Yritys ja suuri erhdys.

Yritämme kirkossa aktivoida kääntymättömiä ihmisiä toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti, että kirkko pitää tätä päätehtävänään eikä enää muistakaan korostaa, missä kaiken rakkauden lähde ja kaiken ihmisten välisten suhteiden järjestelyjen ja voiman avaimet ovat, että se ei enää käykään näihin maallisiin taivaan kautta. Vaaramme on vaieta ihmisten kääntymyksestä, uudesti syntymisestä ja persoonallista uskonelämää koskevista asioista ja rientää oikopäätä noihin eettisiin tehtäviin. Tämä tilanne on Uudentestamentin suurta väärinymmärrystä, jopa Herran Kristuksen kieltämistä, sillä juuri siten hänestä tehdään pelkkä opettaja ja neuvojen antaja, jonkinlainen kannustin, jonka nimessä toimitaan omin voimin, mutta taivas on suljettu…...Muodostelemme kristillisyydestä jonkinlaista yhteishyvän harrastusta…...Periaatteellinen myöntyminen sovituksen ja ylösnousemuksen sanomaan ei merkitse paljoakaan, jollemme itse siitä elä, emmekä julista. Osmo Tiililä kirjasta Jumalan kansan häpeä ja kunnia. vuodelta 1962

Olen viimeaikoina pohtinut samaa asiaa. Kirkossa yhä edelleen pyritään polkaisemaan maasta kristillistä rakkautta henkilöille joilla sitä ei voi olla. Näin he joutuvat pian havaitsemaan ettei paukut riitä. Ei jaksa, eikä enää tahdo. Kannustetaan löytämään omasta sisimmästä sellaista mitä siellä ei ole.

Kristillinen rakkaus on mahdollista omistaa vain niiden, joille se on uskon kautta sydämeen vuodatettu. Jollei henkilökohtaista uskoa ole, niin todellista kristillistä rakkautta ei voi syntyä. Usko sen sijaan heti vaikuttaa sen myös voiman hyviin tekoihin. Voima toimia jumalan työmailla tulee työnjohdolta. Sitä ei on turha yrittää kaivaa meistä.

12 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vähän ristiriitainen viesti. ensin pitäisi tuomita väärä ja sitten se kielletään tiukasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Väärintekemisen pelko myös laittaa arvostelemaan tiukasti toisten tekemisiä.”

    Pekka tarkoitti lähinnä sitä, jos oma elämä on kuin lasin päällä kävelemistä, niin silloin ei voi katsoa kovin helposti niitä, jotka vain reippaasti ja iloiten askeltavat samojen lasien päällä pelkäämättä, että kaiken aikaa vaeltaa väärin ja rikkoo lasin. Kun pelko on pois, niin uskallamme elää ja katsoa omaa vääryyttämme suoraan silmiin ja tunnustaa sen Jumalalle ja ihmisille. Näin voimme nähdä myös armollisesti muut, tuomitsematta.

    On myös varmasti niin, että jos kaiken aikaa tuomitsen itseäni ja pelkään, etten vain tee mitään väärää, niin seuraan myös niitä, jotka tekevät kaikkea sitä mitä itse pidän vääränä, jolloin sidon omantuntoni myös toisten tekemisiin ja näin ollen tuomitsen muita oman vaelluksen perusteella ja vertailen heitä itseeni. Silloinhan minusta on tullut lain tuomari, eikä sen noudattaja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.