Ystävän virsi

Mattila ei näköjään malttanut lukea uutista. Siinä ei vaadita ateistin palkkaamista papiksi.

Lainsäädäntö on mielestäni tältä osin hyvin helppo ja yksiselitteinen. Hengelliseen työhön saa edellyttää vakaumusta ja seurakunnan jäsenyyttä. Muuhun kuin hengelliseen työhön niitä ei saa vaatia. Taloushalllinto, kiinteistönhuolto ja keittiötyöt eivät ole hengellistä työtä.

Minä en ymmärrä, miksi tämä on seurakunnille niin vaikea asia ymmärtää.

Jusu Vihervaara: ”Taloushalllinto, kiinteistönhuolto ja keittiötyöt eivät ole hengellistä työtä.”

Jos asiaa tarkastellaan kirkon perustehtävän kannalta, ainakin talouspäällikön on oltava selvillä kirkon missiosta ja sitoutunut evankeliumin eteenpäin viemiseen myös sen kautta, mihin taloudellisia resursseja käytetään.

Kiinteistöhuollon osalta lienee myös perusteltua, että siitä vastaavat henkilöt ovat selvillä kirkkojen ja seurakuntakeskusten pyhyyden mukaisesta käyttötarkoituksesta.

Emännän osalta riittänee, että osaa tehdä maittavaa ruokaa, vaikka en panisi pahakseni, jos hän ymmärtää myös ruuan olevan Jumalan lahjaa ja miksi me kristittyinä siunaamme ruuan. Tosin ei sen tähden emännän tarvitse olla konfirmoitu luterilainen, kristitty tai muuten fiksu ihminen riittää.

Millä perusteella?

Työyhteisössä tärkeiden toimijoiden pitää olla sitoutuneita työnantajansa visioon tavoitteisiin, myös hengellisiin.

Suomen laki kyllä enemmänkin lähtee siitä, että työntekijä tekee työnsä, eikä vapaa-ajallaankaan toimi työnantajaa vastaan.

Mistä seuraa, että kirkon ei tarvitse palkata esimerkiksi eroakirkosta.fi-palvelun aktiivia. Mutta kirkkoon kuulumattomuus ei vielä ole kirkkoa vastaan toimimista.

Työn tekemiseen uskonnollisessa yhdyskunnassa helposti kuuluu myös hengellinen puoli. Minusta on aivan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että evlut seurakunnat rekrytoivat työntekijöikseen ihmisiä, jotka työssään toimivat seurakunnan olemassaolon tarkoituksen ja tavoitteiden mukaisesti muutenkin kuin tilejä pitämällä.

En ota siihen kantaa, pitääkö hallinto- ja tukipalvelujen työntekijöiden olla konfirmoituja jäseniä, mutta seurakunnan työntekijöiden ja töiden jakaminen hengellisiin ja ei-hengellisiin on keinotekoista. Luterilaisen työetiikan mukaan kaikki työ muuallakin kuin kirkossa on Jumalan palvelemista ja seurakunnassa erilaiset tehtävät ovat samanarvoisia ja samaan tähtääviä. Työ ei ole yksityisen ihmisen omaa, vaan eri työntekijät ovat osallisia yhteiseen työhön. Työn hengellisyys ei muutu siitä miksikään pidettiin siinä puheita, kaivettiin kuoppia, keitettiin soppaa tai väännettiin ruuveja.

Jos talouspäälliköltä ei saa edellyttää kirkon jäsenyyttä, ei sitä pidä edellyttää kirkkoherraltakaan. Samaa yhteisöähän he palvelevat ja yleensä yhdessä.

Kakkurin logiikka ei nyt toimi.

”Jos talouspäälliköltä ei saa edellyttää kirkon jäsenyyttä, ei sitä pidä edellyttää kirkkoherraltakaan. Samaa yhteisöähän he palvelevat ja yleensä yhdessä.” Kakkuri

Työelämän tuntemus tekisi hyvää kirkonmiehillekin. Ehkäpä juurikin heille. Myös sairaalassa eri työntekijät palvelevat yleensä yhteisöä yhdessä, mutta vain lääkäreillä on lääkärin vastuu. Talouspäällikön ei tarvitse olla lääkäri, vaan talouden ammattilainen. Laitoshuoltajan ei tarvitse tuntea kirurgiaa, mutta hänen tulee osata huoltaa paikkoja niin, etteivät esim. sairaalabakteerit villiinny. Jokaisen tulee osata hommansa ja johtajan tulee osata johtaa kaikkea moninaisuutta.

