Eero Nelimarkka (1891–1977) rakasti Pariisia. Hän antoi 1960-luvun alussa taideopetusta Alajärvellä ja asetti siellä oppilaidensa malliksi Pariisista tuomansa Milon Venuksen.
”Minä olen uskovainen mies”, Nelimarkka oli tunnustanut oppilailleen. ”Ehkä on siksi parempi, että pidämme mallinamme nyt Venuksen selkäpuolta.”
Suomen kuvataiteen suuriin vaikuttajiin kuuluneen taiteilijan uskonnollisuus tulee esiin Ateneumin kevään näyttelyssä vain ohimennen. Ateneum järjesti näyttelyn avajaispäivänä seminaarin, johon oli kuitenkin otettu mukaan myös tämä ulottuvuus.
Taidehistorioitsija Ringa Takasen näyttäessä seminaarissa kuvia Nelimarkan alttaritauluista ja pääsiäisen tapahtumista Golgatalla, moni kuulija hämmästyi.
– En ole näistä teoksista koskaan kuullutkaan! yleisössä istunut rouva kuiskasi seuralaiselleen.
ATENEUMIN SYYSKUUHUN asti esillä oleva näyttely kattaa ensimmäisen kerran Eero Nelimarkan koko uran. Esille nousee vaasalaisen köyhän pyykinpesijän pojan kivikkoinen tie suomalaisen maiseman ja sielunmaiseman rakastetuksi kuvaajaksi.
Näyttelyssä Nelimarkkaan tutustutaan erityisesti Etelä-Pohjanmaan lakeuksien ja ihmisen sisäisyyden kuvaajana. Aiheiden joukossa on myös salaperäisiä omakuvia, kaupunkimiljöitä ja joitakin ”outoja kuvia”, joissa on maagisen realismin tunnelmaa.
Turun yliopistossa taidehistoriaa tutkiva Ringa Takanen nostaa esille Nelimarkan monelle tuntemattomamman puolen. Hänen vanhempansa olivat saaneet vaikutteita Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla vaikuttaneesta beckiläisyydestä, jossa korostettiin Raamatun lukemista, henkilökohtaista uskonelämää ja kotihartauksia.
Nelimarkka maalasi kuvia hurskaista hahmoista pohjalaistalojen saleissa kuuntelemassa lukemista. Hän ikuisti kankaalle myös äitinsä Raamatun (1922), jonka päälle asetetuissa silmälaseissa voi nähdä lasit, joiden läpi taiteilija tulkitsi maailmaa.
Matkoiltaan vaimolleen kirjoittamissaan kirjeissä hän muistutti Jumalan tarjoamasta taivaallisesta turvasta. Kauneus ja kauneuden taju olivat Eero Nelimarkalle Jumalan lahjoja ja kaikkien yhteinen aarre, jota ihmiset on kutsuttu jakamaan toisilleen.
NELIMARKAN KOTI oli musikaalinen. Selin katsojaan pianoa soittavaa poikaa esittävässä teoksessa (1916) voi aistia kaipuuta tavoittaa Jumalan todellisuutta taiteen keinoin.
– Jumala on kaikkialla, ja siksi kaiken taiteen voi ajatella olevan uskonnollista, Takanen avaa Nelimarkan ajattelua.
Jumalasuhteen vaalimisen rinnalla Nelimarkan elämässä korostui kova työnteko ja velvollisuudentunto. Hän nuhteli poliitikkoja, jos nämä eivät noudattaneet Jumalan sanaa, ja kehotti presidentti Relanderia lukemaan katekismusta.
Pienten mökkien arkista elämää kuvaamalla hän halusi puolestaan muistuttaa rikkaita köyhien kovasta osasta.
USKONNOLLISTEN AIHEIDEN kuvaajana Nelimarkkaa kiinnosti firenzeläinen varhaisrenessanssin mestari, dominikaaniveli Fra Angelico. Nelimarkka matkusti vuonna 1920 Italiaan ja tutustui San Marcon luostarissa tämän harrasta hiljaisuutta huokuviin freskoihin.
Fra Angelicon kirkkaiden värien ja symbolisesti latautuneen valonkäytön vaikutuksen voi nähdä varsinkin Nelimarkan asetelmissa ja henkilökuvissa. Jotakin tästä voi huomata myös Iin kirkon alttaritaulussa vuodelta 1950. Kuvassa Jeesus opettaa kansaa veneessä seisten. Värit ovat alttaritauluille epätyypillisen kirkkaita ja kylläisiä, eikä kuvassa ole luonnollista valonlähdettä.
Parhaiten Nelimarkka tunnetaan eteläpohjalaisista lakeusmaisemistaan, joissa peltojen lomassa virtaavat joet kuljettavat katsetta kauas horisonttiin. Teoksia katsellessa tilantunne on hämmästyttävä. Niitä 1930-luvulla maalatessaan taiteilija oli jo saavuttanut kuuluisuutta ja arvostusta.
VÄHITELLEN EERO Nelimarkan taiteesta tuli lähes Suomen kuva. Tai ainakin lakeusmaisemista tuli yhteisöllisen pohjalaisen mentaliteetin kuva, niin kuin taidehistorioitsija Timo Moisio toteaa. Maalaus alkoi merkitä mielikuvissa enemmän kuin alkuperäinen maisema. Niistä tuli eräänlainen pohjalaisuuden spektaakkeli.
Eero Nelimarkalla oli taiteen rinnalla toinenkin kutsumus, perhe. Hän solmi avioliiton alahärmäläisen Saimi Alaviitalan kanssa, jonka kotitalossa järjestettiin seuroja ja kerättiin kolehtia lähetystyölle. Avioliitosta syntyi neljä lasta. 1950-luvulla Nelimarkalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali ja 1960-luvulla professorin arvonimi.
Nuorena isättömäksi jäänyt köyhän kodin poika toteutti unelmansa uutteralla työllä, äidin rakkaudella ja luottamuksella Jumalan johdatukseen.
Eero Nelimarkka Ateneumin taidemuseossa Helsingissä 13.9. saakka.
Lue myös:
Levy-arvio: Juha Tapion Tulihevonen tuo takuuvarmaa toivoa
TV-vinkki: Yle Areenassa papit ratkovat rikoksia
Ilmoita asiavirheestä