Erilaiset kirkon ammatit 1: Studioisäntä

Kun Vili Lahti tapaa kirkon työntekijöitä muista seurakunnista, hän joutuu aina selittämään, mitä tekee työkseen. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa työskentelevän Lahden tehtävänimike on studioisäntä.

– Se titteli tosin on vähän vanhentunut. Olen sellainen av-alan sekatyömies. Teen kaikkea, mikä liittyy ääneen ja kuvaan, Lahti kertoo.

Tekemistä riittää. Lahti vastaa Mikael Agricolan kirkon ääni- ja valotekniikasta sekä työskentelee Helsingin tuomiokirkossa esimerkiksi valtiollisissa jumalanpalveluksissa. Hän kuvaa ja editoi videoita, ylläpitää verkkosivuja, taittaa esitteitä ja suunnittelee tarvittaessa vaikka logoja. Lahti on myös ollut työntekijänä rippileireillä.

Vapaaehtoistyöstä tuli palkkatyötä

Työnsä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ainoa studioisäntä Lahti on oppinut tekemällä. Hän kertoo päätyneensä työhönsä sattuman kautta. Seurakunnan God’s Gas -nuorisokahvila hankki robottikameroita tilaisuuksien videoimiseen. Kameroilla yksi henkilö saattoi hoitaa kuvauksen ja leikata lähetystä lennosta. Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyössä aktiivisesti mukana ollut Lahti ryhtyi tekemään työtä vapaaehtoisena. Seurakunnan palkkalistoilla hän on ollut vuodesta 2005.

– Monessa muussakin seurakunnassa tai kirkossa voisi olla käyttöä vastaavalle työntekijälle, mutta ehkä nykytilanteessa studiomestari ei ole se ensimmäinen ihminen, joka seurakuntaan palkataan.

”Agricolamessu savukoneineen on näyttävä, mutta sanoma on tärkein”

Työtään Lahti kiittelee monipuoliseksi. Arvokkaat tilaisuudet tuomiokirkossa jäävät mieleen, mutta eniten Lahti kertoo nauttivansa keskiviikkoiltaisin vietettävästä Agricolamessusta. Hän on ollut nuoria aikuisia keräävän messun järjestelyissä mukana alusta asti ja seurannut sen kehitystä. Sen valmistelut vievät myös suuren osan studioisännän työviikosta.

Seurakunta on entiselle isoselle luonteva työpaikka, vaikka vastaavia tehtäviä löytyisi myös mainos- tai videoalalta.

– Se maailma olisi todennäköisesti raadollisempi. Olisikohan rahan arvoista?

Vaikka sekatyömiehen päivittäiset tehtävät ovat pitkälti teknisiä, Lahti kokee tekevänsä hengellistä työtä.

– Agricolamessu on näyttävä kokemus – on savukoneita, valoa ja liikkuvaa kuvaa. Ei näitä kuitenkaan teknisen toteutuksen takia tehdä. Se pohjalla oleva sanoma on tärkein, ja välineillä korostetaan sitä.

Kuva: Jukka Granström

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKempeleen kotikirkkokierroksella saadaan hautausmaakasvatusta ja juurrutaan kotiseutuun
Seuraava artikkeliYksi laulu oli uuden alku Jehovan todistajista erotetulle Terhille: Tuhkasta nousee aamu

Ei näytettäviä viestejä