Joka puolella tungeksii ruskeasilmäisiä, hymyileviä nuoria miehiä. On sunnuntai-iltapäivä ja lähdön hetki. Kaikki haluavat halata 76-vuotiasta Liisa Kingmaa.
Eteläsuomalaisessa kurssikeskuksessa on juuri tehty kirkkohistoriaa. Parisataa kristityksi kääntynyttä afgaanipakolaista on ollut koolla laulamassa, rukoilemassa ja tutkimassa Raamattua.
Tien näyttäjinä ovat olleet iranilaiset ja afganistanilaiset pastorit sekä suomalaiset Afganistanin työn konkarit.
***
Liisa Kingma näyttää pientä mustavalkoista valokuvaa. Se on otettu sodan aikana Säästöpankin edustalla kotipitäjässä Lumijoella. Hänen isänsä on kuvassa polvillaan lumisessa maassa kaksivuotiaan tytöntyllerön vieressä. Isä katselee ”Liisuansa” hymyillen ja tarkkaavaisena.
– Käytän tätä kuvaa usein kertoessani, millainen on kristinuskon Jumala.
Isä kasvatti kahdeksaa lastaan herännäisyyden hengessä. Kun Suomen Lähetysseuran Lasten Lähetyslehti tipahti postilaatikkoon, Liisa katseli mietteliäänä piirroskuvia ambolapsista.
Kymmenvuotiaana Liisa ilmoitti äidilleen ryhtyvänsä lähetyssaarnaajaksi. Äiti ei vastannut mitään. Vuotta myöhemmin hän ilmoitti asiasta uudelleen. Hellan ääressä häärännyt äiti purskahti itkuun.
Kristillisen ylioppilasliiton leirillä Suomen Lähetysseuran johtaja Tuure Vapaavuori kertoi Jeesuksen olevan maailman valkeus.
– Silloin minulle kirkastui, että Jeesus on kuollut ristillä minun syntieni puolestani. Ajatus työstä ulkomailla sai uuden sisällön.
Liisa lähti opiskelemaan teologiaa.
***
Helsingissä ylioppilas alkoi käydä juuri perustetun Ylioppilaslähetyksen tilaisuuksissa ja piti esillä lähetystyötä.
– Rukoilimme erityisesti niiden maiden puolesta, joissa oli vähiten kristittyjä. Ne olivat Bhutan, Mongolia, Tiibet ja Afganistan.
Kielikurssilla Englannissa hän tutustui hollantilaiseen Ben Kingmaan. Tämä kysyi, lähtisikö Liisa hänen kanssaan Intiaan.
– Vastasin etten lähde, menen Afganistaniin. Myöhemmin Ben kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan Afganistaniin.
Pariskunta päätti hakea työhön Kabuliin perustettuun sokeainkouluun, mutta ensin oli opiskeltava pistekirjoitusta ja muita sokeiden opettamiseen tarvittavia taitoja.
***
1960-luvulla Afganistan oli uskonnollisesti maltillinen ja edistyksellinen kuningaskunta. Maassa oli länsimaalaisia projektityöntekijöitä, joilta monet paikalliset kyselivät mielellään kristinuskosta. Kääntyminen oli virallisesti mahdotonta, mutta jos perhe sen salli, uudelle tielle saattoi lähteä.
– Moni ei tule ajatelleeksi, että Keski-Aasian asukkaat kuulivat evankeliumin paljon ennen suomalaisia. Apostolien teoissa kerrotaan, että Pietarin puhetta oli kuuntelemassa myös parttilaisia. He olivat kotoisin nykyisen Afganistanin seuduilta, Kingma valottaa.
Nestoriolainen kirkko selvisi islamin saapumiseen saakka.
– Ei islam sitä kukistanut, vaan kirkko kuivui sisältäpäin. Papit olivat juoppoja ja moniavioisia, eikä heillä ollut Raamattua omalla kielellään, Liisa Kingma sanoo.
Armenialainen kirkko sinnitteli maassa 1900-luvun alkuun asti, jolloin viimeiset armenialaiskristityt pakenivat Pakistaniin.
***
Kun Kingmat aloittivat yhteisen elämän Kabulissa, maassa ei ollut yhtään kirkkorakennusta, Italian suurlähetystön kappelia lukuun ottamatta. Ulkomaalaiset halusivat rakentaa Kabuliin kirkon, ja Liisa ja Ben valitsivat sen vihkipaikakseen, vaikkei se ollut vielä valmis. Muutaman vuoden kuluttua hallitus hajotti pyhäkön maan tasalle.
Samoihin aikoihin kuningas syöstiin vallasta ja hallitus sulki sokeainkoulun väärien syytösten perusteella.
