Luukkaan evankeliumi 2: 22–33
Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle. ” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.
***
Järjestimme Tyhjän sylin messua äitienpäivän aikaan lapsettomille ja lapsensa menettäneille.
Tapasin leskeksi jääneen vanhan miehen, joka kertoi myös haluavansa osallistua: ”Sylini on niin tyhjä ja suren vaimoani, jonka kanssa jaoin liki seitsemänkymmentä vuotta elämästäni.” Kohtaamisessa tiivistyi ihmisen osaan läpi elämän kuuluva paratiisin kaipuu. Jäin pohtimaan, mikä onkaan oma odotukseni kohde tänään.
Iäkkään Simeonin pitkä odotus temppelissä palkittiin, kun Maria saapui synnytyksen jälkeen ”kirkotettavaksi” ja luovuttamaan köyhän perheen uhrina kyyhkysen poikia vastasyntyneestään. Pyhän Hengen johdatuksesta sukupolvien kohtaaminen tapahtui juuri oikealla hetkellä ja Simeonin syli täyttyi ihmeellisestä lahjasta.
Uskova mies koki saaneensa sellaisen täyttymyksen, että oli nyt valmis rauhassa luopumaan ajallisesta elämästään. Hän lausui Vanhan testamentin luottamusta huokuvan tekstin, jota kirkossa on perinteisesti käytetty illan viimeisessä rukoushetkessä.
Jeesuksen vanhempien aavistus lapsensa erityisestä tehtävästä nosti esiin jokaiselle vanhemmalle tutun huolen tunteen: Mitä tämä avuton lapsi joutuu kokemaan? Yhä edelleen lapsen läheiset pyytävät Marian ja Joosefin tavoin johdatusta ja siunausta kantaessaan vastasyntyneen Jumalan syliin. Me kristityt kannamme lapset kastettaviksi. Moni kääntää huolensa esirukoukseksi.
***
Yksi Uuden testamentin Pyhää Henkeä kuvaavista kreikan kielen sanoista on parakletos, vierelle kutsuttu. Raamatussa se käännetään usein puolustajaksi tai auttajaksi. Messiaasta odotettiin kuningasta, joka toisi Israelille maailman vallan ja vaurauden. Simeon taas rinnasti lohdutuksen pelastukseen. Lohtu lievittää ennen muuta sisäistä hätää. Jumala on lohtu epätoivon hetkellä.
Kevättä kynttelistä, on totuttu sanomaan. Valo lisääntyy nyt. Pienimmänkin kyläkirkon jumalanpalveluksissa palavat alttarikynttilät muistuttavat Kristuksen läsnäolon säteilystä. Siksi läpi vuoden käytettävät kynttilät haluttiin kynttilänpäivänä siunata.
Nukkuessamme tulemme suojattomiksi ja luovumme. Ilman luottamusta se pelottaa. Päivän valossa kristitty kuitenkin valvoo ja toimii. Yhteisvastuukerääjä on päivän lapsi varmistaessaan ruokaturvaa ja jakaessaan Kristuksen kirkkauden säteilyä ympärilleen virren 44 sanoin:
”Anna, Jeesus, rakkautta uskon meissä synnyttää. Anna rauhaa, viisautta, Hengen hyvää hedelmää, että täällä kaikkeen vaivaan säteilisi armo taivaan.”
Kirjoittaja on kirkkoherra, rovasti ja psykoterapeutti.
Kuvitus: Gun Damén