Olen Teemu Kakkurin kanssa täsmälleen samaa mieltä. Seurakunnassa on keinotekoista jakaa työt hengelliseen ja ”hengettömään” työhön. Suomen ev.lut. kirkko on uskonnollinen yhteisö, jonka tehtävä toimivana organisaationa on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, jotta syntiinlangennut luomakunta voisi pelastua. Tätä tehtävää varten organisaation täytyy olla toimiva, ja se tarvitsee toimiakseen selkeän hallinnon, hyvin hoidetun talouden, kunnolliset kiinteistöt ja luonnollisesti papiston yms. muut julistustyöntekijät.

Jokainen työntekijä tässä hengellisessä organisaatiossa työskentelee kirkon perustehtävän toteutumiseksi, ja juuri tämän takia jokainen kirkon työntekijä tekee hengellistä työtä. Perustehtävä määrittelee työpaikan alaa voimallisesti, seurakunnassa luonnollisesti perustehtävä on hengellinen.

Minä en työpaikassani pärjäisi mitenkään ilman talouspuolta, hallintoa tai kiinteistötointa. Jokainen työntekijä seurakunnassa on minulle tasaveroinen työtoveri, jonka kanssa työskentelen samaa päämäärää varten. Tuntuu naurettavalta väittää, että heidän työnsä olisi jotenkin vähemmän pyhää kuin minun pappina. He tekevät työtään kristittyinä ja hengellisen ulottuvuuden vieminen heidän työstään tuntuu väheksyvän heidän työnsä arvoa – tekevän siitä jotenkin vähempiarvoista kuin esim. minun, kanttoreiden, lastenohjaajien, diakonien yms.

Ja nekö kaikki srk:n työntekijät myös siunataan työhönsä?

Sonja, en tiedä miten seurakunnissa menetellään, mutta minusta kyllä todella saisi heidät siunata työhönsä. Yhdessä työskentelemässäni seurakunnassa uusi emäntä siunattiin tehtäväänsä, ja olin itse liturgina tehtävää hoitamassa kirkkoherran, muun papiston ja luottamushenkilöitten kanssa.

Mutta asia vaihtelee kai seurakunnittain, miten asiassa toimitaan.

Eli ne siunataan jumiksissa, jotka tekevät hengellistä työtä. Siihen kuuluu papit, diakonit, kanttorit, nuorisotyöntekijtä ja lapsityöntekijät.

Ovatko Teemu ja Ville sitä mieltä, että yhtä väärin toimivat seurakunnat A ja B, jos ensimmäisessä on ateisti pappina saarnaamassa ja toisessa on ateisti maalarina kirkkoa sutimassa?

Sonja, minusta kaikki kirkon työntekijät saisi siunata työhönsä jumalanpalveluksessa. Miten seurakunnat asiassa menettelevät, vaihtelee minä luulen. Ei kaikissa seurakunnissa niin tehdä luultavasti, mutta yhtä luultavasti tehtävään siunataan monissa myös, ja juuri messun yhteydessä sunnuntaina.

Jori, jos noista kahdesta on valittava, niin ateisti saarnastuolissa on hankalampi. Voin vastata toisellakin tavalla kysymykseesi. Itse tarkoitan työntekijöillä juuri seurakunnan palkkalistoilla olevia työtekijöitä. Seurakunnat kyllä ulkoistavat remonttihommat, joten silloin ostotyöntekijät ovat kyseisen firman palveluksessa. SIlloin ateisti, buddhalainen yms. sutii kirkon sieniä, vakaumuksesta riippumatta.

Ville,

ei varmasti siunata muita työntekijöitä työhön.

”Seurakunnan työntekijä ja viranhaltija, jota ei aseteta virkaan, voidaan siunata tehtävään. Tehtävään siunaamisen toimittaa kirkkoherra, joka kutsuu avustajat. Siunaamista ei toimiteta niille, jotka siirtyvät välittömästi papiksi vihkimisen tai diakonian virkaan vihkimisen jälkeen seurakuntaan.
Seurakuntapastoria, lehtoria, kanttoria, diakonian viranhaltijaa ja nuorisotyönohjaajaa tehtävään siunattaessa voidaan soveltaa kappalaisen virkaan asettamisen kaavan kohtaa 17 (lupaukset).
Osanottajat tulevat kirkkoon ristikulkueena. Ensimmäisinä saapuvat ristinkantaja ja kynttilänkantajat, viimeisenä tulee liturgi. Siunattavilla voi olla yllään alba (ja stola).
Tämän kaavan aineistoa voidaan käyttää soveltaen seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöitä ja luottamushenkilöitä tehtävään siunattaessa.”

