ESS: Lahden Vanhalla hautausmaalla on kaadettu viikonloppuna 21 hautakiveä

Viime viikonloppuna Lahden Vanhalla hautausmaalla kaadettiin 21 hautakiveä, kertoo
Etelä-Suomen Sanomat
(ESS).

– Suurin osa hautakivistä on kaadettu hautausmaan syrjäisimmässä alanurkassa, mutta myös ylhäällä oli muutamia kaadettu. Paikalla oli hirveä tuho. Yksi hautakivistä on kokonaan katkennut, kertoi Lahden seurakuntayhtymän puutarhuri Eila Nykänen
ESS:lle.

Nykänen kävi hautausmaalla sunnuntai-iltana. Hän arveli, että hautakivet on luultavasti kaadettu potkimalla, sillä yhdessä kivessä oli iso kengänjälki. Hän kertoi soittaneensa poliisille, joka totesi, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus lauantaina.

Hautausmaa on Lahden pienin eikä siellä ole viikonloppuisin työntekijöitä. Siellä on noin 60 toimitusta vuodessa.

Kuva: Olli Seppälä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Ihmisarvo on absoluuttinen” – Pohjois-Karjalan ihmisarvopäivässä kysyttiin, saako asua syrjässä
Seuraava artikkeliDekaani: Teologinen tiedekunta ei ole riidoissa Kari Peitsamon kanssa

Ei näytettäviä viestejä