– Tarjosimme lapsille maitoa ja viranomaiset sanoivat, että se aiheuttaa syöpää. He kyselivät, miksi sokeilla pitäisi olla erityisasema, kun eivät kaikki näkevätkään lapset pääse kouluun.
Sekasortoisina aikoina avustustyöntekijät kaipaavat juhlahetkiä. Liisa päätti järjestää 40-vuotissyntymäpäivät. Vieraiden joukossa oli toinen suomalais-hollantilainen pariskunta, Kingmojen hyvät ystävät Erik ja Eeva Barendsen.
Seuraavana päivänä Eeva ja Erik surmattiin teräaseella kotinsa keittiössä. Pienet lapset löytyivät huumattuina, mutta elossa. Kaikki kansainvälisen järjestön työntekijät evakuoitiin.
– Ajattelin, etten ikinä tule tänne takaisin.
Kingmoilla oli oman tulevaisuutensa lisäksi polttava käytännön ongelma. He olivat juuri saaneet valmiiksi opetuskirjan, jota oli käännetty darin kielelle pitkään ja hartaasti.
– Barendsenien kodista oli löytynyt kristillistä kirjallisuutta. Pelkäsimme, että kaikki ulkomaalaisten talot tarkastetaan. Kirja oli saatava turvaan.
Liisa Kingma kääri pinon kirjoituskoneella kirjoitettuja arkkeja kukalliseen paperiin ja sitoi paketin ympärille kultaisen nauhan. Tullivirkailija ei hennonut avata pakettia, vaan antoi aarteen lentää painettavaksi Pakistaniin.
***
Suomessa Ben Kingma kysyi vaimoltaan, eikö tämä kuitenkin voisi palata, heitä tarvittaisiin sokeainkoulussa. Liisa oli epävarma.
– Lappeenrannassa lähetyspäivillä havahduin yöllä siihen, että joku kysyi minulta Jesajan kirjan sanoin: ”Kuka lähtee meidän puolestamme?” En voinut sanoa muuta kuin ”Tässä olen, lähetä minut”.
Toisella kotimaan jaksollaan Liisa Kingma oli jälleen ahdistunut. Heidän rakas työtoverinsa, sokeainkoulussa opiskellut Zia Nodrat katosi.
– Todennäköisesti hänet kidutettiin kuoliaaksi Pakistanissa.
Suruaan lievittääkseen Kingma kirjoitti Nodratin elämästä kirjan Koraanikoulusta Kristuksen askeliin (Perussanoma 1990).
***
Vuonna 2000 Kingmat palasivat pysyvästi Suomeen.
– 60-luvulla monet ajattelivat, ettei Afganistanissa voi saada juuri mitään aikaan. Näimme Jumalan kuitenkin tekevän paljon.
Nyt Liisa Kingma elää Suomessa vielä suuremman ihmeen keskellä. Viimeisten parin vuoden aikana sadat afgaanipakolaiset ovat kääntyneet täällä kristityiksi. Samaa tapahtuu monissa muissakin maissa. Mistä oikein on kysymys?
– Jumala on antanut heille etsikkoajan.
Ja Liisa Kingma on apuna minkä ehtii, tulkkina, Raamatun opettajana, keskustelukumppanina ja kirkkomatkoilla autonkuljettajana. Kilometrejä kertyy muutama tuhat kuukaudessa.
– Olen afgaanipoikien autonkuljettaja, Kingma naurahtaa.
Oulun hiippakunnassa ja Lumijoen seurakunnassa tuumittiin, että on hän paljon muutakin. Tahot esittivät, että Kingmalle myönnettäisiin seurakuntatyön kultainen ansiomerkki. Hän sai sen viime syyskuussa hiippakunnan lähetysjuhlilla Puuppolassa kiitokseksi työstään Suomessa ja ulkomailla.
***
Kolme vuotta sitten Liisa Kingma jäi leskeksi. Syöpää sairastanut mies sai olla saattohoidossa kotona.
Lähdön hetki oli kaunis. Vaimo laittoi soimaan hollantilaisen mieskuoron laulun: ”Suojakallioni ain sinä Jeesus olet vain. Kuoleman hetkellä syliisi jään.”
– Ben nosti silmänsä kohti taivasta, hengitys pysähtyi. Veljeni piti kiinni toisesta kädestä, minä toisesta. Se hetki oli voimaa ja lohdutusta täynnä.
Kuva: Philippe Gueissaz. Lumijoella asuva teologi Liisa Kingma on Pohjois-Suomen afgaanien hengellinen äiti. Viime syksynä hän sai elämäntyöstään kultaisen ansiomerkin.