Kuten kerroin Sonja, olen ollut itse mukana siunaamassa työhön seurakunnan uutta emäntää ihan klo 10 sunnuntain messussa.

Myös ns. ”tukipalveluiden” työntekijöitä siunataan työhön, mutten osaa sanoa, miten laajaa tämä käytäntö on. Heidät saisi minusta siunata työhönsä aivan hyvin, sillä he tekevät osaltaan seurakunnassa hengellistä työtä ja ovat työyhteisön tasaveroisia jäseniä.

Ok Ville,

varmasti siunasitte emännän. Mutta hallinto- ym. puolen työntekijöitä ei siunata työhön. Siitä jo voi päätellä, ettei se ole hengellistä työtä.

Ja taitaa sellaista hierarkiaa olla, ettei aina tärkeää lastenohjaajien työtä arvosteta eikä pidetä niin hengellisenä, että heitä siunattaisiin. On mun läheinen yksi sellainen ja monta muuta kirkon virkailijaa ja lakiasioitten asiantuntijaa on lähipiirissä.

Jori. Kysymyksestäsi ateistista maalarina tai pappina tulee mieleen Lutherin vastaus, kun häneltä kysttiin, voiko pyöveli olla kristitty. Hän vastasi, että voi, jos tekee työnsä hyvin. En maalaria ja saarnaajaa arvioidessani mieti niinkään heidän sisäistä vakaumustaan vaan työn laatua. Jos ateisti saarnaa hyvin, niin sehän on mainio asia. Ja jos ateisti maalaa taitavasti, niin se on vielä parempi. Saarnat, niin hyvät kuin huonot, unohtuvat pian, mutta maalarin työn jälki näkyy vuosikymmeniä.

Siunaamisesta. Tiedän, että monissa seurakunnissa tarjotaan siunaamista kaikille työntekijöille. työsuhteessa olevien lisäksi siunataan vapaaehtoisia, kuten rippikouluisosia, yhteisvastuukerääjiä, kerhonohjaajia ja pienryhmistä vastaavia. Työntekijöissä on tietenkin monia sellaisia, jotka eivät halua henkilökohtaista virkaan tai toimeen siunaamista. Minuakaan en ole koskaan siunattu uusissa työpaikoissa, koska katson, että kerran saatu pappisvihkimys riittää kuolemaan asti.

Itse tarkastelen seurakunnan työtä vähän kuin perheyritystä. Yhdessä tehdään ja koetetaan palvella ihmisiä mahdollisimman hyvin. Kun joku kuolee, kohtaavat omaiset ainakin kuusi työntekijää, jotka hoitavat kukin omassa vaiheessaan tehtäväänsä. Erottele siinä sitten hengellisiä ja hengettömiä. Onko eri työntekijöillä sitten mitäkin vakaumuksia, se on toissijaista. Ensisijaista on, että työt tehdään hyvin ja asiakkaille ei tule paha mieli.

On erilaisia mielipiteitä, minkä ajattelee olevan hengellistä työtä seurakunnassa. Se on hyvästä ja vie keskusteluun, jossa voi setviä kantansa perustuksia. Olen kertonut oman kantani.

Nähtyäni, että virastonpuolen työntekijät ottavat vastaan toimituspyynnöt, varaavat papit ja kanttorit, huolehtivat kasteitten ja vihkimisten kirjaamisesta järjestelmiin, toimivat käytännössä ensimmäisinä sielunhoitajina kuolleitten omaisille… Nähtyäni talouspäällikön olevan mukana esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä neuvostossa ja valtuustossa, jotka rukoilevat ja laulavat virsiä, hänen johtaessaan taloussuunnittelua ja budjetin laadintaa parhaaksemme… Nähtyäni seurakuntamestareiden palvelevan messuissa uskollisesti, valmistaessaan kirkon ja kappelit vastuullisesti juhlakuntoon, pukiessaan papit liturgisiin asuihin arvokkaasti… Nähtyäni emäntien ja vahtimestareiden valmistavan kirkkokahvit, ideoidessaan Yhteisvastuu-keräyksen tapahtumia, valmistaessaan seurakuntakerhojen kahvitukset tai perhekerhojen välipalat…

En millään tavalla voi sanoa, että joku heistä ei tekisi hengellistä työtä. Jokainen heistä tekee, palvelee hengellistä yhteisöä omalla paikallaan perustehtävämme täyttämiseksi. Olen kiitollinen heille jokaiselle. He ovat osa hengellistä työyhteisöä.

