Kirkko sinänsä ei ehkä kiinnosta kansaa, mutta piispat ilmeisesti kyllä. Ainakin kustantajat tuntuvat uskovan tiettyjen piispojen myyvän: piispa emerita Irja Askolasta on ilmestymässä jo toinen elämäkertateos ja juuri on ilmestynyt piispa emeritus Eero Huovisen uusin muistelmateos Sielujen puolustaja – Piispana Helsingissä.

Piispuutensa vaiheita Huovinen muisteli edellisen kerran kirjassaan Lähdön aika (WSOY 2011). Siinä hän keskittyi viimeiseen piispavuoteensa ennen eläkkeelle jäämistään 2010. Uusimmassa kirjassaan hän katsoo mennyttä kauemmas ja pohtii, miten hän piispana onnistui vai onnistuiko. Ytimessä on Huovisen näkemys piispan tehtävästä olla kaikkien sielujen puolustaja Saatanaa vastaan.

Huovinen tarjoaa monipuolisen katsauksen piispan virkaan – silläpä kirjaa voi suositella kaikille papeille, jotka harkitsevat joskus huipentavansa uransa piispana. Piispuuteen kuuluu paitsi piispantarkastuksia, myös suhteen hoitamista pappeihin, kirkkoherroihin ja seurakuntalaisiin. Piispa vaikuttaa toisten piispojen keskuudessa, kirkolliskokouksessa, kirkollisten lisäksi myös yhteiskunnallisissa hankkeissa ja hänellä on erikoistehtäviä – Huovisen tapauksessa ekumeenisten yhteyksien hoitamista. Ja piispa tekee teologiaa.

Huomattava teologinen pääoma

Kiinnostavalla tavalla Sielujen puolustajassa näkyy, miten iso muutos Huoviselle on ollut siirtymä yliopistomaailmasta piispan virkaan. Älykäs ja teologiasta palavasti innostunut dekaani putoaa teologisen ajattelun sfääreistä kirkolliselle ruohonjuuritasolle, johtamaan ihmisiä ja vastaamaan ihmisten kysymyksiin ilman kokemusta seurakuntapapin työstä.

Vastikään sosiaalisessa mediassa käytiin Niko Huttusen blogista alkanutta keskustelua siitä, pitääkö piispan olla teologian tohtori vai antaako maisteritaso ja kokemus seurakuntatyöstä jopa paremmat edellytykset piispan tehtävään. Huovisen kirja tarjoaa tähän oman vastauksensa. Hän ammentaa huomattavasta teologisesta pääomastaan periaatteet, joilla tarttuu työhön.

Huovisen piispuuden aikaan tunnetusti sattui myös tavattoman monta poikkeuksellista onnettomuutta, kuten Estonian uppoaminen, Konginkankaan linja-autoturma ja Thaimaan tsunami. Ne tekivät Huovisesta suomalaisille merkittävän piispan. Niissä tilanteissa hän sanoitti yhteiset tunteet toteamalla, että sanoja ei oikein ole.

Tässäkin taustalla on selvästi hänen teologian tuntemuksensa. Sen varassa ei tarvitse tarjota helppoa lohdutusta vaan voi uskaltautua kyselemään. Sielujen puolustajassa Huovinen onkin parhaimmillaan piispan viran näkökulmien innoittaessa hänet teologisiin pohdintoihin.

Ylistettyjä, piikiteltyjä ja yksi nimetön

Huovinen kirjoittaa mukavan rennosti ja jouhevasti ironisoiden lempeästi itseään ja tarjoten myös pieniä paljastuksia elämästään. Kuten Huovisen saarnat ja esiintymiset, tämäkin kirja on taitavaa draamaa, joka vie lukijan mennessään. Kun loppuun pääsee, on kirjailijan omista epäilyistä huolimatta vakuuttunut siitä, että erinomaisesti hän on virkansa hoitanut.

Pariin asiaan ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Ensinnäkin, Huovisen piispakauden maailma näyttäytyy erittäin miesvoittoisena, minkä voi todentaa kirjan lopun henkilöluettelosta. Harvassa ovat naiset, jotka ovat tehneet häneen vaikutusta. Se johtunee toisaalta hänen omasta miehisyyden korostuksestaan, joka kirjassa usein vilahtaa, mutta toisaalta myös kuvaa aikakautta, jota hän on elänyt: jos hänen piispavuotensa osuisivat nykyaikaan, esiintyisikö naisvaikuttajia ehkä luettelossa enemmän?

Toiseksi, Huovinen liittää nimiä vilisevässä kirjassa jo aiemmista teoksista tuttuun tapaansa ylistäviä adjektiiveja mieleisiinsä ihmisiin ja toisaalta piikittelee niitä, joiden kanssa hän on eri mieltä. Yhden kiven kengässään, Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtajan Seppo Simolan hän jättää ainoana henkilönä nimeä vaille ja viittaa tähän pariin otteeseen vain Kirkko ja kaupungin päätoimittajana. Kun Huovinen kirjassaan pohtii, miten hän valtaa käyttää, niin tässähän se näkyy. Suurelta mieheltä ja sielujen puolustajalta toivoisi mielellään parempaa esimerkkiä.

Eero Huovinen: Sielujen puolustaja. Piispana Helsingissä. WSOY 2022. 452 sivua.