Muistot ja menneisyys ovat asioita, joihin ei ole paluuta. Moni on sitä yrittänyt, kuten Marcel Proust tunnetuimmassa teoksessaan, joka valmistui 1922.

Helmikuussa 2010 astuin sisään Otavan kirjamyymälään ja tein peruuttamattoman teon. Ostin romaanin, jossa on kymmenen nidettä.

Ostopäätös oli harkittu. Samalla varmistin, että myös lukisin teoksen, sillä ei se aivan halpa ollut. Syntyi velvoite: koska ostit, myös luet.

Lähdin kotiin mukanani Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Yli 3700 sivua.

Proustin veljen Robertin tiedetään sanoneen: ”Ikävä tosiasia on, että ihmisen pitää olla pitkään sairas tai sitten hänen täytyy katkaista jalka ennen kuin hänen on mahdollista lukea Kadonnutta aika etsimässä.”

En ollut sairas eikä minulta ollut katkennut jalka, mutta olin virkavapaalla puolisen vuotta. Minulla oli siis aikaa lukea.

***

Kadonnutta aikaa etsimässä (ranskaksi À la recherche du temps perdu) on kirjoitettu vuosina 1908–1922. Ranskassa se julkaistiin 1913–1927 seitsemänä niteenä.

Suomeksi Kadonnutta aikaa etsimässä on ilmestynyt kymmenenä niteenä. Ensimmäinen, Swanin tie: Combray, ilmestyi 1968 ja viimeisin, Jälleen löydetty aika vasta 2007. Suomentajia oli matkan varrella neljä, Pirkko Peltonen, Helvi Nurminen, Inkeri Tuomikoski ja Annikki Suni.

Kirjoilla on hankalan oloisia nimiä, kuten Paikannimet: paikkakunta, joka on Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa -nimisen kokonaisuuden ensimmäinen osa. Toinen osa on nimeltään Rouva Swanin ympärillä.

Lukijan ei pidä hämmentyä kummallisen kokonaisuuden edessä, vaan tarttua pelotta maailmankirjallisuuden yhden ehdottoman merkkiteoksen ensimmäiseen osaan. Kirjan kieleen tottuminen voi myös kestää tovin. Lauseet ovat pitkiä ja tuntuvat liihottavan vaikutelmien perässä, mutta aina niistä löytyy oivaltavia välähdyksiä, huikaisevia maailmoja.

Ensimmäinen osa luo erityisellä tavalla pohjan kaikelle tulevalla ja esittelee monia henkilöitä, joiden vaiheita seurataan myöhemmin. Lapsuuden kokemuksiin Combrayn kuvitteellisessa kaupungissa viitataan läpi laajan teoksen. Lapsuuden kokemukset ovat elämän tärkeä perusta, ja niitä moni yrittää tavoittaa läpi vuosien. Tämän Proust on oivaltanut ja tekee siitä taidetta.

***

Mistä Kadonnutta aikaa etsimässä kertoo? Yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa, sillä siinä ei ole varsinaista juonta ja se käsittelee monia teemoja. Pelkistäen voi sanoa, että kirja kertoo nuoren, sairauden merkitsemän miehen – joka esiintyy nimellä Marcel – halusta tulla kirjailijaksi ja päästä mukaan Pariisiin parhaisiin seurapiireihin.

Kirjassa on pitkiä kuvauksia seurapiirien sisäisistä valtapeleistä ja rappiosta. Proust kirjoittaa viiltävän tarkkoja psykologisia havaintoja ihmisen käytöksestä ja luonteesta.

Kirjaan sisältyy myös useita itsenäisiä jaksoja, muun muassa kertojan vanhempien ystävän herra Swanin ja Odetten rakkaustarina. Sen pohjalta on tehty elokuvakin, Swanin rakkaus (1984).

Myös kirjoittajan oma rakkaustarina nuoreen Albertineen nousee esille. Tämä kuitenkin kuolee ratsastusonnettomuudessa, ja sarjan yhdeksännessä osassa Pakenija sukelletaan rakkauden ja kaipuun psykologiaan raastavammin kuin ehkä ikinä kaunokirjallisuudessa.

Proustin näkemys rakkaudesta on tyly ja illuusioton. Kun mies saavuttaa rakkautensa kohteen, hänen mielenkiintonsa lakkaa.