Olen ollut tilaisuudessa, jossa on talouspäällikkö siunattu tehtäväänsä. Siunaaminen tehtävään varmasti vaihtelee seurakunnittain, mutta outoa, että Sonjan pitää mennä henkilökohtaisuuksiin. Etkö parempaan pysty?

Tuskinpa tekevät. Poliitikoiltahan he rahansa saavat 😉

Ihan mielenkiinnosta olisin halunnut kuulla esimerkin Mika Laihon tarkoittamasta tilanteesta, jossa ihmisoikeuksia ajetaan muiden ihmisarvoa kyseenalaistaen.

Jusulta hyvä kysymys. Koska jatkuvasti vaadin itse muilta perusteluja, on hyvä itsekin toimia samoin. Jos haluamme ymmärtää toisiamme, tätä voisi purkaa hitaasti ja pala kerrallaan. Mutta jostain on hyvä aloittaa.

Esimerkiksi voisimme aloittaa siitä, miten Sari ja Johanna yllä leimaavat tietyn joukon ihmisiä syrjijöiksi, käyttäen juuri tätä sanaa. Minusta on hyvin arveluttavaa leimata suuri joukko ihmisiä sen perusteella, mitä ryhmää heidän kuvitellaan edustavan tai kannattavan. Tämä antaa näille ihmisille negatiivisen leiman, ja aiheuttaa runsaasti ennakkoluuloja heitä kohtaan. Monet näistä asenteista eivät perustu todelliseen kyseisen henkilön toimintaan tai mielipiteisiin, vaan ovat nimenomaan ennakkoluuloja. Juuri näin on käynyt kirkon piirissä. Sanan käyttö ei rajoitu pelkästään julkiseen keskusteluun, vaan kuulen sitä jatkuvasti Tulkaa kaikki –henkisten rivikristittyjen suusta. Niinpä nähdäkseni liikkeen yksi tavoite on ollut leimata suuri joukko kirkon jäseniä, ja he ovat siinä onnistuneet.

Toinen ongelma liittyy siihen, mitä syrjintä on. Täällä K-24:ssa käydyt keskustelut voisin vetää yhteen siten, että yhden näkemyksen mukaan, jota mm. Sari ja Johanna edustavat, mielipide on syrjintää. Toisen näkemyksen mukaan vasta todellinen tapaus vaikkapa työhönotossa on syrjintää. Minusta pelkän mielipiteen perusteella syrjijäksi tuomitseminen on varsin arveluttavaa, nähdäkseni mielipiteen vapaus sentään on yksi länsimaisen yhteiskuntamme peruspilareita, vaikka se poikkeasi omastani. Olen tästä täällä aikaisemminkin kirjoittanut, mutta selkeästi ainakaan osa Tulkaa kaikki –liikkeen kannattajista ei näytä hyväksyvän mielipiteen vapautta.

Heitän Jusulle lisäkysymyksen. Olisi mielenkiintoista tietää, että jos minä hyväksyn sinut sellaisena kuin sinä olet, voitko sinä hyväksyä minut sellaisena kuin minä olen. Eli esim. jos minä hyväksyn seksuaalivähemmisöön kuuluvan täysivertaiseksi ihmiseksi ja toimijaksi kirkossa, voitko sinä hyväksyä Raamatusssan roikkuvan konservatiivin täysivertaiseksi ihmiseksi ja toimijaksi kirkossa.

Tässä linkki Kylväjän sivuille, joissa on moninaista kirjeenvaihtoa mm. Vantaan seurakuntayhtymälle ym.

Minä ainakin heti, kun kuulin näistä teidän järjestönne kannoista, sanouduin irti toiminnastanne ja pyysin, ettei edes lehteä minulle enää lähetettäisi. Ja tarkemmin ajateltuna, kun vuosia seurasin työtä, niin ei ollut kovin järjellistä. En avaa tarkemmin, koska niissä kirjeissäkin pyydettiin ne hävittämään.

http://www.kylvaja.fi/kannanottoja/2011/06/vastaus-vantaan-srk-yhtymalle/

Mika,

Kiitos vastauksesta. Viittasit siis tilanteeseen, jossa keinot, joilla ihmisoikeuksia ajetaan, kyseenalaistavat jonkun muun ihmisarvon. Alkuperäinen hämmästykseni johtui siitä, että yritin miettiä tilannetta, jossa ihmisoikeuksien ajaminen itsessään polkee jonkun ihmisen ihmisarvoa.

