Elias Tanni kasvoi Tampereella ”kristillisyyden laidalle” sijoittuneessa vasemmistolaishenkisessä perheessä. Tanni laitettiin seurakunnan kerhoon, mutta kouluaikana hän ei kirkon toimintaan osallistunut.

– Olin ehkä 4-vuotias, kun yhdessä tilanteessa käskettiin panna kädet ristiin. En tiennyt, mitä se tarkoittaa. Tein näin, Tanni näyttää.

Hän asettaa ranteensa ristikkäin.

Mummolassa yökylässä mummu kysyi, luetaanko iltarukous.

– Sanoin, että en voi, kun äiti suuttuu. Vaikka en siis tiennyt, mikä iltarukous on.

Ei hengellisyys kuitenkaan kielletty aihe ollut. Sitä vain ei Tannin kotona harjoitettu.

– Ajattelin Jumalaa paljon. Vähän koemielessä rukoilinkin. En niinkään uutta polkupyörää, vaan apua maailman nälänhätään. Rukoilin joskus myös, jos minulla oli paha olla.

Kerran hän meni pyytämään samassa kerrostalossa asuvaa kaveria ulos leikkimään. Kaveri ei voinut tulla, koska hänen äitinsä oli vihainen. Kaveri pyysi Eliaksen sisään ja sanoi, että rukoillaan.

– Ajattelin että täh. Kaveri sanoi, että laita vain kädet ristiin. Sitten hän rukoili: rauhoita äiti. Hän sanoi, että huomaatko, äiti on jo rauhallisempi. Hän kysyi äidiltään, voisiko hän nyt mennä Eliaksen kanssa ulos, ja äiti taipui. Olin aiemmin pitänyt kaveriani fiksuna tyyppinä.

Noin 12-vuotiaana Elias Tanni oli vakaumuksellinen ateisti ja teki ”käännytystyötä kirkkoa vastaan”.

– Puhuin asiasta esimerkiksi koulukavereille. Kirkkoa pidin mätänä laitoksena muun muassa Israelin tukemisen vuoksi.

Tanni meni vapaa-ajattelijoiden toimistoon hakemaan esitteitä, mutta kokemus ei ollut innostava.

– Joku vanha äijä istui siellä ankeassa toimistossa. Hän antoi minulle huonosti piirrettyjä sarjakuvia.

Rippikouluun Tannin ei ollut tarkoitus mennä, mutta hän meni kuitenkin. Leiri oli hauska, mutta pappi oli ”tiukkapipoisesta päästä”, eikä kristinuskon sanoma kolahtanut Tanniin.

– Pappi sanoi, että minusta tulisi teoriassa hyvä kristitty, koska olin innostunut liturgian yksityiskohdista.

Riparilla pidettiin uskonratkaisua korostavia puheenvuoroja.

– Tyyliin, että ennen join kaljaa, mutta nyt käyn nuortenilloissa. Uskoontulo tai ratkaisun teko olivat minusta kammottavia aiheita.

”Kävin kapakan ovella, ja mietin, tulinko evankelioimaan vai juomaan kaljaa?”

ENNEN RIPARIA Tanni oli ollut mukana Mannerheimin Lastensuojeluliiton kirjoituspiirissä ja kokkikerhossa. Jälkimmäistä tehtiin yhteistyössä seurakunnan kanssa.

– Kävin rippikoulun jälkeen myös seurakunnan kerhonohjaajakurssin ja vedin Harjun seurakunnassa kerhoa.

Tanni kuunteli isompien poikien juttuja uskon asioista, ei-uskovaisten tavoittamisesta.

– Ajattelin, että kai minäkin voin sanoa uskovani, kun olen tässä mukana. Viisari oli värähtänyt sille puolelle.

Hänellä oli kova veto erityisnuorisotyöhön. Suuri esikuva oli Asseri Nyberg, joka johti tätä toimintaa Tampereen seurakunnissa.

– Odotin kovasti, että täyttäisin 18 ja pääsisin siihen mukaan. Minua kiinnosti, miten vammaiset liikkuvat ja miten apuvälineet toimivat. Lopulta 18-vuotiaana olin jopa erityisriparin opettajana, pätevien puutteessa. Tuolloin elettiin vuotta 1987.

Noihin aikoihin Tanni sai erikoisen hengellisen kokemuksen.

– Vai oliko se uupumusta?

Se tapahtui eräässä sarjakuvanäyttelyssä. Paikalla oli kirkon katulähetyksen porukka, joka jakoi uskonratkaisuun kehottavia traktaatteja.

– Minulle tuli paha olo ja paniikki. Lähdin kaupungille kauhun vallassa. Kävin kapakan ovella, ja mietin, tulinko evankelioimaan vai juomaan kaljaa? Keskustorilta hyppäsin bussiin ja mietin, mitä minulle tapahtuu, pitääkö mennä sairaalaan.

Sitten Tanni muisti, mitä hänelle on Taivaan Isästä opetettu. Jumala rakastaa ja tahtoo hyvää.

– Sain mielenrauhan. Ajattelin, ettei Jumala lähetä minulle näin ahdistavaa oloa.

SIIHEN AIKAAN, kun Tanni oli nuori, uskonratkaisusta puhuminen oli seurakunnissa tavallista. Myös karismaattinen kristillisyys kukoisti. 1990-luvulla alkoi Nokian herätys.

– En käynyt heidän tilaisuuksissaan. Tarinat ihmeistä olivat luotaantyöntäviä. Mutta en minä voi kaikkia karismaattisia ilmiöitä mollata.

