Ennakkoarvio: Kirkon jäsenten osuus väestöstä 66,6 prosenttia – kirkosta eronneiden määrä kasvoi viime vuodesta

Kirkon tutkimuskeskus ennakoi, että Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu vuoden 2021 lopussa noin 3 697 000 jäsentä. Kirkon jäsenten osuus väestöstä olisi tuolloin noin 66,6 prosenttia.

Vuotta aiemmin kirkon jäseniä oli 67,7 prosenttia suomalaisista. Tarkka jäsenmäärä viime vuoden lopussa oli 3 743 783.

Jäsenmäärän muutoksiin vaikuttavat kirkkoon liittyneiden, kirkosta eronneiden, alle yksivuotiaiden kastettujen sekä vuoden aikana kuolleiden määrät. Kirkkoon liittyneiksi tilastoidaan myös ne alle vuoden iässä kastetut, jotka on ehditty merkitä väestökirjanpitoon ennen kastetoimitusta.

Kirkosta eronneiden määräksi vuonna 2021 arvioidaan noin 54 000, kun se vuotta aiemmin oli noin 48 000.

Kasteiden määräksi arvioidaan noin 26 000. Vuoden 2020 aikana kasteen sai noin 24 900 alle yksivuotiasta lasta. Kasteiden määrään vaikuttaa osaltaan myös syntyvyyden lievä kasvu.

Kuolleiden määräksi ennakoidaan viime vuoden vastaavaa lukua, joka on noin 45 000.

– Toisin kuin viime vuonna, koronapandemialla näyttää tänä vuonna olleen varsin vähän vaikutusta kirkosta eroamisiin ja kirkkoon liittymisiin. Kokonaiskuva vaikuttaa varsin samankaltaiselta kuin keskimääräisesti ennen korona-aikaa, kun mahdolliset kastetilaisuuksien siirtelyt huomioidaan, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kimmo Ketola.

Kirkkoon liittyneiden määrä nousee todennäköisesti yli 20 000:n, kun se ennen korona-aikaa on ollut keskimäärin 16 000–17 000. Joukossa on paljon alle yksivuotiaita, jotka on ensin liitetty väestörekisteriin ja vasta sitten kastettu, sillä korona on viivästyttänyt ristiäisten järjestämistä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliUskonnollisille kesä­tapahtumille myönnettiin valtion korona-avustusta runsaat miljoona euroa – katso, mitkä järjestöt saivat rahaa
Seuraava artikkeliLaura Kinnunen valittiin Simon kirkko­herraksi – kirkko­valtuuston päätös oli yksi­mielinen

Ei näytettäviä viestejä