Enneagrammista apua ex-vangeille

Voisiko enneagrammista olla hyötyä vankien sopeutumisessa takaisin yhteiskuntaan? HelsinkiMissio aikoo kokeilla.

Enneagrammi on yhdeksänkohtainen persoonallisuustyyppien luokittelu, jonka tarkoituksena on helpottaa itsetutkiskelua. Yhdysvalloissa enneagrammien käyttöä vankiloissa on kokeiltu Enneagramm Prison Projectin kautta.

Nyt HelsinkiMissio on tuomassa mallia myös Suomeen. HelsinkiMission projektityöntekijä, enneagrammi-ohjaaja Laura Valtonen uskoo, että enneagrammi voi auttaa vankeja samalla tavalla kuin ketä tahansa meistä.

– Yksi projektin motto on, että olemme kaikki vankeja itse rakentamassamme vankilassa oman persoonallisuutemme kanssa. Toimimme tavoilla, jotka eivät aina ole tietoisia. Jos ihminen oppii ymmärtämään omia motiivejaan, hän saa vapautta valita toisin.

Suomen Enneagrammi ry järjestää tänään lauantaina seminaarin, jonka juhlapuhujaksi on kutsuttu Enneagramm Prison Projectin johtaja Susan Olesek. Lisäksi omista kokemuksistaan kertovat kaksi projektiin osallistunutta entistä vankia Clay Tumey ja Viktor Soto.

He osallistuivat ennen vapautumistaan vapaaehtoiselle kahdeksan kokoontumiskerran kurssille, jossa tutustuttiin eri persoonallisuustyyppeihin, käsiteltiin oman elämän kysymyksiä ja harjoiteltiin tietoisen läsnäolon taitoja.

Viktor Soto vapautui viime jouluna. Sitä ennen hän oli istunut vankilassa eri pätkissä yhteensä 16 vuotta.

– Olen oppinut ymmärtämään ajatteluprosessiani ja tunnistamaan defenssejäni. Aikaisemmin hukkasin helposti sen, mikä minulle itselleni on tärkeää ja aloin toimia muiden agendojen mukaan, Soto sanoo.

HelsinkiMission tavoitteena on, että pilottikurssi käynnistyisi jossakin suomalaisvankilassa jo tämän vuoden puolella.

Edellinen artikkeli”Isyys on hyödyntämätön voimavara”
Seuraava artikkeliMitä! Etkö omista paperipainoa? – Katso video

Ei näytettäviä viestejä