Tannin mummo oli körttikodin kasvatti. Mummo oli traumatisoitunut siitä, kun körttien lapsia kiusattiin.

– Ajattelin mummoni tapaan, että körttiläisyys on kaiken pahan alku ja juuri. Myöhemmin ymmärsin, että he ajattelevat monista asioista aika samalla lailla kuin minä. Aloin kiinnostua körttiläisyydestä.

Tärkeä vaikuttaja oli lauluntekijä Jouko Mäki-Lohiluoma.

– Hän kertoi kiinnostuneensa Jeesuksesta tämän inhimillisen puolen takia. Jumalan valta on jotakin muuta kuin voimaa kunniaa.

Elias Tannista tuli körtti, tavallaan.

– Körttiläisyys on vähän sisäpiirin jengi, enkä ole kovin hyvin päässyt siihen mukaan. Liityin Herättäjä-Yhdistykseen vasta, kun mummoni oli huonossa kunnossa. Tunnustin asian hänen hautajaisissaan.

Raamattu on ”ihmisten rakkauskirje Jumalalle”.

JUMALAA ELIAS Tanni pitää ”suurena salaisuutena”. Hän käy jatkuvaa painia uskonasioiden kanssa.

– Uskallan kiukutella Jumalalle.

Teologiaakin Tanni on lukenut, varsinkin eksegetiikkaa eli Raamatun tutkimusta. Luokanopettajakoulussa hän erikoistui uskonnonopetukseen.

– Olen tykännyt lukea Raamatun kieliä. Raamattu on kuin puiston penkki. Kun menen kohtaamaan ihmistä, en ajattele penkkiä vaan ihmistä, jonka kohtaan. Minulle Raamattu on paikka, missä kaikki on mahdollista. Tiedän analyyttisesti siitä asioita, tekstin syntyhistoriaa ja muuta, mutta pystyn tunnetasolla luottamaan siihen, että joskus Raamatulla on myös minulle sanottavaa.

Jumala puhuu Raamatun kautta, uskoo Tanni. Hänen mukaansa Raamattu on ”ihmisten rakkauskirje Jumalalle”.

Entä päinvastoin?

– Jos ajattelen luomiskertomusta, se voi olla myös Jumalan kirje ihmiselle, että rauhoitu, kaikki on hallinnassa. Samalla se on sen ajan ihmisen käsitys maailman luomisesta.

Tannin mielestä ei ole ihme, että Vanhaa testamenttia saatetaan pitää ”julmana”.

– Minusta olisi ihme, jos ihminen ei olisi muuttunut 3 000 vuodessa. Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka ihmiset iloitsevat, kun filistealaisia kuolee. Olisi se kummallista, jos kristinusko ei olisi meitä sen jälkeen kasvattanut.

– Jumala on päättänyt kertoa asioita vajavaisuuden läpi, Tanni päättelee.

Hänen mielestään on ”suunnattoman ärsyttävää”, että Mooses ei päässyt elävänä luvattuun maahan.

– 80 vuotta hän kuunteli kansan marinaa ja kääntyi aina Jumalan puoleen, mutta siltikään ei. Hänen elämänsä tärkein tavoite oli viedä kansa luvattuun maahan. Tuntuu epäreilulta, ettei hän itse päässyt sinne.

– Lienee jokaisen kasvattajan osa päästää irti ”lapsistaan”, mutta silti se koskee.

Tanni arvelee kohtaavansa Mooseksen tarinan kautta jonkin kivun omasta elämästään.

– Otan vastaan sen, mitä Raamattu herättää ja tekee.

LUTERILAISTA OPPIA Tanni pitää käyttöjärjestelmänä, jonka varassa homma toimii.

– Mitä enemmän olen Lutheriin tutustunut, sitä enemmän huomaan olevani samaa mieltä hänen kanssaan. Vastustan ajatusta, että luterilaisuus olisi negatiivista tai elämänkielteistä. Minusta se on iloa, rauhaa, vapautta, olutta, makkaraa ja saunailtoja.

Tanni jatkaa Lutherin olleen aikansa lapsi, jolla oli inhimillisiä kipuja.

– Mutta selvästi hän oli älyttömän viisas. Lutherin tavoin pidän sanaa ja sakramentteja korkeassa arvossa.

Illalla Tanni tekee ristinmerkin ja huokaa ylöspäin.

– Ristinmerkin teen myös liikenteessä. Sunnuntaisin kuuntelen usein televisio- tai radiojumalanpalveluksen.

Teologiseksi esikuvakseen Tanni nimeää edesmenneen raamatuntutkimuksen professorin Timo Veijolan.

– Tuli itku, kun hän kuoli. Heikki Räisäsen kanssa väittelin ja hän jollain lailla kutkutti, mutta Timo Veijola oli idolini. Jaakko Heinimäestä tykkään myös. Anna-Maija Raittilalla on paljon hyvää.

Kysymykseen, olemmeko nyt käyneet Elias Tannin hengellisen tien läpi, hän vastaa, että toivottavasti emme.

– Jos olemme, olen kuollut. Hengellinen elämä on prosessi.

Uskoontulo tai ratkaisun teko olivat minusta kammottavia aiheita.

Körttiläisyys on vähän sisäpiirin jengi, enkä ole kovin hyvin päässyt siihen mukaan.

Jumala on päättänyt kertoa asioita vajavaisuuden läpi.

Ilmoita asiavirheestä