Erasmus Rotterdamilainen kuoli Baselissa heinäkuun 12. päivän vastaisena yönä 1536. Hän oli aikansa kuuluisin oppinut, Kreikan ja Rooman sivistyksen tuntija, mutta myös johtava teologi, joka oli uudistanut Uuden testamentin tutkimuksen.
Kun Erasmuksen kuolema tuli puheeksi Martti Lutherin päivällispöydässä, isäntä totesi tämän pitäneen arvossa ainoastaan itseään, eläneen jumalattomasti, kuolleen ilman pappia ja sakramenttia ja menneen helvettiin. Lutherin mukaan Erasmus oli etevä kielimies, mutta muuten tyhjänpuhuja, rationalisti, epikurolainen, areiolainen ja ateisti, ”jonka kaikissa kirjoituksissa ei ole lausettakaan uskosta Kristukseen eikä syntien voittamisesta”.
Pöytävieraina olleet Wittenbergin professorit eivät välttämättä yhtyneet Martti-tohtorin kirouksiin. He olivat tottuneet siihen, että Lutherilla oli tapa sijoittaa vastustajansa helvettiin perkeleen, paavin ja turkkilaisten seuraan. He eivät muutoinkaan pitäneet kaikkia hänen viisauksiaan yhtä suuressa arvossa kuin modernit Luther-tutkijat.
He tiesivät vihan syyn. Erasmus ja Luther olivat kiistelleet tahdon vapaudesta, eikä Lutherilta tämän jälkeen liiennyt hyvää sanaa vastustajastaan.
Erasmus Rotterdamilaisella ja Martti Lutherilla oli paljon yhteistä. Molemmat olivat entisiä luostariveljiä, jotka olivat riisuneet munkinkaapunsa, ensin Erasmus, sitten Luther.
Molemmat olivat pappeja, oppineita tohtoreita, teologian professoreita ja raamatuntutkijoita. Erasmus julkaisi Uuden testamentin kreikankielisen alkutekstin, Luther käänsi Raamatun saksaksi. Nämä olivat heidän pääteoksensa, joiden vaikutus näkyy myös Mikael Agricolan Uudessa testamentissa ja myöhemmissä suomalaisissa Raamatuissa.
Molemmat arvostelivat piispojen ahneutta ja paheellista elämää, pappien avioliittokieltoa, pyhiinvaelluksia, anekauppaa ynnä muita epäkohtia.
Molemmat kävivät Italiassa ja huomasivat, kuinka papit hoitivat virkansa huolimattomasti ja välinpitämättömästi. Paavin suojeluksessa järjestetyt härkätaistelut muistuttivat Erasmusta Rooman barbaarisesta menneisyydestä.
Marraskuussa 1506 Erasmus saapui Bolognaan, jonka paavi Julius II oli juuri valloittanut. Erasmus seurasi sotapäällikön loisteliasta triumfikulkuetta ja kysyi, oliko paavi Kristuksen vai Julius Caesarin seuraaja.
Juliuksen kuoleman jälkeen ilmestyi ilman tekijännimeä pilkkakirjoitus paavin ja Pyhän Pietarin keskustelusta taivaan portilla. Jo aikalaiset veivät sen Erasmuksen nimiin.
Vuoropuhelu alkaa seuraavasti:
Julius: Mitä pirua. Portti on kiinni. Joku on peukaloinut lukkoa. Portinvartija! Nukutko vai oletko juovuksissa?
Pietari: Kuolematon Jumala, mikä löyhkä. Kuka sinä olet?
Julius: Etkö näe tätä avainta, kolminkertaista kruunua ja kultaa ja jalokiviä välkehtivää viittaa?
Pietari: Tuo ei muistuta sitä avainta, jonka Kristus antoi minulle. Kuinka tuntisin kruunun, jollaista kukaan barbaarinen tyranni ei uskaltaisi kantaa? Kullan ja jalokivet poljen jalkoihini.
Julius: Kuulehan nyt! Mikäli et avaa, lyön sinua kirkonkirouksen salamalla. Bulla on jo valmiina.
Pietari: Bulla? Kristus ei koskaan maininnut mistään sellaisesta. Millä arvovallalla sinä julistat minut kirkonkiroukseen?
Julius: Sinähän olet pelkkä pappi, jos sitäkään.