Kysyt, hyväksynkö Raamatussa roikkuvan konservatiivin kirkon täysivaltaiseksi jäseneksi. Vastaukseni on ”kyllä”, joskin koen jonkin verran olevani tekopyhä siinä mielessä, että kun en itse ole kirkon jäsen, minun on helppo vasemmalla kädellä hyväksyä sinne ketä hyvänsä.

Mutta kyllä minä myös vilpittömästi olen sitä mieltä, että kirkkoon mahtuu erilaisia vakaumuksia. Minusta riidat syntyvät siitä, että omaa vakaumusta pidetään ainoana oikeana ja muiden vakaumusta kyseenalaistetaan. Itse en haluaisi sellaiseen sortua.

”Minusta riidat syntyvät siitä, että omaa vakaumusta pidetään ainoana oikeana ja muiden vakaumusta kyseenalaistetaan. Itse en haluaisi sellaiseen sortua.”

Minusta taas vakaumusten kanssa nyt yleensäkin vain on näin 🙂 Että uskotaan oman vakaumuksen olevan oikea ja totta. Siihenhän sana ”vakaumuskin” viittaa. Että on ”vakuuttunut” jostakin.

Aika erikoista on sekin, jos vain uskonnollista vakaumusta kritisoidaan siitä että sitä pidetään ”ainoana oikeana”. Jokainen, joka ylipäätään uskoo johonkin, ja pitää jotakin totena, kyseenalaistaa ne näkemykset joihin itse ei usko.
Merkitystä on sillä miten sen tekee, ja pitääkö toista vihollisena jos tämä näkee asian toisin.

Oli sitten kysymys Jumalan olemassaolosta, kaiken tarkoituksellisuudesta tai tarkoituksettomuudesta tai mistä hyvänsä, ihmisillä on näkemyksiä ja vakaumuksia, joihin ovat jotain kautta päätyneet. Ja on annettava oikeus olla varma jostakin, uskoa johonkin.

(Pakko sanoa myös, että olisi hyvä jos varottaisiin myös esittämästä omia tulkintoja toisista ihmisistä ja heidän ajattelutavastaan ainoana totuutena. Sana ”mielestäni” ei oikeuta väittämään mitä tahansa.)

Kyseenalaistamisesta muuten noin yleisesti, en pidä kaiken lähtökohtaista kyseenalaistamista mitenkään pahana asiana. Olen itse luonnostaan kyseenalaistaja. Terve kyseenalaistaminen on nähdäkseni sitä, että antaa tilaa muillekin näkemyksille siten, että katsoo itse ja antaa toistenkin katsoa ja tarkastella asioita eri näkökulmista.
Silti voi olla vakaumuksessaan varma. Vakaumus ei ole sama kuin itsestäänselvänä pitäminen.

Riidat syntynevät siitä, jos toiset näkökulmat koetaan uhkaksi. Juurikin, jos oma vakaumus perustuu itsestäänselvänä pitämiselle.
Eli ei itse uskalla kyseenalaistaa sitä mihin uskoo. Mutta itselläni on tapana sanoa, että totuutta ei voi löytää jos ei koskaan kyseenalaista mitään. Jumalan olemassaolokin on kyseenalaistettava jotta siitä voisi vakuuttua. Teen itse näin koko ajan.

Pointtina siis, että on kohtuutonta vaatia ihmisiä olemaan uskomatta mihinkään tai että sitä mihin uskoo, ei saisi pitää totena.

Jusu, kiitos tästä vastauksestasi: ”Kysyt, hyväksynkö Raamatussa roikkuvan konservatiivin kirkon täysivaltaiseksi jäseneksi. Vastaukseni on “kyllä”,”

Sinä vastaat näin, samoin hyväksyn minä sinut täysivaltaiseksi ihmiseksi myös kirkossa.

Itse asiassa tähän asti kaikki seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, joilta olen tätä kysynyt, ovat vastanneet juuri kuten sinä. Minusta tämä on hyvä ja ihmisarvoa kunnioittava vastaus, johon luulisi kaikkien voivan empimättä vastata myöntävästi.

