kirkko on hyvin kuvauksellinen
Seuraava artikkeliKolumni: Kirkkoon kuuluminen on nuorissa ikäluokissa vaihtoehto, ei automaatio tai pakkopaita

Ei näytettäviä viestejä