Pietari: Mitkä ovat ansiosi? Sisään ei pääse ilman niitä. Oletko opettanut oikeaa oppia?
Julius: En ole sotimiseltani ehtinyt. Kerjäläisveljet huolehtivat siitä.
Pietari: Oletko tehnyt ihmeitä?
Julius: Ne ovat vanhanaikaisia.
Pietari: Oletko rukoillut ja paastonnut?
Julius: Voittamattoman Juliuksen on mahdotonta antaa periksi Pietarille, kalastajalle ja melkeinpä kerjäläiselle. Kuulehan, minkälaista ruhtinasta halveksit. Olen ligurialainen enkä juutalainen kuten sinä. Olen suuren paavi Sikstuksen sisarenpoika. Hänen suosiollaan ja omalla tarmollani saavutin kardinaalinhatun. Sain kuppataudin, mutta en menettänyt toivoani. Sinä sen sijaan pelästyit palvelustyttöä. Nainen lannisti rohkeutesi, minulle sen sijaan eräs ennustajaeukko lupasi kolminkertaisen kruunun. Saavutinkin tämän, osaksi Ranskan avulla, osaksi rahan vastustamattomalla voimalla. Kristuksen kirkko ei ole kenellekään muulle niin suuressa kiitollisuudenvelassa kuin minulle.
Keskustelu jatkuu samaan tapaan. Pietari ei päästä paavia sisään, mutta tämä käskee sotilaitaan murtamaan portin.
Erasmus aloitti kirkonkritiikin ja Luther jatkoi sitä. ”Erasmus muni munan, Luther hautoi kanan”, aikalaiset sanoivat. Erasmus ei pitänyt tästä kanasta.
Kun Luther katkaisi välinsä paavinistuimeen, Erasmus jäi vanhaan kirkkoon. Hän sanoi viihtyvänsä paremmin niiden epäkohtien keskellä, jotka hän tunsi, kuin niiden epäkohtien parissa, joita hän ei tuntenut. Hän pelkäsi Lutherin uudistusten tuovan mukanaan kaaosta ja sekasortoa. Pelko ei ollut aiheeton.
Vuoden 1525 kiista tahdon vapaudesta käytiin latinaksi, eikä professorien teoksilla ollut paljon lukijoita. Tapahtumien kulkuun niillä ei ollut mitään vaikutusta. Paavi ja Luther olivat jo kironneet toisensa, rintamat olivat lukkiutuneet eikä sopua ollut tiedossa. Väittely Lutheria vastaan ei tuonut Erasmukselle paavinistuimen suosiota. Hän oli joka tapauksessa muninut sen munan, josta Luther hautoi kanan. Eikä tätä unohdettu Roomassa.
Pari vuotta myöhemmin Erasmuksen ranskaksi käännettyjä kirjoja – ja niiden kääntäjä – poltettiin roviolla. Katolinen kirkko pani 1559 sekä Lutherin että Erasmuksen kirjat indeksiin eli kiellettyjen kirjojen luetteloon.
Erasmus Rotterdamilaisen kuoleman jälkeen kiistakumppanit pääsivät sopuun myös luterilaisella puolella. Philipp Melanchthon antoi arvoa Erasmus Rotterdamilaiselle ja yritti turhaan sovitella kiistaa. Hän julkaisi Erasmuksesta kiittävän muistokirjoituksen. Kun reformaation hovimaalari Lucas Cranach nuorempi laati vuonna 1558 ryhmäkuvan Martti Lutherista ja hänen työtovereistaan, hän sijoitti wittenbergiläisten joukkoon myös vaisusti hymyilevän Erasmuksen.
Erasmuksen kirjoittama latinankielinen rukouskirja ilmestyi useina painoksina. Joihinkin on lisätty Lutherin laatima rukoilemisen opas. Rukouskirjaa luettiin sekä katolisella että protestanttisella puolella, ja sen rukouksia siirtyi molempien kirkkokuntien rukouskirjoihin. Mikael Agricola suomensi 38 Erasmuksen ja viisi Lutherin rukousta. ”Vaikka Erasmus ja Luther olivat eläessään toistensa vastustajia, kuoltuaan he esiintyivät yhdessä hurskauden opettajina”, kirjoittaa eräs Erasmus-tutkija.