Nykylukijalla on ennakkotieto, että Proust käsitteli kirjassaan myös omaa homoseksuaalisuuttaan. Seitsemäs osa Sodoma ja Gomorra I–II keskittyy paljolti tähän teemaan. Niinpä kahdeksannessa osassa Vanki oudoksi yltyvä kuvaus rakkaudesta Albertineen saa ymmärrettävän tulkinnan verhotusta näkökulmasta.

***

Mistä Proustin suuressa teoksessa on kyse? Tähänkään kysymykseen ei ole yhtä selkeää vastausta, sillä teos on valtava kudos, joka viittaa paitsi itseensä myös ulkopuolisiin aatteellisiin ja taidefilosofisiin virtauksiin.

Yksi tulkinta teoksesta on, että se kuvaa teoksen kirjoittamista. Kirjallisena ja hallittuna tajunnanvirtana se on häkellyttävä katedraali. Se on psykologinen tutkielma tuoksujen ja makujen vaikutuksesta muistiin (teehen kastetun Madeleine-leivoksen maku, orapihlajien tuoksu). Lapsuus ensivaikutelmineen on läsnä läpi kirjan.

Ja nimensä mukaan kirjassa etsitään vimmaisesti muistojen ja kokemuksien katoavaisuutta. Viimeisessä osassa kertoja palaa vuosien jälkeen Pariisiin ja hänelle selviää, miten kadonneen ajan voi löytää: se tapahtuu taiteen avulla, kertoja-Marcelin kirjallisen kuvauksen avulla:

”Hetki jolloin kuulin Combrayn puutarhaan soittokellon kilahduksen, tuo niin kaukainen ja silti sisäinen hetki, oli kiintopiste äärettömässä ulottuvuudessa, jota en tiennyt itsessäni olevankaan. Minua pyörrytti, kun näin kaikki nuo vuodet allani – ja silti sisimmässäni – ja aivan kuin olisin ollut kilometrien korkuinen.”

***

Olin juuri ennen visiittiä Otavan kirjakauppaan saanut luettua ruotsalaisen Olaf Lagercrantzin teoksen Proustia lukiessa. Sen johdannossa Lagercrantz kertoo, että on vuosien ajan lukenut lähes yksinomaan romaania Kadonnutta aikaa etsimässä: ”Olen tuijottanut sen valtaisaa kudosta ja yrittänyt seurata sen muutamia lankoja. Kirjasta on tullut minulle koti, se on antanut minulle turvaa.”

Olen samaa mieltä, myös minulle Proustin kirjallisesta kudoksesta tuli koti useammaksi vuodeksi. Olen nyt lukenut tuon ihmeellisen romaanin kahteen kertaan, muutaman osan kolmesti.

Nyt voin aloittaa minkä osan tahansa melkein mistä kohtaa tahansa ja olen heti sisällä kaunokirjallisessa maailmassa, turva- ja pakopaikassa. Vaikka teos on myös vahvasti sidottu syntyaikaansa, on siinä ajatonta ja yleistä. Se on onnistunut yritys tavoittaa kadonnut aika.

Kun sain kesäkuussa 2011 luku-urakkani päätökseen, huomasin, että kyseessä ei varsinaisesti ollut lainkaan uskonnollinen teos. Kuitenkin sitä voi tarkastella sisäisen, jopa mystisen kokemuksen näkökulmasta:

”Silloin siihen sisältyy paljon transsendentaalista merkityssisältöä, josta on vain lyhyt matka todellisuuden monikerroksisuuteen, joka puolestaan on yksi uskonnollisen maailmankuvan peruspilareita. Maailma on enemmän kuin vain se mikä näkyy. Ihmismieli näkee todellisuudessa myös näkymätöntä, mikä ei välttämättä ole yliluonnollista, vaan omaan kokemukseen, muistoihin ja ajan mysteeriin liittyvää”, kirjoitin blogiini.

Mukava olla itsensä kanssa yhä samaa mieltä.

Kirjoitus julkaistu Kotimassa 26.3.2022

P.S. Erja Manton lukema Kadonnutta aika etsimässä on kuunneltavissa Yle Areenasta</a>.