Mutta sä hyväksyt vain jäseneksi. Palkataanko teidän Kylväjän lähetystyöhön homoseksuaaleja? Vai onko he vain parannusta vailla olevia seksuaalisesti väärällä tiellä?

Hyvä Sonja O.,

Kirjoitat seuraavaa vastrauksena kommenttiini: ”Ehdotttomasti. Ja joka aamu synnintunnustus. Vasta ahkeroinnin jälkeen annetaan sitten päästö. Ennen ei kotia pääse”

Meniköhön vastauksesi väärään osoitteeseen, koska en viittaa mihinkään ”synnintunnustukseen” tms. kirjoituksessani? Hartauteen osallistuminen ei kai kristitylle ole ikävää vaan päin vastoin ilo?

Jari Haukan maalailema visio rikkoo Suomen lainsäädäntöä.

Esimerkkinä seurakunnan työpaikasta voisin käyttää puisto-osastoa, joka hoitaa hautausmaita. Tehtäviin kuuluu nurmialueiden hoito, kukkien istutus ja kastelu sekä muut työt, joilla hautausmaat pidetään kunnossa olkoon kyseessä sitten vaikka haravointi tai kastelujärjestelmän asentaminen.

Näitä tehtäviä työlainsäädäntö ei katso uskonnolliseksi opetus- ja julistustyöksi ja näihin tehtäviin palkattavilta henkilöiltä ei saa vaatia kirkon jäsenyyttä työsuhteen ehtona.

Työnantaja ei myöskään voi pakottaa ketään ihmistä uskonnon harjoittamiseen. Pakollisen aamuhartauden järjestäminen ja hartaudenpitovelvollisuuden sisällyttäminen työtehtäviin rikkoisi uskonnonvapaudesta annettua lainsäädäntöä.

Hyvä ”Jusu” V. ,

Kirjoitit ”Työnantaja ei myöskään voi pakottaa ketään ihmistä uskonnon harjoittamiseen.”. Ei tietystikään voida pakottaa, enkä sitä luonnollisesti tarkoittanut.

Työantaja voi kuitenkin määrittää työnkuvan haluamakseen. Ei ole mitään estettä etteikö jokaisen puutarhatyöntekijänkin työnkuvaan lisättäisi kristilliseen julistustyöhön osallistuminen tietyllä osuudella työajasta. Tähän tulkintaan on vahva pohja yleisessä pappeudessa.

Työntekijä voi sitten valita haluaako hakea kyseistä tointa vai ei. Entisiä työsuhteita tämä ei siis koskisi.

Käsitykseni mukaan työlainsäädäntö lähtee siitä, että kirkkolain perusteella kaikkiin kirkon virkasuhteisiin vaaditaan kirkon jäsenyys. Yleensä tämä vaatimus on perusteltu, mutta joissain tilanteissa, se johtaa epäsuhtaiseen tilanteeseen. Tämä on kuitenkin laki tällä hetkellä.

Sen sijaan työsuhteisiin saa edellyttää kirkon jäsenyyttä vain silloin kun kyseessä on opetus- tai julistustehtävä tai suoraan näihin verrata tehtävä, joka sisältää uskonnon harjoittamista. Muihin työsuhteisiin seurakunnat eivät lain ja oikeuskäytännön mukaa saa edellyttää kirkon jäsenyyttä.

Esimerkiksi kiinteistöhuollon, keittiön tai taloushallinnon tehtävät eivät ole opetus- tai julistustehtäviä ja sikäli kun ne eivät ole virkasuhteisia, niihin ei saa vaatia kirkon jäsenyyttä. Epäkohta syntyy nimenomaan siitä, että muuttamalla työsuhde virkasuhteeksi kirkon jäsenyys muuttuu pakolliseksi vaikka työn sisältö olisi täsmälleen sama.

Eli vaikka kyse on ”kirkon työstä”, siinä pitää silti noudattaa vallitsevaa oikeuskäytäntöä ja jos en pahasti erehtynyt, se on edellä kuvaamani kaltainen.

Kärjistetty esimerkki:

Kirkko ottaa mielummin töihin IT-vastaavaksi kirkkoon kuuluvan harjoittelijan kuin alan rautaisen ammattilaisen/ateistin. Seuraus: kirkon infra/nettisivut ovat jatkuvasti ”helppoa kauraa” kräkkereille ja esim. evl.fi sivustot sisältäis jatkuvasti törkyä ym. linkkeja K18-sivuille.

Niin, mikähän on kirkon valinta kun kuitenkin haluaa pysyä ns. ”ajan hengessä” mukana??