Esitys: Asessorin ei tarvitsisi olla kirkkoherra tai kappalainen

Tampereen hiippakunnan hiippakuntavaltuusto esittää kirkolliskokoukselle tuomiokapitulin ehdotuksen mukaisesti, että jatkossa tuomiokapitulin pappisasessorien pitäisi olla hiippakuntaan kuuluvan seurakunnan tai seurakuntayhtymän virassa toimiva pappi.

Nykyisin asessorin on oltava hiippakuntaan kuuluvan seurakunnan kirkkoherra tai kappalainen.

Pappisasessorin pätevyysvaatimuksena säilyisi ylempi pastoraalitutkinto.

Alun perin aloitteen pappisasessorin pätevyysvaatimusten muuttamiseksi teki hiippakuntavaltuuston jäsen Timo Koivula. Hän esitti pätevyysvaatimuksiin tiettyjä muutoksia ja katsoi, että nykyinen vaatimus on ongelmallinen, koska ylempi pastoraalitutkinto on hyvin harvalla vakinaisella viran haltijalla.

Aloitetta tarkastellut tuomiokapituli piti kuitenkin omassa päätösehdotuksessaan kiinni ylemmästä pastoraalitutkinnosta.

Kun Tampereen hiippakuntavaltuusto käsitteli asiaa, Koivula esitti tuomiokapitulin esityksen hylkäämistä ja alkuperäisen päätösesityksensä hyväksymistä. Tätä ei kannatettu. Tämän jälkeen tehtiin toinen ehdotus, joka hävisi tuomiokapitulin kannalle äänin 8-7.

Kirkolliskokous kokoontuu Turussa marraskuun alussa.

Edellinen artikkeliTallit käyntiin Tampereella – triathlonisteillekin omansa
Seuraava artikkeliKyösti Kallio oli oman aikansa kirkkouskovainen

Ei näytettäviä viestejä