Bob Dylan sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon

Nobelin kirjallisuuspalkinto on tänä vuonna annettu laulaja-lauluntekijä, muusikko Bob Dylanille. Valinnasta ilmoitti tänään torstaina Ruotsin Akatemia.

Palkintoperusteissa sanottiin Dylanin tuoneen uudenlaista runollista ilmaisua vanhaan amerikkalaiseen lauluperinteeseen.

Dylanin valinta on herättänyt myös hämmästystä, sillä moni pitää häntä ensisijaisesti muusikkona.

Pitkän uransa varrella juutalaiseen perheeseen syntynyt Bob Dylan (Robert Allen Zimmerman) on käynyt läpi monta vaihetta. Uskonto on ollut yksi hänen teemoistaan. Erityisen uskonnollinen vaihe alkoi 1979, jolloin julkisuuteen levisi tieto Dylanin uskoontulosta. Varsinkin albumit Slow Train Coming, Saved ja Shot of Love sisälsivät väkevän uskonnollista lyriikkaa.

Sittemmin Dylan on antanut jopa hieman ristiriitaisia lausuntoja uskonnollisuudestaan.

Wikipedia siteraa Dylanin lehtihaastattelua:

”Tässä minun suhteeni uskonnollisiin asioihin, yksinkertainen totuus: musiikista löytyy minun uskonnollisuuteni ja filosofiani. Ei mistään muualta. Sellaiset laulut kuin ’Let Me Rest on a Peaceful Mountain’ tai ’I Saw the Light’ – siinä minun uskontoni. En välitä rabeista, papeista, evankelistoista ynnä muusta sellaisesta. Olen oppinut lauluista enemmän kuin mistään tuollaisista yhteisöistä. Uskon lauluihin.”

Dylan on vieraillut Suomessa konsertoimassa useita kertoja. Hänet tunnetaan myös kuvataitelijana.

Kuva:

Lue myös:

Francisco Antunes / Wikipedia / Creative Commons. Kuva Bob Dylanista Finsbury Parkissa Lontoossa vuonna 2011.

Edellinen artikkeliKirkonkellot Aleppolle soivat kautta maan – katso video
Seuraava artikkeliEvankelikaalijohtajilta vakava varoitus Englannin kirkolle vihkimiskysymyksessä

Ei näytettäviä viestejä